Timo Heinonen: Loppi elää kesästään – Perunankukkapäivä keräsi tuhansia ihmisiä Lopelle

Uutiset, lauantaina 05.07.2008

Perinteinen Perunankukkapäivä keräsi Lopen torille jälleen perunan satokauden alkajaisiksi tuhansia ihmisiä. Lopen Kokoomus oli vahvasti mukana torilla ja yhdeksi Lopen kesän kohokohdaksi vuosien saatossa muodostunut Perunankukkapäivä täytti kaikki odotukset.

– Kokoomus Kuuntelee Lopella-teltalla kävi päivän aikana satoja ihmisiä ja ilmapallojen ja makeisten lisäksi iloksemme monella oli myös terveisiä jätettäväksi Lopen päättäjille. Rakennamme näiden palautteiden ympärille tulevaa kunnallisvaaliohjelmaamme, totesi Lopen Kokoomuksen puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Heinonen kotikuntansa toripäivän jälkeen.

Kokoomus järjesti Perunankukkapäiville myös koiravaljakkoajelua ja Heikki Lehtosen johdolla moni perheen pienemmistä koki ikimuistoisen retken läpi sokkeloisen torin koiran vetämänä.

– Kesäloppilaisia puhutti tänään erityisesti jätehuolto. Ymmärrän monen huolen, kun nyt luovumme molok-järjestelmästä, mutta valtaosa ymmärsi sen, että järjestelmä tuli tiensä päähän kun sitä ei käytetty vastuullisesti. Jätemäärät räjähtivät vuosi toisensa jälkeen, totesi Heinonen ja muistutti, että suorasopimisjärjestelmä tarjoaa vapaa-ajanasukkaillekin mahdollisuuden katkaista jätemaksut silloin kun vapaa-ajanasuntoa ei käytetä. Tähän ei aiempi vuosimaksuperusteinen molok-järjestelmä antanut mahdollisuutta.

Lisäksi kuntalaiset toivat esille huolensa päivähoitokysymyksistä ja myös kaavoituksesta ja rakennusmääräyksistä. Myös kyläkoulujen tulevaisuus huolehti useampaankin markkinoilla vieraillutta.

– Tyytyväinen täytyy olla siihen, että tänäänkin jälleen pari loppilaista kävi ilmoittautumassa mukaan toimintaamme ja myös kuntavaaleihin ehdokkaiksi. Se tärkeintä, että on halua vaikuttaa oman kotikunnan asioihin.

Heinosen lisäksi Lopen Kokoomuksen telta olivat mukana Tiina Seppälä, Heikki Lehtonen, Kari Maunula, Hannele Yrjö-Koskinen, Antti Rusi, Sami Toivonen, Jarmo Laukkanen, Outi Ranta ja Riitta Nylund. Lisäksi moni kokoomuslainen piipahti teltalla lyhyemmäksi hetkeksi. Seuraavan kerran Kokoomus kuuntelee Lopella -teltta on Lopen torilla Yrittäjien Rompe- ja Markkinatapahtumassa heinäkuun lopussa.

Kommentit