Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen nautti kesälomasta heinäkuun ensimmäisenä kesän vilkkaimpana tapahtumaviikonloppuna. Lomapäivään mahtuikin kahdet markkinat kun päivä alkoi jo aamukahvien aikaan kotikunnan Lopen Perunankukkapäivillä ja iltapäivää vietettiin jo Sahtimarkkinoilla Padasjoella. Päivään mahtui myös Hevoskarnevaalia kuin piipahdus Tuuloksen Tuulosessakin.
– Tällaiset ovat niitä parhaita kesäpäiviä. Tänäänkin sää suosi jo aamuvarhaisesta ja lämpömittari kipusi lähelle hellelukemia jo aamulla Lopen torilla. Perunankukkapäivä on meidän loppilaisten kesän ehdoton kohokohta jota odotetaan vuodesta toiseen, kertoi Timo Heinonen kotimatkallaan Rengossa.
Lopen uuden perunan juhlasta Perunankukkapäiviltä Heinonen kertoi menneensä lyhyesti käymään läheisellä pallokentällä järjestetyissä Hevoskarnevaaleissa ja suunnanneen sieltä sitten Päijät-Hämeeseen Padasjoen Sahtimarkkinoille. Sahtimarkkinatkin ovat tulleet tutuiksi vuosien ajalta.
– En ihan joka kesä ole Sahtimarkkinoilla käynyt, mutta monta kertaa olen. Todella mukava tapahtuma ja hyvää ohjelmaakin paljon. Ja Padasjoen Kokoomus oli jälleen laittanut paikat viimeisen päälle kuntoon. Kahvia ja enemmänkin kylmää vettä meni jakoo valtava määrä, jutusteli Heinonen päivän kulusta.
Keskusteluaiheet olivat olleet Lopella ja Padasjoella valtakunnan tasolla samoja. Ykkösaiheena Suomen talous ja velkaantuminen ja toisena Sote-uudistus ja siinä saavutettu ratkaisu. Myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan aiheet olivat keskusteluttaneet ja Heinonen kertoikin olevansa tyytyväinen, että hänen roolinsa puolustusvaliokunnassa ja ulkoasiainvaliokunnassa on laitettu merkille. Lopella lisäksi paikallisen Loppijärven tilanne oli puhuttanut kuten myös terveyskeskuksen asiat.
– Tänään keskustelujen kirjo oli kyllä aikalailla laaja. Mentiin aivan näistä arjen pienistä asioista talouden isoon kuvaan ja myös EU:n ja Venäjän suhteisiin. Tuntui siltä, että tavallista enemmän oli tänään kummassakin paikassa väkeä jotka tulivat juttusille ja sehän sopii minulle, hymyili Heinonen.
Kansanedustaja Timo Heinonen kertoi nauttivansa markkinatunnelmasta ja totesi ehkä eduskunnan huonenaapurin Ben Zyskowiczin tarttuttaneen häneen tämän vietin.
– Joo ei se varmaan ihan väärään osu jos meitä vertaa tässä. Kumpikin nautimme kiertämisestä ja se on vähän niin kuin veressä, nauroi Heinonen ja kertoi suuntaavansa nyt kotiin mökille Loppijärven rantaan.
– Laitan varmaan saunaan tulet ja nautitaan kesäillasta sitten. Huomenna katsotaan sitten lisää tapahtumia.
Heinosen Kesäkiertue pitää sisällään jo lähes 40 tori- ja markkintapahtumaa sekä erilaista kesätapahtumaan. Kiertue on Heinosen kansanedustajauran laajin.
– Ehkä tässä on nyt kolmannes enemmän kuin normaalina vuotena. Nyt vain on kutsuja tullut aika paljon ja vaikka moneen yritän ehtiäkin niin tänäänkin taisi jäädä puolenkymmentä jos ei enemmänkin kutsuja noudattamatta. Kaikkialle ei vain yksi mies ehdi.