Torstai, 09.11.2006

Blogi, torstaina 09.11.2006

Luterilaiset seurakunnat ottivat eilen ratkaisevan asekeleen rohkeasti eteenpäin. Turussa koolla oleva kirkolliskokous päätti eilen laskea seurakuntavaalien äänestysoikeusikärajaa 16 ikävuoteen seuraavista vaaleista lähtien. Ehdokkailta edellytetään edelleen tulevaisuudessakin 18-vuoden ikää.

Asiaa kirkolliskokoukselle valmistellut hallintovaliokunta totesi, että 16-18 -vuotiaat vastaavat tiedoiltaan äänestysikäisiä ja tämän jälkeen koolla ollut kokous piti äänestysikärajan laskemista keinona saada mm. nuoret mukaan seurakunnan toimintaan ja myös luottamuksen osoituksena nuorille. Erittäin hyvä päätös. 16-vuotiailla on vielä rippikoulu hyvin muistissa ja nuorisotyö yleensäkin ja toivotaan, että nuorten kiinnostus seurakuntaansa kohtaan voisi näin jatkua. Maassamme nimittäin rippikouluu osallistuu ennätys laajasti nuoret ja tämä pitäisi saada näkymään myös seurakunnan toiminnassa jatkossaki. Itse kannatan tätä päätöstä ja olen valmis miettimään samaan myös kuntapuolella jos ja kun seurakuntien ratkaisu osoittaa toimivuutensa.

Aamun Radiouutiset kertoivat, että kolmen suuren puolueen kannatukset jatkavat tutuilla urilla. Taloustutkimuksen tekemä kysely lokakuulta kertoo, että SDP:tä kannattaa 24,6, keskustan 23,7 ja kokoomuksen tasan 20 prosenttia. Kolmen suuren kunkin kannatus laski muutaman kymmenyksen edellisestä tutkimuksesta ja sen sijaan eniten tulostaan paransi Vasemmistoliitto (10,1), joka ohitti suosiossaan vihreät (9,4).

Kun tutkimuksen virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä ovat kolme suurintakin puoluetta periaatteessa tai mahdollisesti tasatilanteessa.

USA:ssa ei tasapeliä tullut. Yhdysvaltain vaalien lopullinen tulos on selvinnyt. Demokraatit saivat lopulta Yhdysvaltain kongressivaaleissa enemmistön niin senaattiin kuin edustajainhuoneeseen jopa odotettuakin selvemmin. Näin kävi muuten ensimmäistä kertaa reiluun kymmeneen vuoteen sitten 1994. Ratkaisevaksi nousi Jim Webbin vaalivoitto Virginian osavaltiossa. Presidentti George W. Bush otti jo keskiviikkona vastuun republikaanien tappiosta välivaaleissa. Mielenkiintoista nähdä mikä merkitys vaalin tuloksella on USA:n mm. Irak-politiikkaan, mitä demokraatit ovat kovaa arvostelleet.

Nyt aamupalaa ja lehdet ja sitten kohti Hyvinkäätä. Niin olihan aamun uutisissa karhukin. Hämeenlinnassa aivan aito oikea karhu on hiippaillut keskustan lähettyvillä yön ja aamun tunteina ja vanhempia kehotetaan viemään lapsensa autolla kouluun ja muutenkin ihmisiä välttämään ulkonaliikkumista.

….

Hämeenlinnan Opettajainkoulutuslaitoksen tulevaisuus puhuttaa edelleen. Itse käsittelin aihetta koko eteläistä Hämettä koskettavana kysymyksenä ja tuo kirjoitukseni löytyy Kynästä sivulta. Nyt Hämeen Sanomat kertoi eilen, että Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen kohtalo selvitetään opettajankoulutuksen valtakunnallisen selvitystyön osana. Opetusministeriön yliopistoyksikön johtaja Markku Mattila mukaan valtakunnallista selvitystyötä on jo valmisteltu ja se valmistunee ensi kesään mennessä. Kysehän on siitä, että Tampereen yliopiston kasvatustieteen tiedekunta on kaavaillut Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen siirtoa Tampereelle. Asia on kuitenkin saanut aikaa kovaa kritiikkiä ja nyt asia etenee näin. Toivotaan todellakin, että OKL saadaan pysymään maakunnassamme. Se on ratkaisevan tärkeää alueen kehittymisen ja myös ennen muuta koulumaailman kannalta. Ollaan siis aktiivisia.

Nyt Hyvinkäälle…

….

Kello 14.30 ja hetki sitten takaisin Lopelle. Tänään keskustelu Launosten päiväkotiasiasta on jatkunut. Muutamista lehdistä on asian tiimoilta vielä oltu yhteydessä ja asia etenee.

Aamupäivällä kävin Hyvinkäällä muutaman tunnin erittäin mielenkiintoisessa tapaamisessa. Sain täydellisen tietopaketin raskaanliikenteen tilasta ja haasteista Suomessa ja Venäjällä ja täytyy myöntää, että tällainen tuokio olisi monelle muullekin tarpeen. Oppii ymmärtämään asioita ja näkemään niiden eri puolet. Itselleni nuo liikenne-, tie- ja yrittäjäasiat ovat aina olleet lähellä sydäntä, mutta voin hyvin myöntää, että esimerkiksi Venäjän liikennöinnin ja näiden esillä olleiden rajajonojen taustat ja syyt eivät ole olleet aivan selviä. Nyt sain tietoa alan yhdeltä parhaalta asiantuntijalta ja uskon tästä olevan hyötyä eteenpäin. Kiitos ajastasi.

