Tänään syyskuun 9. päivänä juhlistetaan liputuksella 100-vuotiasta Suomenhevosta. Valtakunnallisen suomenhevosen päivän kunniaksi Suomen Hippos suosittelee liputusta. Suomenhevonen varmasti ansaitsee kunnianosoituksensa, kun katselee 100 vuotta taakse päin ja niiden tekemää työtä. Sodissa Suomenhevonen uurasti ja ”taisteli” miehiemme ja naisten rinnalla uupumatta. Talvi- ja jatkosodassa kuoli kaiken kaikkiaan 22 249 hevosta ja 110 090 haavoittui. Näiden vuosien jälkeen jälleenrakennuksessa ja kaikessa arkipäivän toiminnassa Suomenhevosella oli suuri rooli. Tänään Suomenhevosia on vajaa 20 000 eli noin 30 prosenttia maamme koko hevoskannasta. Mutta vielä 1900-luvun alkupuolella suokkeja oli noin 300 000 ja enimmillään sotavuosien jälkeen 50-luvulla vielä satatuhatta enemmän. Tämän noin 400 000 Suomenhevosen huipun jälkeen pienimmillään 1980-luvulla suokkikanta lasku alle 15 000, mutta on nyt elpymässä mm. ravi- ja ratsastusurheilun suosion kasvaessa. Viime vuosituhannen lopun vuosien jälkeen Suomenhevonen voi siis jälleen hyvin ja määrä on kasvussa ja ansaitsema arvostus nousussa. Onnea siis satavuotiaalle.
…
Tieto kertoo, että kunta-alan palkkaneuvottelut katkesivat eilisillan uuden esityksen jälkeen. Hoitoala hylkäsi työnantajan illalla antaman uuden palkankorotusesityksen mikä olisi nostanut palkkoja yhdeksän prosenttia kahdessa ja puolessa vuodessa. Toistaiseksi viimeinen tarjous nosti palkankorotusten tasoa selvästi ja 8 prosenttia vaihtui kaksinumeroiseen tarjoukseen. Esitettyjen arvioiden mukaan nyt hylätyty esitykset toisivat sairaanhoitajille keskimäärin noin 300 euron tulonlisäyksen ja Superiin kuuluvat perushoitajat saisivat 267 euroa. Seurataan tilannetta ja eilen illalla pääministeri totesi, että hallituksen sanat pitää ja hallituksen tavoitteena on palkkatasa-arvon parantaminen.
Tänään neuvotteluiden pitäisi jatkua ja jos ratkaisua ei tänään löydy niin neuvotteluja on tarkoitus jatkaa myöhemmin syyskuussa. Vanhat sopimuksethan päättyvät tämän kuun loppuun.
…
Tänään työpäivä. Aamusta ensin kotona kirjoitusten ja sähköpostin parissa. Kysymyksiä ja palautetta tullut ja niin kommentteja ja vastauksia ja sitten päivällä Riihimäelle vielä tapaamiseen ja illalla Etelä-Suomen lääninhallituksen 10-vuotisjuhlaan Verkatehtaalle Hämeenlinnaan.
…
Tänään tuli tieto, että Suojelupoliisi ei julkista ns. Tiitisen listaa. Supon apulaispäällikkö Hannu Moilanen kertoi, että päätös on lopullinen ja lista pysyy salassa. Mielenkiintoista oli se, että lähes samaan aikaan presidentti Tarja Halonen otti ensi kertaa kantaa Stasi-listaan. Halonen totesi ettei hän katso asiakseen puuttua niin sanotun Tiitisen listan julkistamiseen. Muutamaa päivää aiemmin eduskunnan entinen puhemies Paavo Lipponen oli myös kommentoinut listaa. Lipponen kirjoitti Turun Sanomissa mm. että Tiitisen listastaa on enneakoitu ongelmalliseksi nimen omaan sosialidemokraatteille. Lipponen jatkoi näin: ”Kun Savon Sanomat (3.9.) perustelee niin sanotun Tiitisen listan julkistamista johtavien sosialidemokraattien päästämisellä ”löysästä hirrestä”, voi vain todeta, että tällaista paapomista ei kukaan ole pyytänyt.” ”Jää kuitenkin nähtäväksi, kestääkö poliitikkojen kantti puolustaa suojelupoliisia ja yksilön oikeusturvaa”.
Mielenkiintoiseksi Lipposen kirjoituksen tekee sekin, että hänet on liitetty myös asiaan. Alpo Rusin avustajathan esittivät elokuun lopussa oikeudessa ns. Rusi-listan, jonka 12 henkilöllä he väittävät olleen jatkuva yhteys DDR:n Helsingin edustustoon. Tapahtumat ajoittuvat vuosiin 1969–1977. Listalla on mm. Paavo Lipponen ja lisäksi mm. Ulf Sundqvist, Jukka Rusi, Kalevi Sorsa ja Matti Ahde.
Mielipiteensä kullakin ja miten se vanha sanonta koirista menikään.
…
Etelä-Suomen lääninhallituksella oli upea juhla Hämeenlinnan uudella Verkatehtaalla. Teema laajasti tanssi, mutta myös upea Poliisisoittokunnan yhteiskonsertti Laura Voutilaisen kanssa oli mahtava. Olen aina ihaillut Lauran moniosaamista ja taituruutta ja jälleen siitä mitä upein näytös. Musiikkia laidasta laitaan ja millä tunteella teemasta toiseen. Edellisen kerran Lauraa ihastelin ministeriemme kesäkokouksen yhteydessä Hämeenlinnan ja Lahden torilla. Silloin täysin erilainen juttu, mutta upeat nekin vaikka toinen tihkusateessakin. Laura hoiti ja tunnelma silloinkin kohdallaan. En varmasti kauaksi väärää sano jos sanon, että Laura on yksi maamme lahjakkaimmista ja monitaitoisimmista laulajista. Ainakin minun mielestä.
Maaherra Anneli Taina oli joukkoineen järjestänyt upean juhlan ja oli myös mukava tavata kollegoita näin ennen istuntokauden alkua ja myös yrittäjyydestä tuli käytyä muutama hyvä keskustelu. Yrittäjyydestä kun tuli puhe niin huomenna kuntamme uuden kehittämispäällikön johdolla kokoonnumme jälleen pienen tauon jälkeen yrittäjien aamukahvitilaisuuteen. Sinne kaikki yrittäjät tervetulleita huomenna aamusta kello 8.00. Mutta nyt uutiset ja nukkumaan.