Tiistai, 03.11.2009

Blogi, keskiviikkona 04.11.2009

Kiitos teille kaikille jotka olette laittaneet viestiä liittyen haasteeseeni Nenäpäivään. Kiitokset myös erityisesti jo parista kuvastakin. Mutta toki tärkeämpää on se, että olette mukana ja annatte panoksenne tärkeään työhön. Ota siis sinäkin haaste vastaan. Uutis-sivulla ja myös tuossa blogi-koosteessani lisää tästä keräyksestä ja sen kohteista, mutta laitetaan nyt nuo tukimahdollisuudet myös vielä tähänkin eli:

Kertalahjoitus 5 ¤
Kirjoita LAHJOITA
Lähetä numeroon 173175

Kertalahjoitus 10 ¤
Kirjoita LAHJOITA10
Lähetä numeroon 173175

Eilen saimme kovia ja surullisia uutisia tänne Hämeeseenkin. Metsäjätti UPM kertoi vähentävänsä lähes 900 työntekijää saha- ja vanerituotannosta ja yksi kohteista on Heinola Lappeenrannan ja Parkanon lisäksi. Heinola on tässä kovimmilla, sillä UPM:n suunnitelmissa on sulkea kokonaan juuri Heinolan saha ja vaneritehdas ja näin vuoden alusta jo seisseen tehtaan 212 työntekijää ovat jäämässä kokonaan ilman töitä – ainakin Heinolassa. On siis odotettavissa, että juuri Heinola ja koko Heinolan seutu kärsii kovimmin UPM:n toimista. Nyt onkin tärkeää, että kaikki voitava sen eteen, että saamme säilytettyä alueen jatkossakin ns. äkillisen rakennemuutoksen alueena. Korvaavien työpaikkojen löytäminen tälle alueelle on nyt ensiarvoisen tärkeää. Toivotaan, että saamme tuon äkillisen rakennemuutoksen aluetta koskevan jatkopäätöksen ainakin vuoden 2011 loppuun asti mahdollisimman pikaisesti. Sen eteen on nyt tehtävä töitä ja ratkaisu hallitukselta saatava asap.

Mutta nyt siis uusi päivä jo liikkeellä. Aamulla yksi tapaaminen ja nyt hetki aikaa työhuoneessa ja sitten sivistysvaliokunnan kokoukseen.

…..

Päivä jälleen eduskunnassa valmis. Tänään salissa keskustelu Suomen Akatemia laista. Kuuntelin mielenkiintoisen keskustelun, mutta en enää kuukausien työn jälkeen siihen osallistunut. Eli nyt siis asia jo meiltä sivistysvaliokunnasta ns. palautekeskustelussa isossa salissa ja tällä viikolla sitten jo lopullinen äänestys asiasta. Tänään siis oikeastaan enää muutama arvostelija liikkeellä. Muuten asia saatu nyt sellaiseen malliin, että minusta voimme sen hyvin hyväksyä ja sivistysvaliokunnan mukaisesti sen vaikutuksia tullaan sitten seuraamaan ja tarpeen mukaan puuttumaan jos muutos siihen syytä vielä antaa.

Tänään ei ympäristövaliokunnalla ollutkaan kokousta joten aamupäivällä oli hieman enempi aikaa muille töille ja sitten iltapäivällä asiantuntijakuulemisia sivistysvaliokunnassa. Siis väliin hieman rennompi päivä. Nyt Loppea kohden ja illalla sitten vielä seitsemältä ratsatustallille. Sporttihetken aika.

Keskustelu H1N1:n ympärillä kiihtyy. Se on luonnollista kun tauti nyt leviää vaikkakin odotettua hitaammin. Mutta tänään jo epäily yhden lapsen kuolemasta sikainfluenssaan ja luonnollista, että tällaiset surulliset tapahtumat nostattava tunteita. Niin kuuluukin. Myös rokotteiden riittämättömyys nyt heti kaikille suomalaisille ja myös tekninen mahdottomuus pistää kaikille yhtaikaa rokotetta on nostannut tunteita. Rokotteiden piikittäminen on nyt siis aloitettu riskiryhmistä ja moni näiden ulkopuolelle kuuluva haluaisi luonnollisesti myös piikin heti. Ja en yhtään ihmettele, että ärtymys on kova kun lehdistä saamme lukea myös siitä miten yksi vasemmistoliiton kansanedustaja ja jopa vielä eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen etuili rokotuksissa. Ei sellaista saisi päästä tapahtumaan. Ymmärrän hyvin, että tällainen oman aseman väärinkäyttäminen aiheuttaa pahennusta. Aivan oikein. Rokotusjärjestyksessähän nyt kärjessä ovat raskaana olevat naiset ja pienet lapset sekä terveydenhuollon henkilöstö.

Itse olisinkin nyt valmis Norjan esimerkkiä seuraten siirtämään sikainfluenssan hoitoon tarkoitetun Tamifluun ns. käsikauppalääkkeeksi eli repeptivapaaksi lääkkeeksi. Rokete ei ehdi kaikille ja sen saamisenkin jälkeen tartuntavaara on vielä suuri ja siksi olisi syytä nyt varautua myös tartunnan hoitoon. Tällä tavalla myös hillitsisimme meidän pelkoa ja rokotusrauha säilyisi varmasti ainakin paremmin. Tamifluhan auttaa tehokkaasti jos se on ihmisten saatavissa nopeasti tartunnan saamisen jälkeen. Lueskelin jostain, että kahden päivän sisällä. Otan asian esille huomenna ministerimme kanssa.

