Kello 13.32 ja vasta nyt työhuoneeseen. Aamulla aikainen lähtö Lopelta Helsinkiin ja sitten varhennettu ympäristövaliokunta. Esillä varsin ongelmainen ja haastava EU:n energiansäästödirektiivi. Katsotaan mitä sen kanssa saadaan aikaan ja mitä sille pitäisi tehdä. Nyt näyttää siltä, että moni toimenpide tulee paljon kalliimmaksi kuin siitä mahdollisesti tulevat säästöt ja hyödyt. Ei siis mitään järkeä. Siltä ainakin näyttää.
Istunto alkoi sitten tänään jo poikkeuksellisesti kello 10. Pääministeri Jyrki Katainen halusi antaa eduskunnalle heti istuntokauden alussa tilannekatsauksen taloudesta. On hyvä, että nyt linjaa muutetaan ja otetaan tässäkin tällainen etupainotteinen ja tiedottava linja aiemman lähes salassa tehdyn valmistelun sijaan. Itse juuri pidin lyhyen puheenvuoron missä peräänkuulutin kriisitietoisuutta ja valmiutta myös lisätoimenpiteisiin talouden tasapainottamiseksi. Näyttää nimittäin edelleen siltä, että monilla tilanne aivan hakusessa ja lähes nollaan jo painuneen talouden kasvun uskotellaan korjaavan kaiken. Nyt tarvitaan rohkeutta ja uskallusta tehdä.
Seuraavaksi eduskuntaryhmämme työvaliokuntaan ja sitten kyselytunnille. Ilta tänään Hämeenlinnassa.
…
Kello 21.30 ja hetki sitten kotiin. Erittäin hyvä ja mielenkiintoinen ryhmäkokous. Itse pääsin nyt toisella eduskuntakaudella myös mukaan ryhmämme työvaliokuntaan ja se toi yhden viikottaisen kokouksen lisää. Mutta myös paikan saada joka viikko laajan katsauksen kaikkien eri valiokuntien työhön ja työtilanteeseen. Tärkeä paikka. Ryhmässä esillä mm. perustuslakikysymykset mitkä jäivät viime kaudella ns. lepäämään ylivaalien. Nyt niitä viedään eteenpäin ja osaa uudistetaan. Esillä siis mm. vaalilaki.
Sitten kyselytunti mikä tänään osoitti heti sen, että opposition voima on vaisua. Itseasiassa päivän aiempi keskustelu jo näytti vieneen voiman keskustan ryhmästä ja illansuussa perussuomalaistenkin puhe oli kuin paikalle jäänyttä levyä olisi kuunnellut. Mielenkiintoista nähdä tuleeko jossain vaiheessa vielä jotain uutta.
Ilta sitten presidentinvaalien ja tulevien kuntavaalien parissa Hämeenlinnassa. Hämeen Kokoomuksen piirihallitus kävi läpi tulevaa ja kaksi ja puoli tuntia hyvää keskustelua ja linjauksia tulevaan. Pian ne siis taas tulevat Niinistö Cafeet ja muut. Maltakaahan vielä hetki odottaa. Niin sillä aikaa onkin hyvä paikka käydä liittymässä koko ajan kasvavaa tukiryhmään. Aika upeaa sekin, että mukaan koko ajan myös uusia tukijoita keskustan ja muidenkin puolueiden riveistä. Tehdään siis aitoa koko kansan presidenttiä. Mukaan Niinistön 2012 -tukiryhmään pääsette täältä: www.niinisto.fi.
Huomenna eduskuntapäivän jälkeen Stadionille. Suomi-Ruotsi -maaotteluun.