Timo Seppälä ja Timo Heinonen isännöivät – Timon Pilkit kisattiin Padasjoella jo kahdeksannen kerran

Uutiset, sunnuntaina 14.03.2010

Jo perinteeksi muodostuneet Timon Pilkit järjestettiin maaliskuun puolivälissä Padasjoella. Nyt jo 8. kerran järjestetty Kokoomus Kuuntelee -tapahtuma on jouduttu historiansa aikana vain kerran perumaan heikkojen jäiden takia, mutta tällä kertaa ei jäästä ja lumesta ollut puutetta. Padasjoen Kokoomuksen järjestämän tapahtuman isäntinä hääräsivät Timo Seppälä ja Timo Heinonen ja järjestelyistä vastanneet Merja ja Lauri Suomaa.

– Jäätä oli yllin kyllin. Tosin hieman sellaista täytekakkujäätä eli hieman vettä ainakin parissa välissä. Mutta lunta riitti ja hyvää tunnelmaa, kertoi kansanedustaja Timo Heinonen nimikkopilkkien jälkeen.

Aikanaan ex-kansanedustaja Timo Seppälän idesta syntynyt tapahtuma on säilyttänyt paikkansa joka kevättalvisena riehana ja tälläkin kertaa pilkkiväkeä jäällä riitti. Tapahtuma alkoi Suomaan Onnenmyyrä majatalolta mistä bussikuljetuksella siirryttiin kisapaikalle. Suuren suuria saalita ei järvi tällä kertaa antanut, mutta voittajat saatiin kuitenkin selville.

– Kyllähän tämän tapahtuman suurin juttu on se yhdessäolo, hauska pilkkikisailu ja raitis ilma, luetteli Heinonen.

Palkintojenjaon yhteydessä sovittiin jo ensi vuoden kisat Padasjoelle ja ehkä ensi talvena nähdään jo toisetkin samannimiset kisat.

– No toiveita on tullut, että voisimme järjestää Lopellakin Timon Pilkit. Ehkäpä teemme sitten Timon Pilkit -sarjan, hymyili Heinonen ja kiitteli padasjokisia erinomaisista järjestelyistä ja lämpimästä vastaanotosta ja hengestä.

Kommentit