Uusi vuosi 2009 on alkanut näin. Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille täältäkin.
Eilen sain nauttia vain päivän luonnosta ja liikkumisesta. Kävin kaverini kanssa katsomassa Lopen mönkijäuraa mistä joulunpyhiltä tuli reilummin palautetta sääntörikkomuksista. Kertelimme ja katselimme ja kyllä ohjetaulujen vastaista oli elämä ollut. Reitiltä oli harhailtu muualle, ajeltu eri uria ja levennelty uraa ja mikä ikävintä myös ajeltu pelloilla ja taimikoissa. No toivotaan, että järki jälleen voittaa ja sääntöjä jotka reitin varrella on kyllä luvalla sanoen selkeästi merkitty jälleen noudatetaan. Se on tällaisen reitistön elinehto numero yksi. Ainoa mahdollisuus jos tällainen halutaan pitää.
Eilinen ilta ja vuodenvaihde meni rauhallisesti ystäviemme luona. Vain hyvää seuraa ja ruokaa ja hieman GuitarHerota niin mitäs muuta se olisikaan tarvinnut. Rakettejakin pääsimme katselemaan ja upea olikin yön sää niistä nauttia. Nyt jo uudenvuodenpäivässä ja tänään ensin Hämeenlinnaan maaherran Uudenvuodenvastaanotolle ja sitten illalla Puolustusministerimme vastaanotolle Helsinkiin.
….
Ei paljon upeampi voisi enää Uudenvuodenpäivä ollakaan. Tänään olimme Sadun kanssa ensin Hämeenlinnassa Etelä-Suomen läänin viimeisellä Maaherran vastaanotolla. Pitkä perinne näin päättyy ja hieman ilmassa olikin haikeutta vaikka yleisesti väki tuntui olevan tyytyväisiä uudistuksiin myös tällä hallinnon tasolla. Väkeä oli Verkatehtaalla toistatuhatta ja maaherra Anneli Taina oli joukkoineen luonut upean nyt siis viimeiseksi jääneen juhlan. Paikalla oli kaikki alueemme keskeiset luottamushenkilöt ja kuntien ja kaupunkienjohtajatkin ja aika monen kanssa sain myös vaihtaa ajatuksia tulevasta. Kunnissa eletään suurten kysymysmerkkien alla kuten myös koko maassamme ja puolella maapalloakin. Toivotaan, että talous tästä saadaan kuntoon ja korjausliikkeet ovat tarpeeksi nopeita ja tuloksekkaita. Monen kanssa myös esillä uuden tänään elämänsä aloittaneen Hämeenlinnan kaupungin tulevaisuus ja sen naapurikuntien yhteiselo ja myös oma talousalueemme ja Forssankin seutukunta. Edessä työlläät ajat kunnissakin myös uudistusten valossa.
Hämeenlinnasta ajoimme sitten Helsinkiin. Puolustusministerimme Jyri Häkämies oli kutsunut väkeä myös perinteiseen puolustusministerin Uudenvuodenvastaanottoon ja hienoa oli se, että Häkämies on uudistanut myös juhlaa. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniä järjestetyssä vastaanottossa oli nyt myös teema ja kokoomuslaisen puolustusministerin aikaan olisiko parempaa vaihtoehtoa ollut kuin Mannerheim. Oli huikean hieno tunnelma ja silmä kulmat kostuivat kun Jääkärimarssin soidessa saimme katsella kuva- ja elokuvanäytteitä Mannerheimin elämästä ja myös nähdä ensimmäisiä suunnitelmia Renny Harlinin ohjaamasta Mannerheim -elokuvasta. Tuota tunnelmaa on vaikea tässä sanoin kuvailla. Hieno ja arvokas juhla.
Nyt kello jo yli kymmenen ja juuri takaisin Lopelle. On aika pikkuhiljaa päätellä tätä päivää. Urheilutulokset alkavallekin vuodelle lupaavia. Ainoastaan pikkuleijonien tappio ja karsintasarjaan joutuminen on karvas pala ja aiheuttaa varmasti keskustelua ja pohdintaa miksi näin.