Kansanedustaja Timo Heinonen kampanjoi presidentivaalien tunnelmissa perjantai päivän omalla talousalueella. Kiertuepäivään mahtui Riihimäki, Hyvinkään Niinistö Cafe ja päivän päätteeksi paluu kotikulmille Lopen Niinistö Cafeeseen. Hyvinkään visiitti olikin Heinosen ensimmäinen näissä vaaleissa.
– Olin varannut päivän omalle talousalueelle ja täytyy sanoa, että kannatti. Hyvinkäällä kävin nyt presidentivaaleissa ensimmäisen kerran ja pari tuntia siinä menikin ihan hetkessä. Hyvinkään Niinistö Cafessa oli väkeä tasaisesti koko ajan ja ajoittain laittoivat meikäpojan ihan tiukoille, nauroi Timo Heinonen ajaessaan Hyvinkää Riihimäki -kiertueelta takaisin Lopelle.
Hyvinkäällä Heinonen kertoi puhuttaneen niin kuntauudistuksen kuin yhteiskunnan nykytilanteen laajemminkin. Pääpaino kuitenkin oli presidentinvaaleissa.
– Muutaman kerran heittivät niin pahoja kysymyksiä tyyliin, että mitä Sauli on mieltä siitä ja tästä, että täytyi ihan hetki miettiä. Ja osaan todeta, että tätä mieltä olen minä ja uskoisin Saulin olevan aikalailla samaa mieltä, hymyili Heinonen.
Hyvinkään Niinistö Cafessa Heinonen tapasi myös useamman kesäloppilaisen ja tuttuja kahvilla riitti muutenkin.
– Kyllähän Aamuposti on tehnyt minusta aikalailla koko talousalueen kansanedustajan vaikka alueen välissä onkin vaalipiiriraja. Koenkin itseni koko maan kansanedustajaksi ja tottakai oman alueen kansanedustajaksi. Totesinkin parille rouvalle, että pitäkää vaan omanamme, mutta niin että Hämeessä ei tulla mustasukkaisiksi.
Hyvinkäältä Heinonen palasi Riihimäen kautta Lopen Niinistö Cafeeseen.
– Menen vielä pariksi tunniksi Lopen kahvilaan. Sinne on mukava aina päättää kampanjapäivä. Uskoisin, että kahviseuraa jo siellä onkin, kertoi Timo Heinonen kääntyessään juuri Lopen kirkonkylälle.