Eduskunnan torkkupeitoista on noussut aikamoinen kohu. Ja minusta aivan syystä ja aiheesta. Minuakin hävettää ja nolottaa.
Mutta kerron teille nyt mikä tässä on alunperin mennyt metsään ja miksi kaikki maksaa näin paljon. Jos remonttia penkoisi lisää niin varmasti löytyisi lukuisia vastaavia juttuja. Älyttömyyksiä. Tuhlausta sanotte te ja sanon minäkin.
Vastaus tulee tässä: Museoviraston suojelupäätös.
Kesällä 2008 istuin eduskunnan työhuoneessa. Talossa oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Ei tainut paikalla olla muita kuin Ben naapuri huoneessa ja minä. Hetken kuluttua ovellani jo pieni ryhmä ihmisiä. Koputtivat ja kysyivät saavatko tulla katsomaan huonettani. No sehän sopi minulle. Katselin ja kuuntelin joukon keskustelua ja tilanteen vakavuus alkoi pikku hiljaa selvitä minulle. Selvisi, että 1979 – eli kolmekymmenttä vuotta vanhat työhuoneet – Me 200 –lisärakennukset on nyt sitten suojeltu.
Yksi ryhmästä tutki kaapin reunoja ja ilmastointikoneen hormeja ja otti kuvia innostuneena. Ja uskokaa tai älkää yksi suurimpia ihastelun kohteita ja kuvaamisen kohteita oli vanhat ruuvit. ”Ai täällä on vielä näitä” –hihkaisu jäi mieleen. Talttapääruuvimeiseliin sopivia messinkiruuveja. Niistähän piti kuvia ottaa. Niin paljon, että filmiaikana olisin pitänyt kuvaamistakin tuhlaamisena.
Kyselin sitten hieman saneerauksesta ja kysyin, että saammehan nyt sitten kunnon työpöydät ja työpisteet ja pääsemmähän paperipinojen alla olevista sohvista eroon? Vastaus oli, että ei ei… mikään ei muutu. Siis tehdään valtava remontti, mutta mikään ei muutu. Työergonomia unohdettiin ja kaikki muukin. Työtavat ovat muuttuneet, mutta työhuoneet eivät suojeltuina saaneet muuttua. Joitain pöydänjalkoja suostuttiin muuttamaan korkeudeltaan, mutta ei mitään todellista ja järkevää työasentojen korjaamiseksi. Vanhat toimimattomat radiot jätettiin viemään tilaa puolet sivupöydästä jne.
Ehdotin, että eikö voisi tehdä niin, että jättäisi taloon yhden tai kaksi mallihuonetta, museohuonetta, kertomaan ajasta kun talo rakennettiin. Silloin eduskunnassa istuntoja pidettiin läpi yön ja ehkä sohvalle ja surullisen kuuluisille torkkupeitoille oli oikeaakin käyttöä. Pari huonetta olisi museohuoneina riittänyt hyvin ja muut olisi saneerattu vastaamaan 2010-luvun työnteon tarpeita. Mutta ei se käynyt. Eikä edes se, että ehdotin, että tehdään joka toisesta huoneesta edes sohvaton. Olisimme saaneet lisää kaappi- ja hyllytilaa ja kunnon pöytäpintaa. Mutta eihän sekään sopinut. Kun on suojeltu niin on suojeltu ja mitään ei saanut muuttaa.
Nyt huoneet remontoitu. Ja mikään ei todellakaan muuttunut. Ainoa mikä muuttui oli verhot jotka eivät katossa pysy ja alas tullessaan jo rikkoivat yhden arvokkaan muistoesineen. Olisikohan senkin suojelu pelastanut. Tokkopa kun rullaverhot eivät katossa pysy.
