Kansanedustaja Timo Heinonen sai huomata Hämeenlinnan huhtikuun kuukausimarkkinoilla tukijoukkojen kasvavan edelleen. Hämeenlinnan torilla Heinosta tuli tervehtimään kymmeniä tukijoita Hämeenlinnan kaupungin maalaispitäjistä, jotka edellisvaaleissa olivat vielä äänestäneet toista ehdokasta. Nyt valinta oli selvä ja tuki lämmittikin Heinosta.
– Moni oli joutunut etsimään itselleen uuden ehdokkaan 2007 vaalien jälkeen ja näyttää siltä, että aika moni on Hämeenlinnassa ja sen uusissa maalaiskunnissa päätynyt minuun. Se tottakai lämmitti mieltä, kertoi Timo Heinonen ajaessaan Hämeenlinnan torilta Riihimäen kautta Kärkölään Tapani Mörttisen ja paikallisten Senioreiden vieraaksi.
Heinonen kertoi Hämeenlinnan torilla väkeä riittäneen vaikka aamu ei ollutkaan sään puolesta kaikkein parhain.
– Ei ihan samanlaista ruuhkaa kuin Heinolassa viime perjantaina, mutta kivasti väkeä ja se tärkeää, että monet tulivat varta vasten tapaamaan ja juttusille. Siis sama juttu kuin Forssassa nyt ollut havaittavissa ja Hausjärvellä ja Janakkalassakin. Aika moni on nyt etsinyt itselleen uutta ehdokasta ja ainakin tämän palautteen ja tapaamisten valossa näyttää siltä, että aika moni on päätynyt minuun. Parikin pariskuntaa mm. Hauholta oli ajellut vain tätä varten markkinoille, kertoi Heinonen.
Kansanedustaja Timo Heinosen kampanjapäivä jatkui Kärkölän Kansallisten Senioreiden vieraana ja iltapäivällä Heinonen kertoi vielä suuntaavansa Riihimäen Vaalikahvilalle ennen illan Hämeen Sanomien ja Radio Hämeen puolentoistatunnin suoraan suurta vaalitenttiä.
– On upea päästä Verkatehtaalla nyt itse lauteille. Tämä on kunnia juttu mulle edustaa puoluettamme tällaisessa suuressa radioitavassa tentissä. Katsotaan miten pärjään, hymyili Heinonen.