Kello hieman yli kuusi aamulla. Torstai aamu ja aurinko herätti mukavasti verhonraosta. Koivut vihertävät jo kauniisti ja linnut laulavat. Tällaiseen aamuun on ilo herätä ja tällaiseen aamuun voisi vain jäädä. Mutta se ei tänään mahdollista. Aloitamme päivän Yrittäjien Aamukahvitilaisuudella Lopella jo kahdeksalta. Kuntamme pitkäaikainen kunnanjohtaja ja nyt eläkkeelle pian jäävä kunnanjohtaja Voitto Saraneva ja uusi aloittava kunnanjohtaja Ilkka Salminen tänään yrittäjien vieraana. Itse teen yrittäjäjärjestön kanssa erittäin paljon yhteistyötä ja kuulun yrittäjiin myös jäsenenä ja tänäänkin aloitan aamun tuon joukon kanssa. Itseasiassa yrittäjäväen kanssa yhteistyö voisi sanoa lähes päivittäistä. Lopen Yrittäjien hallituksessa monta sellaista toimijaa joiden kanssa hyvinkin aktiivinen ja tiivi yhteistyö ja myös Hyvinkää-Riihimäen talousalueen yrittäjäjärjestöjen kuten Hämeen Yrittäjien kanssa yhteistyötä todella paljon.
Eilen illalla jääkiekon MM-turnaus päättyi meiltä suomalaisilta. Upea peli lyhyttä notkahdusta lukuunottamatta, mutta tuo pieni hetki maksoi sitten välieräpaikan. Voisi hyvin todeta, että USA:lle kolmas kerta toden sanoi. Muistammehan miten iso maa hävisi meille kaksi kertaa peräkkäin MM-kisojen puolivälierissä. Mutta nyt ei siis hävinnyt ja Leijonat kotimatkalla ja USA mitalipeleihin. Olisin mielelläni nähnyt Jalosen Leijot seuraavassakin stepissä, mutta tällaista huippu-urheilu on ja ennen muuta silloin kun pelataan mestaruudesta turnausmuodossa. Hienoja pelejä muutama ja itse uskoin vahvasti mitaliin ja jopa yllätykseen. Nyt sitä emme nähneet, mutta muutaman uuden upean nuoren pelaajan esiinmarssia saimme todistaa kuitenkin. Siitä olen enemmän kuin iloinen.
Mutta nyt siis Lopen kunnantalolle aamukahvin ja Aamupostin ja Hämeen Sanomien jälkeen. Yrittäjien aamukahvit ja sen jälkeen valiokunnat, ryhmäkokous ja kyselytunti. Tänään myös alakoululaisia Janakkalan Tervakoskelta vieraakseni.
….
Jos päivä alkoi yrittäjien kanssa niin se myös päättyi niin. Illalla vielä menimme muutaman kollegan kanssa täysistuntokeskustelujen jälkeen piipahtamaan Yritysta Stadiin tapahtumaan. Olikin mukava tavata tuttuja yrittäjätoimijoita myös Helsingissä ja osittain samoja tai samanlaisia asioita esillä heidänkin kanssa kuin aamullakin.
Päivällä työstimme valiokunnissa muutamia isoja asioita eteenpäin. Yliopistolain ensimmäinen isompi vaihe alkaa olla kohta valmis, mutta näyttää siltä, että työtä sen ympärillä riittää vielä. Palailen siihen aiheeseen lähiaikoina kun saamme virallisesti mm. perustuslakivaliokunnan lausunnon ko. aiheesta. Päivällä ennen täysistunto ja ryhmää sain vielä tuon Tervakosken ryhmän vieraakseni. Alakoululaisten upean aktiivinen oppilaskuntajoukko opettajansa kanssa vierailulla ja täytyy sanoa, että todella osaavia ja fiksuja nuoria. Hyviä kysymyksiä ja intoa vaikuttaa ja oppia. Olikin hauska vaihtaa kuulumisia niinkin mitä he ovat päättäneet oppilaskunnassaan. Mm. ruokalan pöytäjärjestys oli laitettu oppilaiden esityksestä uusiksi ja jalkapallokenttien käyttövuorot jaettu reilusti eri-ikäisten koululaisten kesken. Eli aivan aitoa päättämistä ja asioiden hoitoa ja oppilaat siis 4-6 luokkalaisia. Kierroksen ja keskustelun jälkeen herkuttelimme eduskunnan kuppilassa munkkilimsat ja näin Heurekasta alkanut retki sai mukavan päätöksen. Itseasiassa kun minä jo kiirehdin ryhmään niin vieraat vielä avustajani kanssa tutustumaan eduskunnan yhdyskäytävää. Hauska paikka sekin nuorille.
Ryhmäkokous ja täysistunto rauhallisissa tunnelmista. SDP:n puhemies kun puhetta johti niin jollain kummantavalla jälleen valtaosa puheenvuoroista omalle ryhmälle ja myös kaksi pääkysymystä ja osa puolueista jäi kokonaan ilman omaa kysymystään. Hieman inhottava juttu ennen muuta pienemmille puolueille ja tottakai olisi mukava muutenkin saada keskusteluun väriä eikä niin, että oman puolueen edustajat vain sitä saavat jankata. No jokainen tyylillään. Onneksi sentään Niinistö ja Kääriäinen toimivat hieman eri taktiikalla. Se keskustelun ja eduskunnan toiminnan kannalta minusta järkevämpää. Tänään itsekin olisin mielelläni mm. ottanut osaa nuorisotyöttömyyskeskusteluun ja mm. siihen miten nuoret saisimme ilman ns. omasta tahdosta riippumattomia välivuosia opiskelemaan. Nyt nimittäin tilanne on sen, että välivuodeksi on jopa vaikea löytää töitäkään. Toisena pointtina olisin nostanut esille toiseen ammatillisen koulutuksen työssäoppimisjaksot. Nyt yritykset eivät tarjoa kovinkaan helpolla työharjoittelupaikkoja ja se on muodostumassa jopa valmistumiselle ja ennen muuta oppimisille haasteeksi. Tarvittaisiin toimia asioiden korjaamiseksi. No onneksi opetusministeri salissa vieruskaverini ja asioita hoidettiin sitten niin.
Huomenna jälleen aikainen herätys. Katsotaan antaisiko aurinko kuitenkin hieman tätä aamua pidempään nauttia unista.