Torstai, 06.07.2006

Blogi, torstaina 06.07.2006

Tänään siis viikonlopun töiden taustoittamista aamupäivä ja sitten iltapäivä onkin vapaa.

Tänään päästään sitten jo vauhtiin myös Suomen EU-puheenjohtajuudessakin. EU:n työllisyys-, sosiaali- ja terveysministerit kokoontuvat tänään Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ensimmäiseen epäviralliseen ministerikokoukseen Ministerikokous keskustelee muun muassa keinoista pidentää työuria. Paikalle odotetaan noin 65:tä EU-maiden ministeriä. Koska kokous on epävirallinen, siellä ei tehdä päätöksiä.

Tämä päivä oli aika rauhallinen. Tein vain hieman töitä ja sitten nautin kesästä. Viikonloppuna rallin Sm-sarja jatkuu Kuusankoskella ja siellä siis jälleen olemme juonto- ja kuulutustöissä. Hannulan Jussin kanssa hoidamme rallin lähdön, keskitetyt huoltoparkit ja maalin sekä tottakai palkintojenjaonkin. Mukava siis jälleen päästä Sm-sarjan kimppuun.

Läyliäisten päivähoitotilanne on käynyt aika kuumana. Yksityinen päiväkoti loppuu syyskuun alussa ja näyttää siltä, että tämä arvokas toiminta päättyy samalla. Hyvinkäältä olisi mahdollisesti vielä tulossa jatkaja yksityiselle palvelulle, mutta katsotaan miten asia eteen. Olisi tärkeää ja hyväksi kunnallemme, että näissä perinteisissä kunnallisissakin palveluissa pystyttäisiin tarjoamaan erilaisia vaihtoehtoja ja tällainen yksityinen päiväkoti kunnan oman tuotannon rinnalla olisi siinä mitä parhain.

Itse olisin valmis ostamaan päiväkodin kunnalle ja vuokraamaan sen yksityiselle palveluntarjoajalle. En näe mitään eroa siinä onko kuntaan tuleva yritys palveluita tarjoava vai puu tai metalliteollisuutta. Yrittäjiä tarvitsemme ja toimivissa tapauksissa – aina toki tapauskohtaisesti – kannattaa kunnan olla aktiivinen.

Olen tänään kyllä saanut myös kunnahallituksen jäseniltäkin palautetta asiasta. Katsotaan miten asia etenee.

Nyt päivä jälleen paketissa.

Kommentit