Torstai, 07.12.2006

Blogi, torstaina 07.12.2006

Kello seitsemän ja loppuviikko alkamassa. Itsenäisyyspäivä on juhlittu ja vietetty ja tänään työt jälleen kutsuvat. Kasaamme tänään enduron MM-sarjan joukkuemaailmanmestaruuskilpailun ohjelman ja kun nyt ohjelma yli tunnin mittainen niin päivä siihen saanut varata aikaa. Illalla kampanjamme teamien johto kokoontuu Riihimäellä. Kampanjammehan rakentuu eri teamien varaan, mitkä toimivat varsin itsenäisesti – kokoontuvat ja hoitavat aihealueensa asioita. Sitten teamien vetäjät muodostavat tämän ryhmän mikä tänään laittaa jälleen kasaan sitä mitä on tehty ja saatu aikaiseksi. Minusta toimiva malli. Kaikki ryhmät ovat avoimia tukiryhmälle ja tänäänkin paikalle tulee enemmänkin väekä kuin pelkästään ryhmien vetäjät. Näin pitääkin olla. Kaikki ketkä haluavat saavat siis tulla ja tehdä.

….

Nyt aamupalaa ja sitten Helsinkiin.

….

Eilen itsenäisyyspäivänä maamme pääministeri Matti Vanhanen totesi, että maamme turvallisuustilanne on parempi kuin koskaan. Tilanne varmasti näyttää tältä ja onkin tätä, mutta tämän päivän maailma ainakin minusta elää niin nopeaa rytmiä ja reagoi niin nopeasti, että kaikkeen mahdollisene pitää varautua niin kuin suomalaisten keskuudessa selvitettyjen uhkakuvatkin kertovat.

Itse olen yleisen asevelvollisuuden kannalla. Minusta se on paras tae yleisen maanpuolustustahdon ylläpitämiseksi ja koko maamme turvallisuus lähtee tästä. Itseasiassa tässä tullaan juuri siihen mitä eilen Tammenlehvän Perinneliiton Pertti Suominen Lopella juhlapuheessaan korosti. Asennetta ja tahtoa ja sen veteraanisukupolven asenneperinteen vaalimista.

Vanhanen totesi, ettei Suomella ole Nato-jäsenyydelle tarvetta, koska maamme turvallisuustilanne on vakaampi kuin koskaan. Tähän Sauli Niinistö taas vastasi ja toivoi, että Nato-jäsenyydestä tehdään kunnon selvitys, koska maailman valtatasapaino on murroksessa. Mielenkiintoinen asetelma.

Niinistö painotti, ettei hän esitä tai vaadi liittymistä Naton sotilasliittoon, vaan tukee ulkoasianvaliokunnan SDP:n Liisa Jaakonsaaren vaatimusta selvittää jäsenyyden vaikutukset. Niinistö ihmettelee, miksi pääministeri monen muun tavoin peilaa Suomen Nato-jäsenyyttä liiaksi pelkästään Venäjän uhan kautta.

SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoman näkemys tukeutuu turvallisuuspoliittiseen selontekoon, johon Nato-optio on kirjattu. Tämä siis noudattelee kohtuullisesti Jaakonsaaren ja Niinistön linjaa.

….

Nyt kello 13.40 ja kohta Enduron joukkue MM-kilpailun reilun tunnin ohjelma valmis. Kohtuullisen nopeasti saimme valmista aikaiseksi ja kohta enää ohjelma nauhalle ja sitten Maikkarille. Saankin tähän iltapäivään kivasti vapaata aikaa ennen illan kampanjaryhmän kokousta.

….

Kello 21.16 ja aika tiukalle tuo aikataulu kuitenkin meni. Valmis ohjelma piti ensin toimittaa lähetysyksikköön odottamaan ulosajoa.

Ohjelmamme tekemisessä jo kaksi vuotta mukana ollut Seppälän Tiina oli tänään myös mukana. Tintti on hoitanut ohjelmamme käännöstöitä opiskelujensa ohessa ja tänään päivä menikin editissä kokonaan. Tiina tulikin matkassani kotiinsa. Loppujen lopuksi sain melkein suoraan lähteä takaisin Riihimäelle kampanjamme kokoukseen. Kampanjamme teamien vetäjät tänään palaveerasivat Rikun johdolla ja itse poikkesin katsomassa hieman tilannetta missä mennään. Mukana tunne kun kaikkialla tapahtuu ja itse en edes tiedä kaikkea mitä on suunnitteilla. Se on hyvä tilanne. Tekijöitä riittää ja intoa.

Nyt jälleen kotona. Huomenna vapaapäivä ja ajattelin hieman hoitaa kampanjamme postituksia.

….

Tänään lisäsin tuon Lopen Yrittäjien 30-vuotisjuhlassa pitämäni puheeni sivuilleni. Kiitokset runsaasta palautteesta.

Kommentit