Tässä hyvät blogini lukijat on perussyy siihin miksi kaikki maksaa ja miksi mennään metsään. Sohvat on nyt päällystetty jostain varmasti kalliilla tilatulla aivan samanlaisella kankaalla kuin 1979 vuonna oli tehty. Ei varmasti sekään lasku ole aivan edullisimmasta päästä. Kaikki huonekalut on tehty samoin ja näin myös tyynyt ja torkkupeitot, kun 1979 oli taloon sellaiset hankittu. Silloin siis varmaan aivan tarpeellisetkin. Mutta eivät todellakaan enää tänäpäivänä.
Ja nyt paljastan jotain lisää… tässä syksyllä jälleen huoneeseeni tuli ryhmä rakennusväkeä. Toiset 100 työhuonetta on vielä rakentamatta. Sama hulluus siis jatkuu nyt talon toisessa päässä. Ja uskokaa tai älkää eri urakoitsijan tekemänä. Tuo syksyinen ryhmä nyt kävi sitten katsomassa miten toinen rakennusfirma oli remontin tehnyt, että tulisi jäljestä samanlaista. Eikö olisi ollut järkevintä kilpailuttaa kokonaisuus kerralla. Olen varma, että nyt toisen firman tutkiessa toisen tekemän työn vaiheita niin lasku on moninkertainen. Hulluus siis kertaantuu.
Olen nostanut Sauli Niinistölle monta kertaa olematonta hattuani. Ja siksi, että hän on laittanut eduskunnan monet muut järjettömyydet kuntoon. Nyt ei enää ulkomaanmatkoja tehdä business-luokassa eikä asuta kaupungin parhaissa hotelleissa ja matkoille ei lähdetä bussilasteittain ja palkkiomatkamielessä. Kiitos tästä kuuluu Niinistölle. Ja mitä tekee kansanedustajat. Itkevät lehdessä kun eivät saa enää matkustaa business-luokassa ja joutuvat muiden ihmisten kanssa samoihin penkkeihin. Tai valittavat kolmen tähden hotellien tasoa. Tai sitä, että eduskunta ei maksakaan kaikkia harrastuksia jne. Ja tätä kapinoidakseen äänestävät lapsellisesti Niinistön puhemiesvalintaa vastaan. Myönnän, että silloin minua hävetti ja nolotti kansanedustajien toiminta.
Näyttää siltä, että myös eduskunnan remontti pitäisi ottaa puhemiehen tiukemmin omaan hallintaansa. Tässä talossa on niin paljon sellaista missä oli niinistölle töitä. Ei yksi Niinistö siis pysty kaikkea hoitamaan.
…
Mitä tuosta edellä olevasta opimme. Ehkäpä toivottavasti sen, että järjenkäytön pitäisi olla sallittua eduskunnassakin ja niinistöjä tarvittaisiin eduskuntaan ainakin 50. Miksei vaikka 200.
Mutta tuosta suojeluasiasta tuli mieleeni hyvän ystäväni – jo edesmenneen sanataiturin – Juhani Peltosen sanat Elmon alussa. Jussi kirjoitti eduskunnan nyt remontoidun Me 200 –lisärakennuksen rakentamisen aikaan 1978 kyseisen kirja. Kirjan alussa hän kuvaa Elmon kotikuntaa Kainalniemeä näin:
” Silloin kun Elmo syntyi, Kainalniemi oli vielä leppoisa maalaiskylä: parinkymmenen vuoden kuluttua sitä luonnehdittiin asutuskeskukseksi, missä on purettavia ja rakenteilla olevia taloja ikään kuin huomattavasti enemmän kuin valmiita ja toimivia: ja tänään se on jo auttamattomasti betonigeometristen konstruktioiden Tuonela. On yleismaailmallisesti käsittämättömän masentavaa, että kaupunkien ja kylien keskinäinen kilparumentelu saa jatkua kasvavalla kiihkolla. Varsinaista Kainalniemeä ei nää ole, eikä Elmoakaan; hänenlaisiaanhan syntyykin vain yksi noin kahdessatuhannessa vuodessa”.
