Torstai, 09.12.2010

Blogi, torstaina 09.12.2010

Alueellisia puolueiden kannatusmittauksia tulee nyt myös jo säännöllisellä tahdilla. Tuorein taitaa olla Kalevan Oulun vaalipiiriin teettämä kysely, joka on erityisen mielenkiintoista luettavaa. Vahvalla keskustan kannatusalueella näyttää jatkuvan sama trendi eli keskusta on jyrkässä alamäessä (-9,0 prosenttia) ja perussuomalaiset keräävät tämän kannatuksen laskun itselleen vielä kermalla kuorrutettuna 9,4 prosenttia. Tutkimuksessa siis verrattu nykykannatusta vuoden 2007 eduskuntavaalien kannatukseen. Perussuomalaiset siis vievät tasaisesti ja kovalla kädellä keskuslaisten ääniä ja ennen muuta keskustan kovan kannatuksen alueilla.

Isoista puoleista vain kokoomus on pystynyt lisäämään kannatusta neljän vuoden takaisesta. Kokoomuksen kannatus on noussut 0,5 prosenttia ja saisimme Oulusta saman kansanedustajamäärän kuin nytkin suuressa salissa istuu. SDP:n kannatus on laskenut myös reilusti eli 3,1 prosenttia. Kansanedustajapaikkoina tämä tarkkoisi keskustalle nykyisestä vähennystä peräti kaksi kansanedustajaa ja SDP pitäisi niukasti kaksi paikkaansa. Laskevaan kannatuskäyrään ei tämä kuitenkaan enää antaisi jatkossa varaa.

Mielenkiintoinen on siis myös Kalevan tekemä gallup. Ja ei vähiten siksi, että ns. viimeisestä Oulun vaalipiirin paikasta kisaavat tasaisesti kokoomuksen lisäksi SDP, keskusta, kristilliset ja perussuomalaiset. Viimeisestä puolivuotisesta tulee siis tiukka ja mielenkiintoinen Oulussakin.

Meiltä Hämeestä ei vastaavaa alueellista gallupia ole ainakaan toistaiseksi tullut. Toivotaan, että sellainenkin saadaan vielä ruodittavaksi. Olisi mielenkiintoista nähdä ainakin aiemmin varsin tasaisen vaalipiirimme kannatuskehitys.

Muuten oman mielenkiintoisen lisämausteen kevään vaaleihin tuo myös pikkuhiljaa käynnistyvä presidenttipelikin. Vasemmiston yhteistyö näyttää olevan ohi ja paukkuvan liitoksistaan oikein kunnolla. Itsensä aidoksi ja ainoaksi vasemmistoksi nimenneet vasemmistoliittolaiset eivät enää tue SDP:tä presidentinvaaleissa vaan tuovat kisaan oman ehdokkaansa. Niin se aika muuttuu.

….

Nyt Helsinkiä kohden. Aamulla luvattiin lisää lunta ja syytä varata reilusti ajoaikaa.

….

Aamulla ei pahempaa ruuhkaa ja tietkin aina Helsinkiä lukuuottamatta hoidetussa ja hyvässä kunnossa. Täällä ne tiet ja kadut vaan edelleen odottaa kevättä. Voi jo kohta sanoa, että uskomatonta. Mutta ajoissa töihin ja aamulla ensimmäiset palaverit, sitten valiokunnat ja nyt jo takana kyselytuntikin. Niin ja ryhmäkokouskin tänään mm. maapolitiikan ja sivistysasioiden parissa. Iltapäivällä kävin tapaamassa vielä mikkeliläisiä nuoria ja nuorisovaltuutettuja. Aktiivinen ja innostunut joukko jälleen vieraana ja huomenna sitten vuorostaan lukiolaisia Riihimäeltä. Nämä nuorten ryhmät ovat aivan mahtavia.

