Uuteen aamuun. Kello seitsemän ja tänään tiukka ohjelma. Aamusta aloitamme kuntajohtajien kanssa Hyvinkäällä Talousalueen johtoryhmän kanssa. Johtoryhmässä vain yksi jäsen jokaisesta talousalueemme kunnasta eli yhteensä kuntajohtajien kanssa vain kuusi jäsentä. Tiivis ryhmä. Tänään esityslistalla jälleen isoja asioita mitkä etenevät eli elinkeinopoliittisten voimavarojen kokoaminen, talousalueen yhteinen ammtti- ja aikuisopisto, kuntaliitosselvityksen vaihetarkastelu ja mm. vielä EU-hankkeet. Tässä vain osa. Hyvinkää otti Ekesissä mielenkiintoisen askeleen viimeisessä hallituksessaan ja tänään näemme miten asian kanssa etenemme. Yksityiskohdat alkavat tulla julkisuuteen ja hyvä niin. Toivon edelleen, että asiat voisivat löytää yhteisiä uomia neljän kunnan kesken, mutta olen myös valmis tarvittaessa tiukempaan yhteistyöhön vain Riihimäki-Hausjärvi-Loppi -kolmikolla. Katsotaan ja kerrotaan miten asiat etenevät.
Eilen aloitti uudestaan myös minun ensimmäinen sanomalehti. Eli legendaarinen Uusi Suomi teki paluun tosin nettiversiona, mutta kuitenkin. Muistan hyvin miten tämä lehti tuli meille joka aamu ja oliko se aina viikonloppuisin kun se käytiin hakemassa jalan postin nurkalta isosta keltaisesta jakelulaatikosta. Niin se taisi olla. Lehti mitä on usein ollut ikävä ja nyt se palasi. Toivon, että joskus saan sen vielä paperiversionakin käteeni aamukahvin seuraksi. Tilaus olisi varma. Lehden siis löytää nyt osoitteesta www.uusisuomi.fi.
Tänään saan myös eduskuntaan rakkaan vierasryhmän kun oman kouluni tai koulumme väki tulee Tyky-päivän osana vieraakseni. Ihana nähdä Erika, Kaisamari, Anne, Niini ja kumppanit. Minulle tärkeitä. Nyt kuitenkin Hyvinkäälle. Päivään mahtuu paljon sivistysvaliokunnasta ryhmäkokouksen kautta aina kyselytuntiin asti. Matkaan.
…
Aamuinen Hyvinkään talousalueen johtoryhmän kokous ei vielä tarjonnut keskeisiin kysymyksiin kerrottavia läpimurtoja. Keskeisten asioiden jatkon varmistamiseksi päätinkin tänään kutsua koolle vielä talousalueemme kuntien ykköspuheenjohtajat laajennettuna kolmansilla ryhmillä. Tarkoitus on läpikäydä nyt keskeisiä haasteellisia kohtia näissä suurissa asioissa. Se on varmasti viimeinen hetki löytää läpimurto – ainakin tässä juoksussa. Toivon edelleen sitä.
Hyvinkäältä sitten sivistysvaliokunnan kokoukseen. Kasa valmistavia keskusteluja mm. Eu-asioista ja muutamaan hallituksenkin lakiesitystä saatettiin eteenpäin kuulemisien kautta. Nyt hetki aikaa tehdä työhuoneessa töitä ja sitten vastaanottamaan työmaailmani lähimpiä ja tämän jälkeen ryhmän kautta kyselytunnille.
…
Minulle tärkeä päivä takana. Tänään sain siis vieraakseni rakkaan kouluni henkilökunnan. Sen väen joilta opin opettajuuttani valtavasti – vain Seppo puuttui. Olisi ollut kiva jos hänkin olisi ollut mukana, mutta eläkeläisellä kiireitä 🙂 Tai oikeastaan tämähän oli uudenväen tykypäivä ja ei tänne vanhat enää sinänsä kuuluneetkaan. Mutta minusta olisi ollut kiva. Hänellä tärkeä rooli minun urallani – ensin opettajanani ja sen jälkeen kolleganani. Uskomatonta.
Koulumme väki kiersi Eduskunnan ja saivat melkein punaisen maton vastaanoton kun samaan aikaan talolle tuli myös valtiovieraita. Joutui hieman kikkailemaan bussin ja sisääntulon kanssa, mutta hyvin se meni. Myönnän ja sen näkikin, että tervetuloasanoissa mies liikuttui. Oli minulle hieno hetki – tärkeä. Oli myös kiva jutella vaikkakin sellainen ihana vanha rento jutustelu nyt jäi vähemmälle ajanpuutteet ja aiheiden myötä. Mutta sitä jatkamme taas kun koululle joku päivä ehdin. Myös Tommy Tabermann kävi tervehtimässä lehtereillä ja erityisesti Niiniä. Kauniit sanat lahjakirjaan muistoksi ja halauskin. On se vaan aika Tommy.
Nyt myös kyselytunti takana. Ei tälläkään kertaa kysymysvuoroa, mutta annan kysymykseni vielä odottaa viikon. Toivotaan, että silloin saisin minäkin puheenvuoron. Nyt jo kotona ja vapaailta. Itseasiassa kauppakassit kun vielä puran niin sitten ei mitään. Hyvä niin.