Timo Heinonen luottaisi kauppojen harkintaan – Sunnuntai-aukioloa ei ole syytä säädellä

Uutiset, torstaina 13.11.2008

Suomen kaupan liitto ja PAM:n edustajat kertoivat päässeensä sopuun sopuun kaupan aukioloaikojen laajentamisesta. Ratkaisun myötä kaupat saisivat olla auki myös sunnuntaisin ympäri vuoden ja alle 400 neliön kauppojen aukiolojata vapautettaisiin täydellisesti.

– Itse olen ehdottomasti esitetyn mallin kannalla ja jos myös PAM ja Suomen kaupan liitto ovat päässee asiassa yksimielisyyteen niin ei ole mitään syytä enää jarrutella, kommentoi kansanedustaja Timo Heinonen neuvottelutulosta.

– Pidän tärkeänä kuitenkin, että jollain tavalla voidaan turvata pienten liikkeiden oikeus kauppakeskuksissa myös pitää liike halutessaan kiinni. Tämä voi muuten luodan vaikean tilanteen yksin tai perheenkanssa yrittäville ja liikettä pitäville. Tämä on ehdottomasti huomioitava.

Heinonen totesi, että pitkään sunnuntai-aukiolon vapauttamista on vastustettu sillä, että se veisi perheenäidit kodeista ja vähentäis perheiden vapaa-aikaa. Heinosen mukaan perustelulle ei enää on katetta.

– Uskon, että sunnuntain kaupantekoon löytyy helpollakin vapaaehtoisia tekijöitä kauppojen työntekijöistä ja toisaalta kilpailutilanne on jo nyt vääristynyt pahankerran kun huoltoasemaketjut ovat tuonneet lähes 24/7 aukiolevat kaupat teiden varsiin, kommentoi Timo Heinonen, mutta kannatti samalla, että sunnuntaityöstä voisi hänen mielestään olla myös oikeus kieltäytyä.

Nyt neuvottleutuloksen myötä kaupat saivat olla auki sunnuntaiaisn kello 12-18
ja Isänpäivän ja joulun välisenä aikana sunnuntaiaukioloa jatkettaisiin iltayhdeksään. Alle 400 neliön kokoisten kauppojen aukiolo vapautuisi täydellisesti.

Ennakkotietojen mukaan PAM:n edustajisto käsittelee asiaa torstaina iltapäivällä ja liittojen tavoitteena on löytää lopullinen ratkaisu ennen asian päättämistä eduskunnassa.

Kommentit