Elämä on kovin yllätyksellistä. Toisaalta joskus hyvä niin. Ajatukset hieman eilisen jälkeen sekavia, mutta katsotaan eteenpäin ja toivotaan parasta. Toisaalta tällaiset päivät aina laittavat miettimään tätä elämän tarkoitusta ja toisaalta sitä mikä eilen ja tänään oli itsestään selvää ei enää sitä ehkä tunnin päästä olekaan. Toivottavasti nämä opettavat meistä itsekutakin arvostamaan juuri sitä mitä meillä nyt on.
Ajatuksia kaikille teillekin.
…..
Eilinen päivä toi jälleen runsaasti palautetta liittyen haja-asutusalueiden jätevesiasetukseen. Aloitteemme surkean asetuksen korjaamiseksi on saanut erinomaisen vastaanoton ja toivotaan, että ympäristöministeri Paula Lehtomäkikin tutustuisi siihen ja olisi valmis korjaamaan virheet. Nuo nyt esitetyt pienet lähes kosmeettiset korjaukset eivät todellakaan ole riittäviä. Edelleen tänäänkin moneen uuteen taloon asennetaan laitteita jotka eivät toimi ja joiden mukana 10 000 – 15 000 euroa menee suoraan viemäristä alas. Surullisinta on se, että vaikka nämä talonrakentajat luulevat ja ovat siinä uskossa, että heillä kaikki kunnossa uuden jätevesiasetuksen mukaisesti niin näin ei kuitenkaan ole. Heillä on edessä uusi remontti 2016 kun huomataan, että kyseiset laitteet eivät täytäkään jätevesiasetuksen vaatimuksia. Tämä tosiasia on jäänyt luvattoman pienelle huomiolle ja toivoisin, että sitäkin nostettaisiin nyt esille lehdissäkin. Ei se riitä asetuksen täyttämiseksi, että kaivattaa ja asennuttaa maahan kalliit muovilaatikot ja pytyt. Asetuksen ehtojen täyttäminen vaatii sitä, että laitteet toimivat ja puhdistustulos on asetuksen mukainen.
Työt siis täällä eduskunnassa jatkuvat. Koitetaan jaksaa eteenpäin. Tänään valiokunnat, tapaaminen katsastuksen ajakohtaisista asioista jne.
…
Hetki sitten päätökseen yksi mielenkiintoisimmista kuulemisistamme eduskunnassa. Kaksi nuorta urheilijaa, ratsastaja Anna-Julia Kontio ja 800 metrin juoksija Mikko Lahtio olivat sivistysvaliokunnassa kuultavina huippu-urheilun nykytilasta ja rahoituksesta. Ja ennen muuta siitä miten urheilun rahat pitäisi tulevaisuudessa käyttää, jotta myös kansainvälistä menestystä tulisi. Täytyy sanoa, että kannattaisi näitä urheilijoita kuulla muuallakin. Palaan ajatuksiin kun saamme lausuntomme ensi vuoden budjetista valmiiksi ja kuulemiset sen jälkeen julkisia.
Nuoret urheilijat keräsivät runsaasti kiitosta valiokuntamme jäseniltä ja kokouksen jälkeen kiersimmekin vielä hieman taloa ja kävimme kahville Mäkelän Jukan kanssa. Lahtiolla nyt kilpailukausi takana ja pian valmistautuminen uuteen hallikauteen alkaan. Ja Anna-Julialla kovin kisakausi paraikaa käynnissä ja näemmekin nuoren ratsastajan kovassa seurassa kahden viikon päästä Hartwall Areenalla kun hän ratsastaa vasta 19-vuotiaana ensimmäisen kerran World Cupia kotiyleisön edessä. Lupasin kannustaa.
Mutta nyt ryhmäkokoukseen ja sitten kyselytunnille.
….
Päivä takana. Se sai tänään surullisen päätöksen. Siksi annan nyt muun olla. Ajatukseni rauhassa.
Kiitollisena ajattelen tätiäni. Jonka tänään oli aika lähteä. Kiitos. Kiitos kaikesta.
Aurinko nousee,
On kastetta maassa.
Aika on herätä,
Nousta ja lähteä,
Kohdata ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa,
Niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
Ja varjoisat veet,
Niin varjoisat veet.
Päivä on kirkas,
Vain metsässä tuulee.
Aika on naurun
Ja leikin ja riemun.
Mukana ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa,
Niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
Ja varjoisat veet,
Niin varjoisat veet.
Aurinko laskee,
Jo pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa,
Niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
Ja varjoisat veet,
Niin varjoisat veet.
sanat Kari Rydman