Hyvinkäältä tultuani olen tässä valmistellut huomisen Riihimäen Ammattioppilaitoksen 50-vuotisjuhlan juontoja ja juhlan kulkua. Nyt kaikki sinnekin valmista ja tämä ilta – pitäisi ainakin olla ihan vapaa. Vai?

Tänään juuri uutiset kertoivat, että Sampo-konserni myy koko pankkitoimintansa tanskalaiselle Danske Bankille. Kauppahinta uutisissa mainittiin 4,05 miljardia euroa ja Sampo saa kaupasta 2,9 miljardin euron liikevoiton. Tehdyssä kaupassa siirtyvät kaikki Sampo Pankki -konserniin kuuluvat yhtiöt eli suomalainen Sampo Pankki Oyj ja sen Baltiassa ja Venäjällä toimivat tytärpankit sekä useita sijoituspalveluyrityksiä. Sampo Pankki jatkaa toimintaa nykyisellä nimellään. Sammon osake ampaisi hurjaan nousuun Helsingin pörssissä. Niinpä niin. Suuria juttuja ja mielenkiintoista nähdä miten asia etenee ja mitkä ovat sen vaikutukset.

Tänään iltapäivälehdet sitten kertoivat, että pääministeri Matti Vanhasen ja Susan Kurosen suhde on ohi. Minut ainakin uutinen yllätti jos se sitten todeksi osoittautuu, sillä juuri luin kaksi isoa juttua missä Kuronen kertoi onnesta ja yhdessäolosta Vanhasen kanssa. Nämä jutut oli tehty yhteisymmärryksessä haastateltavan kanssa eli kyse ei ollut juorujutuista, mutta mene ja tiedä koituiko julkisuus kuitenkin kaikesta huolimatta suhteen lopuksi. Yksityisyyttä toivoisin ehdottomasti ja kunnioitusta. Aika erikoiselta tuntuisi, se että eron syy olisi Kurosen unelmissa. Ilta-Sanomat kirjoitti tänään, että ”Vanhanen ei pitänyt siitä, että Susan haaveili avioliitosta ja kertoi siitä julkisesti.” Voimia kaikille osapuolille.

….

Iltapäivällä vaihdoin sitten remonttivaatteet päälle ja suunnistin uudelle kodillemme. Laitoin vaatehuoneeseen laminaatin ja kokosin kylpyhuoneen ja wc:n kalusteet. Huomenna wc saa laatoitukseensa saumat ja viimeiset listat paikalleen ja sitten siivoamaan. Nyt kello 21.25 ja juuri kotiin. Huomenna aamulla lupasin hakea vielä lisää listoja niin saa miehet asunnon kuntoon.

Tänään kun tuosta raskaasta- ja kuljetusliikenteestä puhuin ja sain tietoiskua, niin johan iltapäivällä yksi asioista oli tapetilla ja juuri sellainen mitä tämä alan ammattilainen ei nähnyt missään tapauksessa järkeväksi. Eduskunnan käsittelyssä olevassa lisätalousarviossa on nimittäin nyt ehdotus jonotuskaistan rakentamisesta Virojoelta Vaalimaalle. Jos rahat nyt asiaan Eduskunta myöntää niin Vaalimaalle rakennetaa yhtenäinen noin 40 km jonotuskaista. Ensi vuoden talousarvioesityksessä on myös ehdotus Vaalimaan raja-aseman raskaan liikenteen etäjonotusjärjestelmän rakentamiseksi.

Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen totesi tänään uutisissa, että lopullinen ratkaisu liikenneongelmiin löytyy Suomen ja Venäjän yhteistyöllä. Se on totta. Jonotuskaistat eivät nimittäin asiaa ratkaise.Ongelma ei nimittäin ole rajanylityspaikan rekkojen ns. käsittelynopeudessa vaan ongelma löytyy Pietarin ja Moskovan terminaalialueilta mitkä eivät pysty käsittelemään riittävästi kontteja. Tämän takia rajalle annetaan määräys hidastaa tahtia ja jonot syntyvät. Nimittäin Venäjälle puolelle ei haluat päästää liikaa rekkoja ruuhkauttamaan suurkaupunkien liikennettä ja odottelemaan jonoihin varkauksien pelossa. Tässä on asian ydin ja ratkaisua pitäisi etsiä hieman eri tavalla. Jonotuskaista ei asiaan ole ratkaisu – ehkä joku helpotus ja helpotus nimenomaan muulle raja-alueen liikenteelle mikä kärsii jonoista.

….

No mutta nyt hieman laminaatin pöllyä suihkuttelemaan pois ja ajattelin vielä hetken uhrata muutamalla kirjoitukselle. Sitten nukkumaan ja huomenna aamulla ensin listoja hakemaan ja puolen päivän aikaan RAOL:n 50-vuotisjuhlaan.

Kommentit