Aamuposti tänään käsittelee näitä meidän kansanedustajien blogeja. Minulle tämä on ollut arkipäivää jo kahta kaksi vuotta ja kiitos kysymästä – paljon tulee palautetta ja ideoita ja kommentteja. Blogi siis toimii juuri niin kuin sen pitääkin.
Itsestänäkin on tullut muutamien blogien aktiivinen seuraaja. Muutamia on aina pakko katsoa tapahtuuko siellä mitään – no ei mitään. Etelä-Suomen Sanomat sai muutaman kansanedustajan päivittämään hieman sivujaan, mutta edelleen osan sivut makaa vaalien tunnelmissa. Mutta sellaisia hyviä ja esimerkillisiä sivuja ovat Päivi Räsäsen sivut, mitkä luen pari kertaa viikossa ja sitten esimerkiksi Erkki Tuomiojan sivut mitkä tulee viikottain vähintään läpi kurkattua.
Uudellen ja ns. rivikansanedustajalle blogi on hyvä ja tehokas paikka tuoda ajatuksia ja näkemyksiä esille. Saan kerrottua aina hieman laajemmin omat näkemykseni ja tekojeni ja puheitteni taustat ja vaikutteet. Myös palautteen ja asian etenemisen. Tällaiseen ei lehdissä eikä muissa medioissa ole mahdollisuutta kuin puoluejohtajilla ja ministereillä ja muutamilla julkkiskansanedustajilla. Ymmärrän nuo kaksi ensimmäistä ryhmää hyvin ja siksi blogi luonteva ja hyvä vaihtoehto.
Helsingin Sanomat tänään julkisti neljän ministerimme työryhmän ajatuksia.
Liikenneministeri Anu Vehviläinen, oikeusministeri Tuija Brax, sisäministeri Anne Holmlund ja peruspalveluministeri Paula Risikko ovat pohtineet liikenneturvallisuusasioita ja päälimmäisenä rattijuoppoutta. Lakihan sallii jo nyt sen, että valtio voi ottaa haltuunsa rattijuopon auton. Tosin lakia käytetään vain harvoin ja sitä voikin hyvin ihmetellä, että miksi?? Nyt ministerit ovatkin etsineet ratkaisuja ongelmaan ja ovat miettineet myös ieventävien asianhaarojen karsimista näistä rattijuopumusasioista. Samalla esillä on ollut mahdollisuus kunnalliseen kameravalvontaan sekä tarkkuusalkometrien ja alkolukkojen käytön lisääminen. Kannatan.
Samalla voisi hyvin miettiä myös sitä pitäisi toistuvista kaahailuista ja hurjista ylinopeuksista ja liikenteenvaarantamisista tuomita kovempia rangaistuksia – auto valtiolle – uskon, että kaasujalka kevenisi. Kannattaisi miettiä.
….
Nyt eduskuntaan. Tänään aamulla kaksi tapaamista ja sitten sivistysvaliokunta, ryhmäkokous ja kyselytunti sekä täysistunto. Illalla olen puhumassa Jokioisilla. Eli eilisen aikataululla mennään vaikkakin aiheet erit.
…
Tänään siis aamuni alkoi lempilapsillani eli koulutusasioilla ja liikunta-asioilla. Sain kolme vierasta Päijät-Hämeen puolelta Lakesin koulutuspäällikkö Anu Kanko, Opekon johtaja Reijo Jouttimäki ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen yksikön johtaja Matti Kauppinen kävivät tuomassa terveisiä ajankohtaisista asioista ja tänään pinnalla mm. yrittäjyyskasvatus kouluissa, liikunta-asioita laajasti tilojen saneerauskorjauksista, massaliikuntaan ja ennaltaehkäisevään työhön unohtamatta huippu-urheiluakaan.
