Perjantai, 06.11.2009

Blogi, perjantaina 06.11.2009

Tänään vietetään Suomessa jälleen Ylen Hyvä Säätiön järjestämään Nenäpäivää. Kiitokset teille kaikille jotka olette jo ottaneet aiheeseen liittyvän haasteeni vastaan. Ja myös teille jotka olette keräykseen innostamani osallistuneet, mutta ette tänne kuvaa ole saaneet otettua. Tärkeintä on kuitenkin tuo auttaminen.

Radio Häme on myös vahvasti mukana Nenäpäivässä ja sitä kautta haastoin mukaan kaikki kaikki hämäläisten kuntien kunnanjohtajat. Katsotaan kuinka moni heistä vastaa kyllä. Radio Hämeelle annoin oman tukeni kohteeksi Pelastakaa Lapset -yhdistyksen. Valitsin sen monien hyvien vaihtoehtojen joukosta. Itse siis toivon tällä kertaa erityisesti Pelastakaa Lapset-yhdistyksen työlle tukea ja kannustusta. Nimittäin YK:n lasten oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna marraskuussa 20 vuotta. Sopimuksessa todetaan, että lapsilla tulisikin olla oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi häntä koskevissa asioissa. Tämän työn parissa riittää tehtävää, kuten tietysti monessa muussakin ongelmassa. Uskon, että koulutukseen ja vaikuttamiseen panostaminen kantaa pitkälle, ja tällaiset kohteet ovat siksikin erittäin hyvää kehitysapua.

Mutta otathan Sinäkin haasteen vastaan. Se onnistuu helpolla tekstiviestillä:

Kertalahjoitus 5 e
Kirjoita LAHJOITA
Lähetä numeroon 173175

Kertalahjoitus 10 e
Kirjoita LAHJOITA10
Lähetä numeroon 173175

Ja jos haluat haastaa ystäviäsi mukaan niin sekin onnistuu. Autetaan.

….

Uusi aamu siis tästä jälleen käyntiin ja kohta jo ensimmäiseen kokoukseen. Nyt kahdeksan uutiset ja sitten ensimmäiseen palaveriin.

….

Eilen saatiin myös ratkaisu maamme osalta tuohon Nord Streamin hakemukseen Itämeren kaasuputken laskemisesta Suomen talousvyöhykkeelle Suomenlahdella. Suostumus annettiin 50 vuotta ja sen jälkeen se on uusittava ja suostumukseen on myös kirjattu velvoite hoitaa asia erityisesti huomioon ottaen Itämeren haavoittuvuus ja myös luonnon herkkyys. Myös muut vastaavat hankkeet tullee toteutusvaiheessa huomioida niin, että nyt tehtävä putki ei estä muiden hankkeiden toteuttamista alueella ja vielä ennen töiden alkua on yhtiöllä velvollisuus toimittaa Uudenmaan ympäristökeskuksen vaatimat lisäselvitykset. Näin siis iso hanke on ottamassa askelia eteenpäin ja meidän talousvyöhykkeelle tämän myötävaikutuksella tulee 375 kilometriä 1220 kilometrin kaasuputkesta, jolla on tarkoitus viedä maakaasua kahdella rinnakkaisputkella Venäjältä Saksaan Itämeren pohjassa. Itse olin lopulta kannattamassa luvan myöntämistä, mutta olisin itse toivonyt vielä tarkemmin selvitystä Euroopan energiariippuvuudesta Venäjään. On puhuttu paljon tämän hankkeen ympäristövaikutuksista ja ne onkin otettu kohtuullisesti nyt huomioon, mutta sitten nuo turvallisuuspoliittiset näkökulmat jotka kumpuavat minusta nimenomaan tästä energiariippuvuudesta. Jos Eurooppa jää liikaa kiinni Venäjän tuontienergiaan niin se voisi luoda tilanteen missä kriisitilanteessa Venäjällä olisi mahdollisuus käyttää tätä korttia. Tällaisista toimistahan Venäjä on jo antanut esimerkkejäkin. On totta, että yhteistyö toki vahvistaa Euroopan ja Venäjän riippuvuussuhdetta toisistaan ja rauhallisena aikana Venäjä on erittäin riippuvainen meistä, mutta tuo tilanne voi kääntyä päinvastaiseksi, jos tapahtuu jotain odottamatonta. Tästä kulmasta itse suhtauduin hankkeeseen epäillen ja olisin halunnut vahvempaa energiastrategiaa Euroopalle ennen luvan myöntämistä.