Haja-asutusalueiden jätevesiasetuksesta on nousemassa nyt aikamoinen kiista. Toiset haluaisivat näköjään runnoa asian läpi hetkessä ja sillä hyvä. Meille ei tällainen sovi vaan kyllä asia pitää nyt hoitaa kunnolla ja huolella kuntoon. Ei vanha asetus muutu hyväksi vaikka sen kuinka siirtäisi laintasolle. Tarvitaan järkeviä toimia lähivesien ja pohjavesien suojelemiseksi, mutta niin, että toimenpiteet eivät ole kohtuuttomia eikä turhia vaan nimenomaan tarpeeseen tulevia ja järkeviä. Siksi nyt pitää kyllä katsoa tarkkaan mitä puhdistustasoja missäkin vaaditaan. Eli ei voi olla järkevää vaatia samoja todella korkeita puhdistustasoja vedettömillä kuivanmaan talo ja mökkialueilla ja sitten järvien ja lampien rannoilla. Ja lisäksi on erittäin tärkeää, että ympäristöministeri Paula Lehtomäki myös tuo esityksen siitä miten riittävä ja tarvittava talokohtainen tiedotus ja opastus hoidetaan. Ei voi olla niin että puhutaan ja puhutaan tiedotuksesta ja ohjeistuksesta, mutta mitään ei sille tehdä. Se vaatii rahaa kuntiin ja se pitää jostain osoittaa. Ja lopuksi vielä sitten laitteiden toimimattomuus. Minusta on erittäin tärkeää nostaa nyt laintasolle laitteiden toimivuusvaatimus ja myös maahantuojien ja valmistajien vastuu. Ei siis aivan pikkukorjauksesta ole kyse. Työ jatkuu ja periksi ei anneta. 

Nyt kyselytunnin jälkeen ajankohtaiskeskusteluun Venäjästä.

….

Kello 22.13 ja hetki sitten kotiin. Lopuksi vielä puhuin ensi vuoden alussa voimaan tulevasta kotikuntalaista. Nyt siis saamme korjattua yhden ison epäkohdan maastamme kun tämä Paula Risikon tekemä lakimuutos antaa myös laitoshoidossa oleville täydet oikeudet valita itse asuinkuntansa. Kova juttu, joka tuo maahamme roppakaupalla lisää inhimillisyyttä. 

Illan kysymys on sen sijaan se, miksi ympäristöministeri Paula Lehtomäki välttelee vastuutaan?

Lehtomäki oli antanut tänään tiedotteen missä hän ilmoittaa, että meidän pitää ympäristövaliokunnassa korjata jätevesiasia. Siis ilmoittaa, että meidän tulee tehdä ympäristöministeriölle ja hänelle kuuluva työ. Ihmettellen. Kummastelen oikein todenteolla. Samalla Lehtomäki ilmoitti, että asia pitää ratkaista nopeasti. Eli ilmassa on siis kaikki elementit haja-asutusalueiden jätevesiasetus epäonnistumisia II osalle. 

Ihmettelen myös sitä, että kun tänään hallituspuolueiden eduskuntaryhmät jättivät asian Lehtomäen ja ympäristövaliokunnan ratkaistavaksi siis miten asiassa edetään niin Lehtomäki ilmoituksella kertoo, että hän ei asiaa hoida. Hoitakaa te.

Mutta katsotaan miten asia etenee ja suostuuko Lehtomäki kertomaan miten riittävä tiedotus rahoitetaan jne. Se on yksi kynnyskysymys tässä asiassa. Pelkät puheet eivät enää riitä. Toisaalta näyttää siltä, että asia täytyy viedä vielä toistamiseen perustuslakivaliokuntaankin eli ei tämä aivan nyt yksinkertainen juttu ole. 

Pidän teidät ajantasalla miten jätevesisoppa kiehuu. Huonoon lakiin emme tule taipumaan. Maaseutua on jo nyt huijattu riittämiin.

 

Kommentit