Usein urheilualan ihmiset nostavat esille tai oikeastaan kaikkien alojen asiantuntijat nostavat esille oman alansa ja esittävät, että esimerkiksi liikuntatuntien määrää tulisi nostaa kouluissa, toinen pitää ehdottoman tärkeänä, että kieltenopetusta tulee lisätä, kolmas lisäisi kädentaitoja ja neljäs ehdottomasti suomenkieltä ja viides matemaattiikkaa. Ainiin… nythän koulupäivä jo venyikin aamu kahdeksta vähintäänkin ilta kuuteen. Aivan eli aina on muistettava se mistä nipistetään jos toiseen lisätään. Itse olenkin aina ollut sitä mieltä, että voimme hyvin aika-ajoin tarkastella tuntijakoa, mutta tärkeämpää olisi saada koulussa syttymään innostus liikkua. Kolme tuntia viikossa koulussa ja tämän ja perheen innoittamana toiset kolme tuntia vapaa-ajalla niin alkaa homma toimia. Emme siis voi sysätä kaikkea vastuuta lasten liikunnasta ja esimerkiksi liikalihavuuden ehkäisemisestä kouluille. Koulu on paikka missä taitoja opetetaan ja innostetaan ja vapaa-aika ja elämä on sitä varten että siellä niitä sitten käytetään liikunnan taitoja, kieliä, matikkapäätä jne. Olinkin tyytyväinen, kun tänään tästä meillä aina urheiluopiston johtajaa myöten yhtenä näkemys.
Esille nousi myös välintunnit ja virikkeellisesti koulupihat mistä löysimmekin yhteisen tuttavan. Itse heräsin tähän asiaan OKL-aikanani kun opiskelukaverini Titta Helenius puhui koulupihojen puolesta ja niiden virikkeellisyydestä. Hänen innoittamana Heinolaan syntyi myös mallipiha ja näin löytyi yhteinen tuttava Vierumäen johtajan kanssa. Tähän kannattaa muissakin kouluissa ja kunnissa panostaa.
Esillä oli myös yrittäjäkasvatus minkä senkin itse tyrmäsin omana oppiaineena ainakin alakoulussa ja yläkoulussa ja hieman kyseenalaistin valinnaisenakin aineena. Ehkä siinä se toimisi vanhan taloustiedon tapaan. Mutta tärkeämpää olisi minusta tuoda yrittäjyys eri oppiaineisiin matematiikkaan, luonnontietoon jne. Sinne väliin – sinne jokaiseen sopivaan rakoon. Sieltä se käytännön esimerkein tulee tehokkaimmin käyttöön. Tällaisia vastaavia aiheita olisi minusta ympäristöasiat ja liikunta-asiat. Kyllä lapselle ja nuorelle herää kiinnostus asioihin kun esimerkiksi laskee matikan tunnilla mitä koti säästäisi siirtymällä energialamppuihin. Esimerkiksi näin Tehtävä 1: Selvitä millaisia lamppuja kodissanne on. Laske lamppujen lukumäärä. Käytä alla olevan taulukon tietoja ja laske kuinka paljon maksaa jos kaikki lamput palata kodissanne kuusi tuntia päivässä. Laske tämän jälkeen kuinka paljon perheenne säästää, jos lamput vaihdetaan energiasäästölamppuihin.
Olen satavarma, että tämän laskutoimituksen jälkeen kodeissa Iida ja Veeti saavat puhetta aikaan säästöstä ja perhe ehkä vaihtaa lamppuja energiasäästölamppuihin. Matikan tunnin ansiosta! Näin itseasiassa kävi monessa perheessä kun kouluissa käynnistimme jätteiden lajittelun. Moni koti oli kovilla kun Aada ja Werneri eivät ymmärtäneet miksi äiti ja isä eivät lajittele. Moni perhe alkoi lajittelun. Toimii.
Tässä vain muutama esimerkki siitä miten eri aihealueita voidaan tuoda oppiaineiden sisään. No ei sen enempää koulumaailmasta ettei iske ikävä. Aika usein vieläkin kaipaan niitä päivänavauksia ja retkiä ja matikan tunteja ja pelejä. Myönnän.
Sitten esillä myös tulevia tapahtumia ja messuja ja myös Valtion Liikuntaneuvoston asioita ja koulutuspoliittisiakin kysymyksiä ja sovimmekin, että yhteydenpito jatkuu. Tärkeitä kontakteja itsekullekin.
Nyt tunti aikaa tehdä töitä omassa huoneessa. Sivistysvaliokunta odottaa sen jälkeen.