….

Eduskuntaviikko takana. Juuri sain myös vahvistuksen sille, että kotikunnassani Lopella on myös nyt vahvistettu ensimmäinen sikainfluenssatartunta. Näin tuo tauti etenee ja osassa luokista jo melkein puolet tai enemmänkin kipeinä. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja hoitoon hakeudutaan ajoissa ja sitä myös saadaan. Rokotukset myös etenevät ja niitä myös kiirehditään. Näitä kysymyksiä tulee myös minulle ja olen niihin myös kaikkiin jo vastannut. Faktatietoa taudista löytyy parhaiten Terveyden ja Hyvinvoinninlaitokset kotisivuilta. Suosittelen niitä käyttämään. Linkki sivuilla www.thl.fi. Siellä mm. tietoa rokotuksista, riskiryhmistä ja sikainfluenssasta yleisesti.

Viikko siis näin eduskunnan osalta päätökseen. Monet isot asiat etenemässä ja tarkoitus saada nopeasti myös päätökseen. Tänään täysistunnossa oli käsittelyssä mm. erinomainen laki vuorotteluvapaan vakinaistamiseksi. Näin saamme tuon hyvän toimivan mallin pysyvään käyttöön. Itse yritin myös aiheesta päästä puhumaan, mutta puheenvuoroa en tällä kertaa saanut. Olisin halunnut nostaa esille erityisesti sen, että vaikka nyt teemmekin tämän hyvän työssäjaksamistakin editävän uudistuksen niin samaan aikaan lisäpanostuksia pitää saada itse työolojen kehittämiseen. Sieltä se töissäjaksaminen minusta ensisijaisesti lähtee. No pidetään tätä aihetta myös esillä. Toinen iso asia mikä tarkoitus ensi viikolla tulla valiokunnasta lopulliseen päätöksentekoon on kauppojen aukioloaikojen selkiyttäminen. Asia on ollut käsittelyssä talousvaliokunnassa ja sieltä olemme saaneet tietoa, että valiokunnalla on halu saattaa laki voimaan jo tämän vuoden joulumyyntiin. Lisäksi talousvaliokunnassa on tehty hyviä tarkennuksia ja vahvennuksia nimenomaan pienyrittäjien asemaan. Uudistuksen jälkeenkin yrittäjä voi pitää kauppansa auki, mutta siihen ei tule pakkoa. Tällä tiukennuksella halutaan nyt purkaa ”pakottavat sitoumukset” mm. kauppakeskusten vuokrasopimuksista. Minusta on nyt tärkeää, että tämäkin uudistus tehdään niin, että tyytyväisiä siihen voivat olla asiakkaat, mutta myös yrittäjät ja myös kauppakeskusyrittäjät. Näyttää niin, että talousvaliokunnan tarkennuksin tähän ollaan pääsemässäkin. Palautetta ja ideoita ja kommentteja tästäkin aiheesta otan vielä mielelläni vastaan välitettäväksi valiokunnan jäsenillemme. Itse en siis ko. valiokunnassa ole enkä siis suoraan kyseistä asiaa ole hoitamassa. Mutta viesti menee perille. Sen lupaan tässäkin.

Tänään viestiä tuli myös jätelain kokonaisuudistamisesta. Suurta remonttia on odotettu pitkään ja näyttää siltä, että ei aivan helposti asia ole etenemässäkään. Jatketaan keskustelua ja ennen muuta niin, että tuonkin uudistuksen jälkeen – sitten kun se tapahtuu – niin sen jälkeenkin maassamme säilyy myös pienempien yrittäjien mahdollisuus toimia jätealalla. Se on minusta ennen muuta kilpailukykyisten hintojen kannalta keskeisen tärkeää. Jos uudistus ajaa tilanteen sellaiseksi, että kilpailutuksissa ei ole mahdollista pienten yrittäjien olla mukana niin olen varma, että hinnat nousevat hyvin pian ja hyvin paljon. Jatketaan tämänkin taustatyötä nyt.

Mutta juuri siis kotiin. Nenäpäivä on edennyt hyvin ja minunkin ylläpitämä Haastekampanja on edennyt kivasti. Kiitos teille kaikille ja vieläkin siis ehditte mukaan. Nyt kauppaan ja Lopen postiin ja sitten ilta vapaata. Huomenna Aution Riston vieraaksi Hausjärvelle katsomaan Samixet-nuorisomusikaalia. Hieno päivä siis luvassa.

Kommentit