Kansanedustaja ja Valtion Liikuntaneuvoston jäsen Timo Heinonen osallistui tällä kertaa Arctic Lapland Rallyyn vieraana. Vuosia tapahtuman pääselostajana toiminut Heinonen pääsi tällä kertaa rallin pariin aivan toisella tavalla ja nautti kokemastaan mm. Würth Sportin matkassa. Pitkä viikonloppu viimassa ja pakkasessa ei jättänyt kuitenkaan kylmäksi.
– Aivan mahtava viikonloppu. Jätkän kynttilät ja nuotiot ja nyt myös täysikuu valaisivat upeasti ja lämmittivätkin, kertoi Timo Heinonen arktisen seikkailun jälkeen.
Heinosen viikonloppuun mahtui niin matkaa Rauno Korven ja Würth Sportin vieraiden kanssa kuin myös monien rallimaailman kavereiden kanssa.
– No olen kiertänyt ralleja kymmenisen vuotta työkseni niin selostaja kuin tv-toimittajanakin niin kyllähän siinä tuttuja ja kavereita on tullut. Nyt pääsin hieman erilailla heidänkin kanssaan aikaa viettämään, kertoi Heinonen.
Aivan vapaalla ei Heinonen Rovaniemellä kuitenkaan ollut. Viikonloppuun mahtui muutama sovittu palaveri mm. suunnitelmissa olevien liikuntapaikkarakentamisten parissa kuin myös hieman politiikankin saralla.
– No moottoriurheilun saralla maamme tulevaisuus näyttää hyvältä. On tärkeää, että pidämme myös huolen siitä, että meillä on tulevaisuudessakin ajanmukaiset paikat ja mahdollisuudet harrastaa. Tässä tärkeässä roolissa tullee olemaan mm. Iittiin suunniteltava moottoriurheilu- ja ajokoulutuskeskus, kertoi Heinonen.
Heinonen kertoi Tunturirallin tunnelman yllättäneen. Erityisen hienoa oli seurata Kimi Räikkösen esiinmarssia rallimaailmaan, mutta Heinonen kertoi jännittäneensä vielä enemmän uuden SM-kauden alkua.
– Meillä on todella korkeatasoinen rallin SM-sarja ja jos oikein haistelin niin vielä alkava rallin MM-kausikin tullee saamaan sieltä uusia nimiä mukaan, totesi Heinonen.
Rallin SM-sarja jatkuu helmikuussa Mikkelissä SM-Vaakuna Rallilla ja rallin MM-sarjan avaus ajetaan Ruotsin lumilla.
– Uskon niin, että tuleva rallikausi tullee palauttamaan MM-pokaalin jälleen Suomeen. Oma veikkaukseni ja toiveeni on, että tuojana olisi Jari-Matti Latvala, pohti Heinonen ja iloitsi samalla myös nuoren lahjakkaan Valtteri Bottaksen F1-testikuskisopimuksesta.
– On hienoa, että Mika Häkkinen on nyt osaltaan tasoittamassa näiden nuorten tietä kohti maailman huippua. Aikanaan hän sai itse apua mm. Keke Rosbergiltä ja nyt hienosti vastavuoroisesti hän on itse auttamassa nuoria ja Valtteri (Bottas) on tästä nyt ensimmäinen hedelmä. Kunnioitan suuresti, totesi Timo Heinonen.