Hyvää loppiaista kaikille täältä Lopelta. Eilen illalla juhlistimme loppiaista Lopella tavan mukaan ja nyt upea talvinen loppiaisaamu. Tässä voisi Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtajana kai todeta ja antaa itse kullekin loppiaisen kunniaksi luvan olla tänään lopen uupuneita. Nautitaan siis pyhäpäivästä.
Me suuntaamme tänään myös Hämeenlinnaan. On tullut tavaksi käydä kaupungin Kolmen Linnan Loppiaisessa ja Hämeen linnalle siis tänäänkin. Mukavaa ohjelmaa ja tekemistä koko perheelle eli kannattaa tulla kauempaakin.
…
Helsingin Sanomissa oli tänään juttua uuden tekniikan autoista ja niiden yleistymisestä maassamme. Sähköautoista esimerkiksi lehti kertoi, että kun vielä vuonna 2009 ensirekisteröitiin vain yksi uusi sähköauto niin viime vuonna jo 15. Ja kun uusia autoja tulee nyt ennätystahdilla markkinoille niin varmasti määrätkin tulevat kasvamaan edelleenkin näistä siis hyvinkin marginaaleista kokonaismääristä. Autot myös kehittynyt kovaa vauhtia ja yhdelle latauksessa pääsee jo parhaimmilla noin 600 kilometriä ja kun sellaiset tekijät kuin Toyota ja kumppanit tulevat mukaan peliin niin varmasti alkaa tapahtua. Suomessahan jo asiassa ollaankin etukenossa, kun Valmet Automotive valmistaa Think-sähköautoja ja ladattavia Fisker Karma -hybridiautoja Uudessakaupungin tehtaallaan.
Samaan aikaan myös erilaiset hybridit yleistyvät. Itsekin olen jo useampaankin tutustunut koeajossa ja mielenkiintoisia tuttavuuksia ovat olleet ja kilometrihinta ilman alkuinvestoinnin huomioimista on saatu varsin mukaviin lukuihin. Sähkömoottori siis on osavoimana ja sen rinnalla esimerkiksi bensamoottori tuomassa lisämatkaa ja tehoa lisää.
Olen varma, että automaailmassa tulemme ottamaan huikeita askelia kohti vähempi päästöistä autoilua jo ihan lähivuosina. Suomi on ollut tässä myös etunojassa ja uusien autojemme päästöt ovat laskeneet jopa 15 prosenttia nyt tehtyjen veroratkaisujen ansiosta.
On kuitenkin olemassa yksi hienoinen vaara. Nyt kun uusi E10-bensiini tuli markkinoille. Eli polttoaine jossa on 10 prosenttia etanolia. Vuodenvaihteessa siis 95-oktaaninen eli 5 tilavuusprosenttia etanolia sisältävä bensiini korvautui uudella E10-bensiinillä, jossa on siis kaksinkertainen määrä etanolia. Kun nyt vertailee sen ja vanhan tutun 98-oktaanisen polttoaineen hintaeroa niin pahaa pelkään, että E10 sijaan moni siirtyykin 98 käyttöön. Tähän ohjaa se, että polttoaineiden hinnanero on liian pieni uuden E10:n eduksi ja kun sitä auto kuluttaa noin 5 prosenttia perinteistä polttoainetta enemmän niin tuo etu hukkuu kokonaan ja kääntyy pahimmillaan jopa 98:n eduksi. Eli etanolin pienemmästä energiamäärästä johtuen uutta E10:ä kuluu nykyistä 95:sta enemmän.
Ja mitä tapahtuu tämän myötä siis päästöille… sen tiedämme, kun vanhaa 95-polttoainetta käyttäneet siirtyvätkin E10:n sijaan nyt 98-oktaaniseen polttoaineeseen. Ja kun tiedämme senkin, että nykyautoista vain runsaat 70 prosenttia pystyy käyttämään E10 -laatua ja moni pelkää uuden polttoaineen käyttöönottoa kyseenalaistaen sen toimivuuden omassa vanhassa autossaan niin ei tarvitse olla kummoinen ennustaja kun osaa kertoa mitä tankkaaja autoonsa laittaa. Näin taitaa nyt käydä ja tämä on jäänyt liian pienelle huomiolle. Aiheeseen voisi joku tarttua.
Hinnanero uuden E10:n eduksi siis pitää saada merkittävästi paremmaksi nyt voimaan tulleen hinnoittelun sijaan. Tämä hinnoittelu siirtää lähes kaikki autoilijat tutun ja turvallisen 98:n käyttäjiksi ja se niistä päästövähennyksistä.
…
Hämeenlinnan Kolmen Linnan Loppiainen keräsi jälleen hyvin väkeä nauttimaan historiasta ja talven riemuistakin. Hämeen linna ja sen ympäristö tarjoaa erinomaiset puitteet tällaisille tapahtumille ja on hienoa, että niin kesän Keskiaikamarkkinat kuin Loppiaistapahtumakin ovat löytäneet vahvan paikan täällä Hämeessä ja laajemminkin. Tänäänkin linnalla valtavasti myös ulkomaalaisia turisteja ja lapsiperheitä ja ohjelmaa ja nähtävää riitti.
Loppiaispäivämme päättyi sitten Hämeenlinnassa Tawastia Bankin loppiaispäivälliseen ja nyt sitten ilta täällä Lopella jälleen. Huomenna työt jatkuvat, mutta yritän hieman metsähommiinkin vielä ehtiä.
…
Päivän hämmentä uutinen oli se, että SDP ilmoitti nyt kannattavansa lapsilisien leikkaamista. Vaikka olen jyrkästi eri mieltä demarien kanssa lapsilisiin koskemisesta niin täytyy antaa siitä pisteet, että nyt SDP todellakin esittää jotain. Linjauksellaan SDP ottaa ison askeleen eri suuntaan kokoomuksesta ja keskustastakin, jotka kumpikin ovat ilmoittaneet, että lapsilisiä ei pidä leikata.
Minusta SDP:n nyt esittämä lapsilisien leikkaaminen olisi täydellisen väärä signaali meille suomalaisille siitä miten perheenperustamiseen yhteiskunta suhtautuu. Ja on varmasti niin, että lapsilisät ovat monelle perheelle todella tärkeä osa arjen toimeentuloa.
Puolueissa on siis edelleen eroja.
…