Torstai, 02.02.2012

Blogi, torstaina 02.02.2012

Muutama päivä vielä. Mielenkiintoinen loppukiri ollut vaikka ei aivan niin jännittävää ja tiukkaa kisaa ole tullutkaan kuin odotin. Sauli Niinistön kannatus on ollut sellaisella tasolla jo yli kuusi vuotta, että sitä on ollut vaikea horjuttaa ja siihen olisi tarvittu erittäin kokenutta ja osaavaan haastajaa. Mutta katsotaan nyt kisa loppuun asti. Tässä voi kuitenkin vielä yllätyksiäkin tulla ja tehdään siis työmme hyvin loppuun asti ja siitä eteenkin päin.

Tänään itse jatkan pressanvaalikampanjaa aamusta täällä Helsingissä. Ohjelmassa on Niinistö Cafeeta, Messukeskusta, MP-näyttelyä ja monenlaista. Tehdään siis hieman yllättäviäkin visiittejä. Erilainen kampanjapäivä siis luvassa ja hauska nähdä MP-messuilla myös Sauli Niinistön tukijoita. Siellä mukana mm. Saulin tiimistä 7-kertainen enduron maailmanmestari Kari Tiainen ja maailmanmestari Samuli Aro. Ja katsotaan onko mukana myös F1-kuljettaja Kimi Räikkönen. Mm. he kaikki Sauli Niinistön tukijoukoissa näissäkin vaaleissa.

Mutta nyt aamukahvit ja menoksi. Omistautuneena. Ja nyt ei levätä.

Kello 19.39 ja kotona. Yksi kampanjapäivä näin päätökseen ja ainutlaatuinen oli tämäkin. Palavereja hieman vielä tulevasta ja myös MP-messutkin mahtuivat päivään. Ja Messukeskuksessa olikin hieno käydä kun kaverit soittivat juontohommiin. Kun pyytäjinä oli Kari Tiainen ja Kimi Räikkösen Ice One Racing -team niin tottakai oltiin messissä. Nimittäin kumpikin heistäkin Saulinkin tukena. Siis vuoroin vieraissa. No ei vaan Kari ja Kimi vanhoja tuttuja vuosien varrelta motorsportin varrelta ja oli kiva mennä kavereita auttamaan ja oli kyllä nasta ottaa mikkikin jälleen käteen. 

Kawasakilla ajava Ice One Racing esitteli tänään teaminsä ja alkavalla MM-kaudella teamin väreissä ajaa australialainen Dean Ferris joka tuntui oikein nastalta kaverilta sekä suomalainen superlahjakas siilinjärveläinen Santtu Tiainen. Lisäksi kotimaassa ja osaksi EM-sarjaakin ajaa viisi nuorta suomalaiskuskia. Ja tässä onkin Kimin tiimiprojektin se suurin juttu. On äärimmäisen hienoa, että Kimi antaa näille nuorille mahdollisuuden kehittyä ja edetä urallaan omassa tallissaan. Tällaista työtä itse menestystä saaneilta ja keränneiltä odottaisi enemminkin. Kimille siis iso kiitos.

Päivällä sitten vielä mm. Helsingin Niinistö Cafessa Espalla ja kampanjointia pressanvaalien tunnelmissa muutenkin. Tehokas ja monipuolinen päivä siis.

Hyvältä näyttää, mutta antaa näyttää. Huomenna jatketaan. Nyt koti-ilta ja huomenna Sauli Niinistön kanssa Päijät-Hämeeseen Lahden Kauppakeskus Trion ja illalla vielä Tekoja ja Tähtiä -tapahtumaan Helsinkiin. Alunperin Narinkkatorille suunniteltu tapahtuma on nyt siirretty viereiseen Circukseen. Nyt on lämpimänpi 🙂 Eli tervetuloa huomenna illalla mukaan. Ja meidän tapahtumiin ei todellakaan myydä lippuja vaan meille on kaikki tervetulleita. Niin se pitää olla.

 

Kommentit