….

Kello 22.33 ja aika jälleen laittaa päivä pakettiin. Mieli todella maassa. Satutin rakasta hevosta – uskollista vuosien ratsuani – toki vahingossa, mutta veti mielen todella maahan. Olen itseeni todella pettynyt, ja surullinen ja pahoillani. Voi teistä jostain tuntua, että on ne pienet murheet tässä maailmassa ja näinä ankeina aikoina. Mutta harmittaa todella. Katsotaan nyt.

Iloinen oli sitten siitä, että tänään tuon edellä olevan blogipohdintani jälkeen sain sähköpostia. Eräs entinen alakoulun oppilaani laittoi viestiä ja valisti entistä opettajaansa. Hän nykyisin opiskelee jo farmasiaa ja laittoi erittäin hyvää pohdintaa tuosta Tamiflun muuttamisesta reseptivapaaksi. Viesti oli selkeä: ”Ei virus lääkkeitä käsikauppaan” ja perustelut kutakuinkin näin: Vaarana tällaisessa Norjan mallissa olisi se, että lääkettä voitaisiin käyttää täysin turhaan ja näin lisättäisiin lääkkeelle resistenttien viruskantojen kehittymistä. Lisäksi alaa opiskelevan mukaan olisi tärleää säästää lääkettä ja sen tehoa niille, joille influenssa on suurempi riski perussairautensa takia. Toisaalta oireiden taustalla saattaa olla jotain sikainfluenssaa vakavampaakin, jolloin hoitoon hakeutuminen saattaa viivästyä apteekista haetun reseptivapaan lääkkeen takia ja seuraukset voivat olla kohtalokkaita. Kiitokset tästä. Vakuutuin ja otan tämän huomioon kun huomenna aiheesta keskustelemme.

Ja aivan lopuksi en voi olla hieman kommentoimatta heti tuoreeltaan ministeri Stefan Wallinin antamaa työryhmänesitystä tekijänoikeuksista. Nyt lausuntokierrokselle lähteneen esityksen mukaan tulevaisuudessa jos laki tällaisena hyväksyttäisiin työnantaja saisi oikeuden käyttää työntekijöittensä – työ- tai virkasuhteissa olevien – tekemiä töitä ja teoksia vapaasti ja korvauksetta riippumatta siitä, mihin tarkoitukseen teos on luotu. Lisäksi työnantajan käyttöoikeus jatkuisi vielä työ- ja virkasuhteen päättymisen jälkeenkin ja jättäisi aikamoisia kysymysmerkkejä ilmaan. Työryhmän ehdotuksen mukaan tekijänoikeus syntyisi jatkossakin tekijälle, mutta työntekijällä ja työnantajalla olisi rinnakkainen oikeus käyttää teosta. Tällainen rinnakkainen käyttöoikeus olisi erittäin kohtalokas tekijäoikeuksien kannalta. Tässä ollaan ottamassa nyt erittäin varaallista askelta ja minusta puolihuolimattomasti ja pahaa pelkään, että nyt annettu esitys olisi kohtalokas sille paljon kaivatulle luovuudellekin.

Onneksi kyseessä ei siis vielä ministerin ja hallituksen lakiesitys vaan työryhmän esitys joka nyt lähtee laajalle lausuntokierrokselle. Nyt on aika vaikuttaa, että varsinainen esitys jos sellainen sitten on pakko antaa olisi oikeudenmukainen, reilu ja kestävä. Itse näen niin, että nykyisillä säännöillä voitaisiin aivan hyvin elää ja edetä. Ne ovat toimivat ja niitä on mahdollista aina vahvistaa keskinäisellä sopimuksella. Näin voidaan toimia silloin jos työnantajan kannalta on esimerkiksi kohtuutonta jos työajalla syntyneisiin teoksiin ei työnantajalle syntyisi minkäänlaista oikeutta. Niin esimerkiksi aikanaan jo toimittiin Suomen Puolustusvoimissakin. Kaverini ja minun kuvaamat naisten asepalvelusta koskevat mainoskuvat allekirjoitettiin SA-kuviksi niin kuin kaikki muutkin ottamamme kuvat ennen kuin sotilaspassin saimme. Menetimme siis sopimuksella kaikki oikeutemme kuviin ja jopa nimemme niistä. En tiedä oliko sekään sitten ihan oikein?

Työryhmän esityksen mukaan sillä ei olisi muka vaikutusta ns. vakiintuneisiin käytäntöihin ja tällaisina esimerkkeinä OPM nosti esille yliopistojen tutkimustyössä syntyneiden teosten tekijänoikeudet ja mainos- ja maanmittausaloilla vakiintuneet käytännöt. Niinköhän vain olisi.

Mutta ollaan nyt aktiivisia ja tuodaan erilaiset näkökulmat esille niin tekijöiden kuin työnantajienkin puolelta. Josko tästä olisi sitten löydettävissä jotain järkevää ratkaisua jos nykymalli ei erityisesti työ- ja elinkeinoministeriölle kelpaa. Tehdään parhaamme.

Kommentit