…
Sivistysvaliokunta meni ja ryhmäkokous meni ja myös kyselytunti meni. Vaisu oli oppositio tänään ja ja näytti olleen vaikea löytää edes mitään kysyttävää hallitukselta. Yhtä kysymystä yritettiin, mutta kyseinen ministeri ei ollut edes paikalla ja se kuihtui siihen ja yhtä heikoksi jäi Heinäluoman kysymys. Johtava oppositiopolitiikokko teki pääkysymyksensä aiheesta: ”Varusmiesten osallistuminen Varusmiesliiton tilaisuuksiin”. Ei virinnyt keskustelua – ei horjunut hallitus. Itseasiassa päivän parasta antia oli vieruskaverini Henna Virkkusen kysymys Itämerestä ja erityisesti Venäjän Pietarin alueen maatalouden päästöistä. Hyvä aihe ja hyvä keskustelu ja tärkeää, että maamme on aloitteellinen ja aktiivinen näissä kysymyksissä.
Tänään eduskunnassa puhutti eniten keskustan kansanedustaja Paula Sihton puheet. Sihto irtautui eilen täydellisesti hallituksen linjasta ja huhut kertoivat, että hänestä saadaan ensimmäinen sooloilija huomiseen äänestykseen. Varsin erikoinen puhe.
Ihmetystä aiheutti myös eilinen varapuhemies Koskisen puheenjohtaminen välikysymyskeskustelussa. Kun välikysymyksellä hallituksen kimppuun hyökätään niin olisi oikeus ja kohtuu puhemiehen antaa myös puheenvuoroja hieman tasapuolisemmin. Eilen ns. viimeiset sanat eli debatien viimeiset puheenvuorot menivät järjestäin Koskisen puoluetovereille ja suoriin syytöksiinkään ei hallituspuolueiden edustajat saaneet vastaus ja puolustusmahdollisuutta. Myös yllättäviä yksittäisiä vastauspuheenvuoroja irtosi aina omalle puolueelle esimerkiksi Sanna Lauslahden puheenvuoron jälkeen yksi vastauspuheenvuoro Jukka Gustafssonille. Mutta ei suinkaan enää hyökkäykseen vastausmahdollisuutta Lauslahdelle. Tässä vain yksi esimerkki ja ei suinkaan ainoa. Hieman ikävä maku jäi tuosta suuhun. Puhemiehen pitäisi pyrkiä olemaan puolueeton. Nyt jäi poliittisen pelin maku suuhun.
Tyytyväinen sen sijaan olin siihen, että muutama muu medioissa asialla sooloillut ja irtopisteitä ja sympatiaa keräillyt keskustalainen piti eilen hyviä puheenvuoroja. Sellaisia missä tunnustettiin tosiasiat myös se, että työtä palkkatasa-arvon ja oikeudenmukaisempien palkkojen eteen täytyy jatkaa. Meillä kokoomuksessa tämä on sydämen asia ja me tulemme työtä jatkamaan vaikka osa yrittää nyt tehdäkin meistä pettureita ja valehtelijoita. Mutta olen edelleen varma, että tällaisia yli 12 prosentin palkankorotuksia ei olisi ilman meidän töimia tullut ja vaikka ne nyt maksavatkin yhteiskunnallemme ja kunnillemme niin siitä huolimatta olen sitä mieltä, että meidän on oikeus ja velvollisuus maksaa kunta-alallakin oikeudenmukaisempia ja kilpailukykyisempiä palkkoja. Kilpailu työntekijöistä kiihtyy ja ottajia hoitoalan, opetusalan ja kasvatusalan ja monen muun alan ammattilaisille on.
Täysistunnosta tänään sitten Jokioisille. Sain jo keväällä kutsun mennä puhumaan ja tämä aika löytyi syskyllä. Aiheenani oli vaalilupauksien ja hallitusohjelmien yhteys sekä kokoomuksen vaalilupaukset. Lisäksi hieman käytin aikaa myös nuorten politiikkaan saamiseksi ja myös ehdokashankintaan liittyviin kysymyksiin. Puolitoista tuntia meni hetkessä ja tunnelma oli hyvä. Oli oikein mukava saada kutsu ja saada olla paikalla. Hieno tilaisuus. Kiitos Marja-Leenalle ja kaikille paikallaolleille. En osanut odottaa tällaisat yleisömäärää. Olen otettu. Nyt jo kotona ja kello 22.01. Sain upean paketin Jokioisten juustoja matkaan. Taidan maistaa hieman. Pienen siivun.