Timo Heinonen tapasi Hämeen OAJ:n väkeä – ”Pakollinen 5-vuotistarkastus voisi auttaa paljon”

Uutiset, tiistaina 03.02.2009

Kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Timo Heinonen osallistui OAJ:n Kanta-Hämeen alueyhdistyksen järjestämään kansanedustaja tapaamiseen Riihimäellä. Lehmushovissa järjestetyssä tilaisuudessa järjestön puheenjohtajan Maritta Kokon johdolla käytiin läpi kasvatuksen koko laaja kaari päivähoidosta aina toisenasteen koulutukseen asti. Vahvasti keskusteluissa esillä oli erityisesti resurssitarpeet kaikilla tasoilla sekä varhainen puuttuminen.

– Erittäin hyvä ja antoisa tilaisuus. Itseasiassa tässä nyt toteutui erinomaisesti se tavoite, että tätä kasvua pitäisi käsitellä yhtenäisenä ketjuna varhaiskasvatuksesta ilman katkoavia nivelvaiheita aina vähintäänkin toisenasteen koulutukseen asti. Tänään saimme tällaisen läpileikkauksen ja esille nousi kaikkien vaiheiden keskeiset haasteet, kertoi Timo Heinonen ja lupasi mm. viedä eteepäin lainvalmisteluvaiheessa olevan erityisopetuksen lainsäädännön haasteita.

Perusopetuslain uudistamisessa haasteeksi nähtiin erityisesti riittämättömät resurssit ja tähän huoleen toivottiin nyt kiinnitettävän erityisesti huomiota.

– Keskustelussa nousi esille myös vahvasti varhainen puuttuminen. Itse toistin toiveeni ja tavoitteeni, että tulevaisuudessa 5-vuotisneuvolasta tehtäisiin ns. lain velvoittama neuvolakäynti tai sidonnainen esimerkiksi lapsilisän maksatukseen. Tässä iässä on tutkimusten ja kokemusten mukaan usein havaittavissa jo merkkejä myöhemmästä syrjäytymisvaarasta ja monet perheet jättävät syystä tai toisesta nykyisin tämän tärkeän neuvolakäynnin kokonaan väliin, kertoi Timo Heinonen ja kertoi kiitelleensä illassa sitä, että nyt hallitus onkin vahvistamassa erityisesti neuvolatoimintaa koko maassa.

Tapaamisessa keskusteltiin myös peruskoulun ja myös toisenasteen tuntijaosta ja sen muutostarpeista sekä tiedonsiirto- ja salassapitolainsäädännön tuomista ongelmista.

– Opetusministerimme on luvannut, että tätä kasvatuksen ammattilaisten välistä tiedonsiirtoa ja sen ongelmia tullaan nyt tarkastelemaan ja korjaamaan. Olen itse aiheen nostanut esille eduskunnassa jo useamman kerran ja olen iloinen, että siihen nyt tartutaan, totesi Heinonen ja kertoi toivoneensa, että tällaisia eri ammattiryhmien ja kansanedustajien välisiä tapaamisia järjestettäisiin jatkossakin.

Kommentit