Metsässä alkoi tänä sunnuntai. Talvesta ei tietoakaan, mutta pikkulinnuille veimme suuren kauralyhteen ja hieman taliakin. Pääsevät herkuttelemaan ja oppivat mistä jälleen tänäkin talvena ruokaa löytää. Se on Pekkalan mökin vuosikymmenten perinne jonka aloitti jo aikanaan Pekka-enoni ja me sitä nyt jatkamme.
Ne vähätkin jäät olivat jälleen sulaneet ja metsä aivan sula. Talvea jo tässä voisi odottaa tai se voisi siis minun puolesta hyvin tulla.
Mutta nyt lounaalle ja sitten iltapäivällä ratsastuskilpailuihin. Rata vielä pari kertaa mielessä läpi ja viivalle sitten. Hieno iltapäivä tulossa.
…
Kello 22.35 ja tässä vielä viimeiset kierrokset F1:ä. Mielenkiintoinen kisa ja jännitys näyttää säilyvän päätösosakilpailuun asti mestaruustaistelunkin suhteen.
Tänään todellakin hieno sunnuntai. Ensin pitkä aamupäivä ulkona ja metsässä. Linnuille ja oraville hieman talviruokaa ja kun maa oli sulaa niin vielä istutimme yhden puunkin. Emme siis tätäkään päivää eläneet turhaan. Ulkoilun jälkeen sitten mukavaa kotielää ja iltapäivällä hyppäsin vielä hevosen selkään. Vaahteramäellä rataharjoituksina vedimme KN Specialia ja vaikka hieman kylmiltä Homeroksen kanssa radalle lähdimme niin ihan sellaista perustimoa teimme. Kiitokset kilpailun tuomarille Katariina Torkkolalle hyvästä palautteesta ja ennen muuta kritiikistä. Otetaan siitä opiksi taas ja tässä lajissa aina ihan jokaisella tuota opittavaa riittää ja kukaan ei koskaan valmiiksi.
Huomenna sitten vauvan kanssa Hyvinkäälle aamusta ja iltapäivästä kunnan asioita aina iltaan asti. Talousarvio pitäisi huomenna laittaa kunnanhallituksen toimesta kasaan ja täytyy näin hallituksen puheenjohtajana todeta, että kyllä tuollaisen paketin mielellään hyväksyykin. Me emme veroja korota, mutta teemme tältä vuodelta reilun plussan ja plussalla lähdemme myös ensi vuoteen. Ja mikä hienointa kovasta investointitahdista huolimatta tänä vuonna pystymme vähentämään velkaamme ja saman teemme myös ensi vuonna.
Huomenna hieman enemmän käyn läpi tätä budjettiamme, mutta se on aikalailla ainutlaatuinenkin tänä vuonna. Uskallan näin jo nyt todeta.