Torstai, 04.05.2006

Blogi, torstaina 04.05.2006

Aurinko paistaa ja veä ei sada… upea kevätaurinko herätti aamuun. Nyt kello jo yli seitsemän ja kohta jo lähden siis mökille talkoisiin. Ensin haen kylpyhuoneen laatat iltaa varten kun kummipoikani Eliaksen isä Kimmo aloittaa laatoituksen ja sen jälkeen tienkunnostukseen. Päivällä vielä hieman töitä tuon maasta ylös nousseen lokasäiliön kanssa eli siinähän puuhaa aamupäiväksi. Iltapäivällä yläkoulun taloustiedon tunnit.

Eilistä päivää ja jo edellistäkin valtakunnan politiikassa väritti keskustelu opposition vanhustenhuoltovälikysymys. Keskuskustan ja SDP:n hallitus joutui totisen paikan eteen, kun oppositio kokoomuksen johdolla luki heille madonluvut kuntatalouden ajamisesta kuralle.

Tällä kertaa esille nostettiin ja todellakin aiheesta kuntien kyvyttömyys huolehtia vanhuksista, kun hallituspuolueet päättivät viivästyttää kunnille kuuluvien valtionosuuksien maksatusta useilla vuosilla. Pakkolainaksi kutsuttu ratkaisu jättää nyt kuntatalouteen pysyvän 840 miljoonan euron vajauksen. Käsittämätön päätös Heinäluomalta.

Suomessa on nyt tilastojen mukaan lähes 360 000 yli 75-vuotiasta. Vuoteen 2020 mennessä 75 vuotta täyttäneiden määrä nousee jo yli 500 000. Niin kuin aiemmin täälläkin kirjoitin kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä.

Meidän kansanedustaja Eero Akaan-Penttilä nosti eduskunnassa puheessaan esille geriatriaan erikoistuneen professori Sirkka-Liisa Kivelän puheet, joiden mukaan vanhusten hoito on ontunut jo vuosia ja yli 85-vuotiaat voivat nyt huonommin kuin saman ikäiset 20 vuotta sitten.

Puheenvuoroissaan eduskunnassa kokoomus totesi, että hallituksen päätös kurjistaa kuntataloutta on käytännössä merkinnyt muun muassa sitä, että vanhuspalveluiden hoitohenkilökuntaa ovat lomauttaneet esimerkiksi Lieksa, Kristiinankaupunki ja Puumala. Ympärivuorokautisessa hoitotyössä ei säästöjä kuitenkaan ole saatavissa lomautuksin. Lomautusten seurauksena potilasturvallisuus kärsii, hoidon laadusta joudutaan tinkimään ja henkilökunta ylikuormittuu, totesi Akaan-Penttilä aiheellisesti.

Suurin osa tukea tarvitsevista ikäihmisistä ei turvaudu ensisijaisesti kunnan apuun, vaan he saavat apua omaisiltaan tai ystäviltään. Työnsä ja yrittämisen ohella vanhempiaan hoitavien sosiaalista asemaa onkin kokoomuksen ja Akaan-Penttilän mielestä parannettava. Sama koskee omaishoitajien asemaa. Kun omaishoitaja tällä hetkellä on oikeutettu vain kahteen vapaapäivään kuukaudessa, tämä oikeus on Kokoomuksen mielestä nostettava paremmaksi.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä hyssytteli asiaa eduskunnassa. Vieritti syyn yksin kuntien niskaan. Voi hyvänen aika sentään Hyssälä. Ministerin selittämiseksi mennyt selvitys siitä, mitä hallitus on tehnyt vanhustenhoidon parantamiseksi, ei tyydyttänyt oppositiopuolueita ja ei varmasti kansaakaan.

Sitten SDP:n ryhmäpuhuja Tuula Väätäinen myönsikin, että välikysymyksessä esitetty arvostelu on valitettavasti monilta osin totta. Eli ei taida vastaus tyydyttää hallituksenkaan kansanedustajia??

