Timo Heinonen Riihimäen Yrittäjien tapahtumassa: ”Joustavat perhepalvelut ovat parasta yrittäjyyspolitiikkaa”

Uutiset, lauantaina 12.05.2012

Riihimäen Yrittäjien kevättapahumassa puhunut Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen nosti esille puheenvuorossaan kokoomuslaiseen tyyliin ”kolme pointia”. Heinonen totesi, että parasta yrittäjäpolitiikkaa on hoitaa kunnissa perheiden tarvitsevat peruspalvelut kuntoon, toisena Heinonen uudisti vaatimuksensa vanhemmuuden kustannusten tasaamisesta ja kolmantena isona uudistuksena varhaiskasvatuslain eteenpäin viemisen.

– Harvoin kunnissa oivalletaan sitä, että hyvillä peruspalveluilla mm. päivähoitopalveluilla on kaikista suurin yhteys siihen miten äidit ja isät voivat olla mukana työelämässä. Joustavat ja monipuoliset päivähoitopalvelut ovat tärkeitä kaikille perheille ja tätä kautta myös yrityksille, muistutti Timo Heinonen ja toivoi, että kaikissa kunnissa tehtäisiin ympäristövaikutusten arvioinnin tapaan jatkossa myös yrittäjä- ja työllisyysvaikutusten arviointi mm. peruspalveluita suunniteltaessa.

Heinonen vaati, että maamme hallitus etsisi myös keinon tasata vanhemmuudesta aiheutuvat kustannukset oikeudenmukaisesti eri työnantajien kesken. Nykyisin vanhemmuus aiheuttaa äidin työnantajalle jopa 10 000 euron kustannukset ja se rasittaakin täysin epäoikeudenmukaisesti naisvaltaisia aloja.

– Eihän äitiys, vanhemmuus, ole mikään sairaus tai siihen rinnastettava tila. Kyllä vanhemmuuden kustannuksista pitää vastuu kantaa yhdessä, totesi Heinonen.

Vahvasti perheiden ympärillä puhettaan pyöritellyt Heinonen vaati samalla myös varhaiskasvatuslain valmistelua ja voimaan saamista.

– On tärkeää, että keskiöön otetaan nyt kaikessa lapsen oikeus hyvään ja tarvitsemaansa hoitoon. Sen jälkeen katsoa mitä perheet tarvitsevat jne. Lisäksi varhaiskasvatuslaissa tulee samalla taata ja varmistaa riittävä ja koulutettu henkilöstö, jatkoi Heinonen ja toivoi, että peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsson ottaisi nyt asian vakavasti.

Riihimäen Yrittäjät järjestivät äitienpäiväviikonlopun lauantaina koko päivän kestäneen perinteikkään tapahtuman Graniitin aukiolla. Koleassakin säässä tapahtuma keräsi tasaisesti väkeä.

Kommentit