Titteli käyttöön tonttimarkkinoinnissa Lopen kunta onnitteli Joentaan kylää

Uutiset, tiistaina 14.08.2007

Lopen kunta ja Joentaan kylän väki nauttivat kakkukahvit Vuoden hämäläisen kylän -tittelin johdosta Lopen kunnantalolla. Kylätoimikunnan aktiivit toivoivat kunnalta yhteistyötä tonttimarkkinoinnissa ja lupasivat kylän nimen ja Vuoden 2007 hämäläinen kylä -tittelin kunnan markkinointikäyttöön.

Kakkukahvin lomassa kylää onnitellut Lopen kunnanjohtaja Voitto Saraneva kiitteli laajemminkin Lopen aktiivisia kyliä luetellen Joentaan rinalla mm. Topenon, Vojakkalan, Pilpalan ja Läyliäisten kylät tekemisineen ja tapahtumineen. Viime aikoina erityisesti Joentaan kylä on ollut näkyvillä aktiivisuudellaan ja tekemisellään ja erityisesti maanlaajuisestikin ainutlaatuiset Krouvin Kyläpäivät nousivat puheissa esille.

– Kylämme ovat todellakin hoitaneet nyt kiitettävällä aktiivisuudella kylien töitä. Seuraintaloja on kunnostettu, koulu- ja kyläpihoja rakennettu ja Joentakana jopa myös kevyenliikenteen väylää lähes kilometrin verran, totesi tilaisuuden jälkeen paikalla ollut Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Timo Heinonen.

– Kyllä me loppilaiset voimme olla ylpeitä kylistämme. Ne tekevät arvokasta kuntamarkkinointia mitä ei lehti-ilmoituksin voi tehdä. Elävä elämä on ainutlaatuista.

Ensi vuonna Joentaan kylä luovuttaa tittelinsä seuraajalleen heinäkuun alussa Krouvin Kyläpäivillä. Sitä ennen kylä aikoo kuitenkin tittelinsä velvoittamana tehdä jälleen kaiken hieman edellisvuotta paremmin.

Kommentit