Jussin innoittajana oli Korso. Silloinen kotipaikkansa ja sen Orrela, joka jäi näiden betonitalojen alle. Jussi muutti Lopelle ja eli loppuelämänsä leppoisassa maalaiskylässä. Mutta uskokaa tai älkää kohta tuota Korsoakin suojellaan. Sehän on nyt jo myös 30 vuotta vanhaa aluetta. Ja näin itseasiassa on jo suunniteltukin. Ympäristövaliokunnassa nousi esille asiantuntijakuulemisessa joitain aikoja sitten tarve suojella 70-luvun betonigeometristen konstruktioiden Tuoneloitakin. Ja tämä on totta.
….
No aikamoinen tarina aamuun. Nyt eduskuntaa kohden. Kello jo kohta seitsemän ja ensimmäiset kokoukset Helsingissä odottaa. Aamun lehdet jo luettu ja nyt sitten aamun radion pariin ja tunti liikenteessä.
….
Kello 21.14 ja juuri täysistunto loppuun. Salissa lopussa enää Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ja minä. Että sellaista. No tänään salissa keskustelimme vasemmiston vaihtoehtobudjetista. Mielenkiintoista oli se, että puheenjohtaja Jutta Urpilaista ei salissa näkynyt ja koko shown sai vetää puolueen uudelleen johtoonsa näköjään jo lähes täysin ottanut Eero Heinäluoma. Joku demari jo salissa välihuudossa kommentoikin miehen olevan tuleva valtiovarainministeri. Mielenkiintoista – ainakin Urpilaisen näkökulmasta. No jokainen tekee politiikkaa tavallaan.
Viimeisenä isona asiana keskustelimme opintotuen uudistamisesta ja parantamisesta. Oli helppo olla nykyhallituksen edustajana salissa kun katsoon sitä kaikkea mitä olemme 3,5 puolen vuoden aikana opiskelijoiden etuuksien paratamiseksi tehnyt ja mitä teki edellinen hallitus missä SDP oli mukana. Olemme 15 vuoden odotuksen jälkeen nostaneet opintorahaa 15 prosenttia, vapaantulonrajoja 30 prosenttia, helpottaneet opiskelun ja sairastamisen yhteensovittamista jne. Enemmän kuin koskaan ennen yhden hallituskauden aikana. Mutta myönnettävä on, että talouden taantuman kiusaamana yksi tärkeä tahtomme jää nyt odottamaan tulevaa kun opintorahan indeksiin sitomista emme pysty tässä taloustilanteessa toteuttamaan. Lapsilisät sidotaan indeksiin ensi vuoden alusta ja periaatteessa saimme kaikki muut indeksiin sitomiset hoidettua, mutta tuo lama nyt teki tepposen ja tuo opintoraha jää ensi hallituskaudelle. Olen pettynyt ja harmissaan, mutta ymmärrän talouden realiteetit.
Päivällä myös valiokunnat missä esillä mm. kouluruokailu ja sen tulevaisuus ja sitten ryhmäkokous tulevien linjojen parissa. Niin ja illalla vielä kyselytunnin jälkeen nopea piipahdus Jukka Rintalan taidenäyttelyn avajaisissa. Lisään kuvia tänne huomenna niin saatte hieman esimakua mitä näytillä on. Paikalle kannattaa ehdottomasti jälleen mennä. Iltapukujen suunnitelmat tulivat aivan iholle. Aivan fantastinen glamourloisto. Kannattaa mennä.
Nyt vielä yksi tilaisuus ohjelmassa ja sitten nukkumaan. Huomenna jatkamme. Aaaa… ja olin aivan unohtaa. Kokoomus on nyt sitten myös eduskunnan suurin puolue. Media on kertonut miten äänestäjät siirtyvät keskustan takaa perussuomalaisiin ja tänään myös ensimmäinen kansanedustajaloikkaus. Markku Uusipaavalniemi jätti keskustan ja siirtyi persun eduskuntaryhmään. Jatkostakin jo talossa huhuttiin. Seurataan.