Timo Heinonen kiitteli yrittäjämyönteisyyden kasvua Suomessa – Hämeenlinnaan avattiin korkean laadun ja palvelun kenkäkauppa

Uutiset, perjantaina 13.08.2010

Yrittäjä Eeva Räsäsen vasi uuden kenkäkaupan Eevan Toiset Kengät Hämeenlinnan keskustaan. Korkeaan laatuun ja hyvään palveluun panostavat laukku- ja kenkäkauppa tuo hämeenlinnalaisten naisten ulottuville nipu kenkämaailman ykkösmerkkejä. Ystävänsä kaupan avajaisissa puhunut kansanedustaja Timo Heinonen kiitteli Räsästä rohkeudesta ryhtyä yrittäjäksi ja samalla myös yleistä asennemuutosta Suomessa.

– Yrittäjyys kiinnostaa yhä useampia. Jopa 60 prosenttia suomalaisista nuorista pitää yrittäjyyttä houkuttelevana elämänurana, totesi Timo Heinonen ja lisäsi, että paras tapa edistää yrittäjyyttä on ostaa suomalaisia tuotteita ja palveluita. Tätä mieltä on lähes puolet kansasta.

Viime vuonna julkaistun ”Yrittäjän Päivä”-tutkimuksen mukaan kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan jatkaa tasaista kasvua etenkin nuoremmissa ikäluokissa, kuten 15-24-vuotiaiden suomalaisten joukossa. Toiseksi eniten yrittäjyys houkuttaa 25-44-vuotiaita suomalaisia, joista lähes 50 prosenttia pitää sitä melko tai erittäin innostavana.

– Asennemuutos on erittäin myönteinen asia maamme tulevaisuuden kannalta. Tarvitsemme rohkeita ihmisiä jotka haluavat työllistää itsensä, mutta myös luoda muillekin työtä maahamme, painotti Heinonen.

Yrittäjyyttä erittäin houkuttelevana pitävistä suomalaisista puolet arvostaa yrittäjyydessä eniten itsenäisyyttä ja omaa vapautta. Toisella sijalla on päätäntävalta ja kolmantena mahdollisuus onnistua ja menestyä.

– Taloudellinen riski on sen sijaan suurin syy pidättäytyä yrittäjyydestä. Konkurssiuhan ja velkaantumisriskin takia yli 30 prosenttia yrittäjyyttä erittäin kiinnostavina pitävistä ei ryhdy yrittäjäksi. Lamaa ja nykyistä taloustilannetta pitää tässä ryhmässä esteenä tosin vain kuusi prosenttia.

Heinonen kertoi, että saman tutkimuksen vastaajista lähes puolet oli sitä mieltä, että ylivoimaisesti paras tapa edistää yrittäjyyttä on ostaa suomalaisia tuotteita ja palveluita. Toiseksi tärkeimpänä pidettiin yritysverotuksen keventämistä ja kolmanneksi yrittäjien sosiaaliturvan parantamista.

– Kyllä meidän tulee huolehtia siitä, että yrittäjyys kannattaa ja on mahdollista Suomessa huomenna ja tulevaisuudessakin. Vain menestyvä yritys työllistää, totesi Heinonen avajaistilaisuuden jälkeen.

Heinonen muistutti, että tutkimustulos on loistava uutinen suomalaiselle työlle. Yhä useampi suomalainen haluaa kuluttaa vastuullisesti ja tehdä valintoja työllisyyden puolesta. Jokainen meistä voi vaikuttaa yritysten menestymiseen ja työpaikkojen säilymiseen Suomessa ostamalla Suomesta ja käyttämällä suomalaisia palveluja.
– Hyvät ystävät – valtiovarainministerimme Jyrki Katainen on myös huolissaan koroista. Hän totesi, että pitäkää huoli, että pystytte maksamaan korkonne, nauratti Heinonen avajaisväkeä puheensa lopuksi ja toivotti tuoreelle yrittäjälle ja uudelle liikkeelle mitä parhaita onnea laadukkaiden – ei vain siis silmää ja mieltä hyväilevien vaan myös jalkoja rakastavien kenkien parissa.

– Toivon, että te korkojen – kengän korkojen – ystävät löydätte tämän liikkeen huomenna ja yhä uudelleen. Kerrotte Eevan toisista kengistä ystävillenne ja tuotte heitä myös nauttimaan hyvästä palvelusta tänne. Korkokengät, mikä naisellisuuden ja ylevyyden symboli!

Kommentit