Kuin hauskana sattumana tämän viikon tiistaina samaan aikaan kun oppositio arvostelee hallitusta ja SDP:tä vanhustehuollosta teki Lopen SDP:n valtuustoryhmä tiukan aloitteen samasta asiasta Lopen kunnanvaltuustolle. Totesinkin valtuustossa, että toivotaan, että maamme hallitus saa Lopen demarienkin huolen tiedokseen. Siis huolta asiasta kunnissa kantaa myös muut kuin oppositiopuolueet ja siksi hallituksen Hyssälän hyssyttely -linja ei kelpaa. Jotain on Hyssälä sinunkin nyt tehtävä.

Nyt pihatöihin aamuksi ja aamupäiväksi..

Tänään aamun kävijäluku sivuillani oli siis 4906. Tänään siis viidentuhannen vierailun raja rikkoutunee, jos normaali tahti sivuilla jatkuu. Kiitos kaikille mielenkiinnosta. Viidentunanne rajan rikkoja voisi vaikka sählöpostia laittaa… toimitetaan hänelle kampanjamme pieni myyntituote ensimmäisenä. Osoite siis timo.heinonen @ teehoo.com.

Aamupäivä meni siis mökillä. Ensin vein kylpyhuoneen laatat valmiiksi odottaamaan laatamiestä. Sitten kastelin omenapuut, sireenit, pähkinäpensaan ja muut tämän kevään istutukset ja kävimme vakuutustarkastajan kanssa läpi pintaan nousseen lokasäiliön tapauksen. Lauantaiksi sain luvan laittaa pytyn takaisin ja homman pitäisi olla sitten ensi viikolla kunnossa.

Puolenpäivän aikaan piipahdin lounaalla. Lounaan jälkeen Kimmo tuli sitten laatoittamaan ja me aloimme Jarin (Toivonen), Paven ja isän kanssa korjaamaan mökkitien siltarumpua. Uusi rumpu tielle saatiin ja vesi siirtyi metsästä oikeisiin ojauomiin. Kaikenlaisia töitä tuo kevät teettää, mutta mikä oli vapaata aamupäivää siellä viettää. Sääkin kun suosi. Luonto heräili askel askeleelta henkiin ja Saku sammakkokin etsi jo seuralaista.

Sitten kotiin ja suihkuun ja yläkouluun ysiluokkalaisten Taloustieto tunnille. Olimmekin jo saaneet oppimäärän läpikäytyä ja otimme extra-aiheena kevään viimeisiksi kerroiksi sijoittamisen. Jokainen oppilas tai oppilaspari sai 100 000 euron lähtöpääoman ja sitten kävimme sijoittamisen peruselämän läpi ja ei muuta kuin ostoksille. Sijoituksia saa tehdä kaksi viikkoa ja sitten kahden viikon päästä torstaina tarkistamme voittajat ja häviäjät 🙂 Innoissan olivat ja tekivät työtä hyvin. Toiset paremmin osakkeiden elämään perehtyen ja toiset hieman mutu-tuntumalla enemmän. Niinhän sitä kai meistä moni toimii oikeastikin.

Nyt tunnit ohi ja sitten katsomaan vielä hetkeksi mökille ja sitten hieman toimistotöitä.

Illalla vielä palasin mökille ja istutin vielä hieman lisää taimia. Kello on nyt 22.17 ja todellinen puutarhapäivä takana. No mahtui siihen sitten tuo kuuden tunnin työpäiväkin eli sellainen vapaapäivä 🙂

Tuo viidentunnan raja sitten rikkoutui, mutta rikkoja ei ilmoittautunut. Annetaan siis ensimmäisen kampanjatuotteen edelleen odottaa ottajaansa.

Nyt uutisten loppu ja sitten pitkälleen. Huomenna työpäivä.

Kommentit