Timo Heinonen vihki Harjun Oppimiskeskuksen uuden Vierastallin käyttöön Virolahdella.

Uutiset, keskiviikkona 02.10.2013

Kansanedustaja Timo Heinonen vieraili Virolahdella sijaitsevassa Harjun Oppimiskeskuksessa maanantaina 30.9. Historiallisesta Harjusta valmistuu hevostenhoitajia sekä ratsastuksenohjaajia. Heinonen on tunnettu hevosurheilun harrastajana sekä puolestapuhujana ja tämäkin takia vierailukohde oli mieluinen.

– Hevosurheilu on lähellä sydäntäni ja tästäkin syystä oli upeaa päästä vierailemaan Virolahdelle ja upea kunnia päästä vihkimään Vierastalli käyttöön, Heinonen kertoo.

Oppimiskeskuksen rehtori Mikko Kunnaalan sekä hallituksen jäsenten isännöimällä vierailulla Heinonen pääsi tutustumaan laajasti Harjun toimintaan hallinnosta käytännön opetukseen. Heinonen kertoo saaneensa vierailulla paljon tietoa ja palautetta päätöksenteon tueksi.

-Koen tärkeänä, että myös sanomaa hevosurheilusta viedään eteenpäin valtakunnan tasolle. Tämäkin takia alan ammattilaisten kuuleminen ja tapaaminen säännöllisesti on tärkeää, Heinonen mainitsee.

Avajaistilaisuudessa Kansanedustaja Heinonen piti puheen ratsastusalan tulevaisuudesta. Hän otti puheessaan esille huolensa alan herkkyydestä suhdannevaihteluille ja puhui myös alalla kummittelevasta harmaasta taloudesta. Esille nousivat myös hevoset työllistäjinä, ja ennen kaikkea hyvinvoinnin ja kunnon edistäjinä.

-Pääviestinä halusin tuoda esille, että tulevaisuus alalla näyttää valoisalta, mutta sen eteen tarvitaan myös työtä, Heinonen kiteytti tilaisuuden päätteeksi.

Harjun vierailun jälkeen Heinonen tutustui vielä suunnitteilla olevaan Korkeakosken Kalatien paikkaan ja suunnitteluihin.

Kommentit