Niin se taas uusi päivä alkaa. Eilinen perussuomalaisten vetäytyminen puskaan on aiheuttanut aikamoista kuhinaa eduskunnassa. Persut ovat nyt suurin oppositiopuolue ja tulee johdattelemaan mm. aina ensimmäisenä kyselytuntia jne. Tämä tulee olemaan kova paikka keskustalle. Perussuomalaiset tulevat varmasti olemaan ärhäkkä ryhmä kaikessa mahdollisessa ja voi keskustalla olla kaikki työ erottua siinä pelissä. Kuka lupaa ja on eniten eri mieltä -kisassa ei ole aivan helppo perussuomalaisten kanssa pärjätä. Tästä tulee mielenkiintoista.
Nyt suuntaan ulkoasiainvaliokunnan kokoukseen…
…
Näin eduskuntaviikko takana. Kello 13.48 ja istun työhuoneessani. Juuri myös ensimmäiset puheenvuorot tälle kaudelle suuressa salissa. Esillä vaalien jälkitunnelmissa äänestyksissä käytettävät numerot. Esillä oli yhden kansanedustajan lakialoite missä numero 7 olisi poistettava ehdokasnumeroista. Syynä se, että 7 ja 1 sotkeutuu äänestyslipuissa toisiinsa. Itse en esityksestä hirveästi innostu. Samoja ongelmia on muutamien muidenkin numeroiden suhteen ja itse lähtisin ratkomaan asiaa kuitenkin sähköisen äänestämisen kautta. Vaikka kuntavaaleissa sähköisessä äänestyksessä olikin ongelmia niin uskon ja olen varma, että nämä on voitettavissa ja malli saadaan toimivaksi jos vain halua on.
Ennen istuntoa vielä mielenkiintoinen kokous ulkoasiainvaliokunnassa ja ryhmäkokouskin hallitustunnustelu tilanteesta. Näyttää siltä, että saamme maahan vahvan ja toimintakykyisen enemmistöhallituksen. Alkuviikosta asioiden pitäisi edetä.
…
Eduskunnassa tänään merkittävä päätös maamme Eurooppa-politiikassa. Eduskunnan Suurivaliokunta päätti selvin luvuin jatkaa tuttua europolitiikkaa ja näin vastuullinen linja sai jatkoa. Tiukensimme linjaamme juuri oikealla tavalla. Eli hyväksymme Portugalin lainoitusohjelman vain kahdella edellytyksellä: Portugalin on käynnistettävä neuvottelut yksityisten lainoittajien kanssa sijoitusten pitämiseksi maassa ja samaan aikaan maan myytävä omaisuuttaan. Tästä on hyvä jatkaa.
Viikonlopun aikana odotamme vielä Vihreiltä vahvistusta hallitusvastuusta. Itse uskon, että puolue tuntee vastuunsa tässä vaikeassa tilanteessa ja näkee paremmaksi vastuunkannon kuin sen, että maahan syntyisi heidän arvojaan täysin päinvastainen vähemmistöhallitus. Sellainenkin voisi olla edessä jos tämä kokoomuksen varaan rakentuva Katainen I kaatuisi. Valtaosa kuitenkin tuntee tilanteen ja sen mikä on vaihtoehto. Katsotaan miten asia etenee ja varmasti tänään olemme jo myöhään viisaampia.
Nyt Suomi-Venäjä pelin kolmas erä alkaa. Huikealla Mikael Granlundin maalilla Suomi johtaa suurta ja mahtavaa Venäjää 1-0. Toivotaan, että edessä voitto ja kevään aito jytky sitten finaalista.
Huomenna Lopella juhlitaan kirjailija Juhani Peltosen 70-vuotissyntymäpäivää. Meillä upea kirjallisuustapahtuma juhlapäivänä ja palkitsemme myös pitkäaikaisia seuramme aktiiveja. Itselläni on ollut kunnia olla aikanaan lausumassa seuran perustamissanoja Elmolassa 10 vuotta sitten ja sen jälkeen toimia 9 vuotta seuran johdossa ensin Kalevi Sorsan rinnalla varapuheenjohtajana ja viimeiset vuodet puheenjohtajana. On ollut kunnia saada vaalia hyvän ystävän elämäntyötä ja olla luomassa siitä myös uuttakin. Huomenna muuten julkistamme myös jälleen yhden uuden kirjan WSOY:n kanssa.
Huomenna myös Hämeenlinnan Vanajanlinnalla jatkuu Rallin SM-sarjassa. Uudenlainen kisa luvassa ja ensimmäistä kertaa Suomessa sama erikoiskoe pyöritetään läpi yhtaikaa kaksikertaa ns. väliminuutti periaatteella. Lisäksi Vanajanlinnalla myös hieno ja aito asfalttierikoiskoe aivan historiallisen linnan läheisyydessä ja pihapiirissä. Kannattaa poiketa siis Lopella ja Vanajanlinnassakin.