Torstai, 04.02.2010

Blogi, torstaina 04.02.2010

Aikainen herätys jälleen ja kohta tienpäälle ja kohti Helsinkiä jälleen. Eilinen ilta siis Lopella yrittäjyyden ja työpaikkojen parissa ja paljon ajatuksia ilta jättikin mieleen. Mahdollisuuksia Lopella ja kaiken kaikkiaan noin 100 km säteellä Helsingistä olevilla alueilla on vaikka kuinka puhumattakaan meidän muista kasvukeskuksista ja vahvoista seutukunnista. Niin kuin Osmo Soininvaara kuvasi tilannetta – tulemme elämään seutukuntien ja kaupunkikeskusten pudotuskilpailua ja siinä vain vahvimmat tulevat menestymään. Toivotaan että osaamme nostaa esille parhaat vahvuutemme ja hyödyntää erilaisten mahdollisuudet esimerkiksi uusiutuvaenergia on yksi tällainen. Aalto-yliopiston professori Peter Lund totesikin MTV3:lla, että energiankäytön tehostaminen on Suomelle paitsi vaatimus, myös mahdollisuus. Hänen mukaansa uusiutuvan energian hyödyntäminen voisi tuoda jopa 30 000 – 40 000 uutta työpaikkaa ja hänen mukaansa juuri tässä piileekin mahdollisuus uusille nokioille. Itse uskon samoin.

Mutta nyt on autonnokka suunnattava Lopelta kohti työmaata ja Helsinkiä. Varataan aikaa aamuliikenteeseen nyt lumen keskellä reilummin. Ei tule kiire.

….

Hieman lumityöt tuota matkantekoa aamulla sotkivatkin. Erinomaisella laitteella lumipenkkoja poistettiin moottoritiellä ja jälki oli hyvää, mutta toisaalta toisen kaistan poissaolo käytöstä sumputti aamuliikennettä jonkin verran. Siksi siis syytä olla ainakin puolitoistakertaisella aikavarauksella liikenteessä tännepäin.

Tänään Valtion Liikuntaneuvosto kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseen. Esillä mm. spottipuolen ansiomerkit tälle vuodelle ja erittäin isona mielenkiintoisena asiana olemme saamassa valmiiksi nyt suunta-asiakirjaa suurempien ns. valtakunnallisten liikuntapaikkojen rakentamisen tukemiseksi. Normaalimallihan on se, että urheilupuolen rakentamisen valtionosuus on 25 prosenttia kustannuksista, mutta kuitenkin enintään 600 000 euroa ja uimahallihankkeissa 750 000 euroa. Tämä ei kuitenkaan useinkaan riitä suurempien valtakunnallisten hankkeiden liikkeellesaamiseen ja siksi siis selvitämme nyt pelisääntöjä suurempien hankkeiden tukemiseksi. Palaan aiheeseen kun työ valmis. Sitten esillä vielä suurhankkeena Olympiastadionimme peruskorjaushanke ja myös liikunta- ja urheilupuolen arviointityö. Mielenkiintoinen kokous jälleen.

Nyt jo myös sivistysvaliokunnan kevätkausi avattu ja takana jo myös Hämeen kansanedustajien puheenjohtajapalaveri tulevista kokouksistamme. Jatkan siis edelleen puheenjohtajana ja nyt hieman tuossa katselimme kevään aiheita siis sellaisia mitkä ovat ennen muuta vaalipiirimme yhteisiä asioita joissa voisimme yli puoluerajojen puhaltaa yhteen hiileen. Tästähän jonkin aikaa sitten myös Ylen radiossa puhuin.

Nyt ryhmäkokoukseen, kyselytunnille, täysistuntoon ja illalla EMMA-Gaalaan. Siellä siis palkitaan vuoden 2009 musiikkimaailman parhaat kotimaiset artistit, yhtyeet, biisintekijät ja levyt jne. Mielenkiintoinen iltakin siis edessä.

….

Kello nyt jo yli yksitoista ja juuri Peacockista ja Circuksesta kotiin. Upea ilta musiikin ja hienojen esiintyjien seurassa. Nautin kertakaikkisen paljon. Uusi suomalainen musiikkivuosi on taas alkanut ja katsotaan tuleeko tästä samanlainen naisten rohmuntavuosi kuin 2009 oli. Illan ykköset Emmojen määrässä ja varmasti muutenkin siis Chisu ja Anna Puu. Nyt nukkumaan.

Kommentit