Torstai, 05.11.2009

Blogi, torstaina 05.11.2009

Lunta tulvillaan. On raikas talvisää. Niin se talvi sieltä vaan tekee tuloaan. Ainakin ensimmäistä tuloaa tänä vuonna. Mutta toivotaan, että saamme sellaisen mukavan sopivan lumisen ja pikkupakkasellisen talven. Jatkuva räntä, kura ja niitä seuraavat paukkupakkaset eivät ainakaan minun makuuni ole. Sellainen tasaisen kiva lapsuuden talvi. Sellaista minä ainakin toivon.

Lupailin eilen, että palaan Lopen Kokoomuksen syyskokouksen Lopen kuntaa koskevien talousasioiden pariin vielä täällä. Teimme todellakin omassa kokouksessa muutaman linjaratkaisun lähinnä nyt näistä sivistystoimen säästöistä. Palaan aiheeseen täällä vasta maanantaina. Silloin tuomme ryhmämme näkemykse esille kunnanhallituksessa ja etsimme silloin kaikkia ryhmiä tyydyttävää kokonaisuutta. Eli kokonaisuutta taloudestamme niin, että selviämme tästä tulevasta parhaalla mahdollisella tavalla. Itse toivon, että rakentavaa henkeen voimme asiassa edetä, mutta ennen muuta niin, että vastuuta taloudesta olemme valmiita kantamaan kipeämpinäkin päätöksinä. Sitä valitettavasti tämä talouden taantuma nyt oikeastaan jokaiselta kunnalta vaatii. Vastuunkantajia tarvitaan. Jatkamme siis taustaneuvotteluja ja keskusteluja aiheen ympärillä ja myös muutamat lautakunnat ja hallinnonalat vielä pohtivat tilannetta.

Mutta nyt siis jo ympäristövaliokunnan pitkä ja työläs kokous takana. Monta isoa asiaa tällä viikolla tarkoitus saada eteenpäin ja urakoimmekin oikein kunnolla. Myös sivistysvaliokunta jo purkissa ja sitten ryhmäkokous ja kyselytunti seuraavaksi.

…..

Kello 21.52 ja juuri Kanervan Ilkan kanssa Hartwall Areenalta Karjala-turnauksen avausottelusta kotiin. Suomi sai Venäjä peliin salama-alun, mutta ensimmäisen erän 3-0 johto ei kestänyt loppuun ja lopulta pisteet venäläisille rankkareiden jälkeen. Sellaista se joskus on. Antti Pihlström oli vahvassa vedossa ja toivotaan, että näemme entisen kerholaisen myös itse ykköstehtävissä ensi vuoden arvoturnauksissa. Myös Lukon maalivahti Petri Vehanen oli vakuuttavan hyvä ja osoitti, että raumalaisten vahva alkukausi on nojannut vahvasti häneen. Erittäin kovassa iskussa.

Mutta peliä ennen siis ryhmäkokous missä esillä tänään viiden puolueen tilaaman erikoistutkimuksen tulokset ja luonnollisesti ajankohtaiset päivän politiikan asiatkin ja sitten samoja teemoja myös kyselytunnilla. Itse tarjosin tänään kyselytunnille sikainfluenssaa aiheeksi ja se nousikin päivän ykkösteemaksi. Omassa kysymyksessä toin esille tuon Norjan ratkaisun Tamiflun kohdalta ja tänään kun aihetta lisää selvittelin niin eivät norjalaisetkaan siis aivan vapaaksi näitä sikaflunssan lääkkeitä ole apteekeissa laittaneet vaan tietyllä tavalla valvotun kevennetyn tarjonnan piiriin aina ensi kesään asti. Idea siis se, että asiakas täyttää kaavakkeen ja käy haastattelun farmaseutin kanssa ja vasta sen jälkeen lääkkeen saa. Eli lääkärin resepti korvattu tällaisella kevennetyllä ja nopeammalla menettelyllä. Näin lääkärivoimia saadaan jätettyä sitä erityisesti tarvitsevien käyttöön. No meillä ei tähän malliin nyt mennä ja niin kuin eilen entinen oppilaani syyt kertoi niin samoilla syillä myös ministerimme tätä linjaa perusteli. Uskon heitä kumpaakin. Toisessa kysymyksessäni nostin sitten esille tuon tiedonsaannin. Nythän tilanne on se, että yleensä kun tarvitsemme jotain tietoa tai joku kysymys vaivaa niin netishän sitä tietoa haemme. Usein googlettamalla saamme tietoa ja netin tyyliin erilaista tietoa jota pitäisi osata sitten sen mukaan myös käyttää. Itse googlettelin sikainfluenssaan ja tuloksia pitkälti yli kaksi miljoonaa sivua, mutta huolestuttavinta se, että ne viralliset THL:n sivut vasta listalla alhaalla ja alussa monia erilaisia toiset parempia ja toiset huonompia sikaflunssasivuja. Halusin siis nostaa esille tällaisten tilanteiden kriisiviestinnän ja sen, että pitäisikö valtionkin pohtia sitä miten nettikilpailussa tiedon levittämisessä voisi paremmin pärjätä. Siis miten omat sivut saisi listojen kärkeen. En saanut aiheeseen vastausta, joten palaan aiheeseen huomenna.

Kommentit