Timo Heinonen kiittelee Grahn-Laasosta – ”Ensimmäinen ympäristöministeri joka kuuntelee ihmisiä”

Uutiset, torstaina 18.12.2014

Kokoomuksen eduskunnan ympäristövaliokunnan vastaava, kansanedustaja Timo Heinonen kiittelee ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosta uusista haja-asutusalueiden jätevesilinjauksista. Heinosen mukaan ihmisten hämmennykselle ja maalaisjärjenvastaiselle jätevesiasetukselle on tähän asti ministerit vain lähinnä nostelleet hartioita.

– Viime kaudella saimme onneksi pitkän väännön jälkeen asiaan hieman korjauksia. Pahimmat virheet saimme lopulta korjattua ja nyt korjataan loput, kiittelee Timo Heinonen.

Heinonen pitää siirtymäajan jatkoa vuoteen 2018 kohtuullisena. Hän toivoo vielä pohdittavan kuitenkin mieluummin vuotta 2020 tai 2025. Myös kuivanmaan talojen ja mökkien vapauttaminen vaateista on järkevää jos ne eivät sijaitse pohjavesialueilla.

– Jatkoaikaa kannattaa pohtia vielä. Siirtoviemärirahaa ei valtiolla nyt ole ja olisi typerää pakottaa talot tekemään tämän takia vain toiseksi parhaita ratkaisuja. Siksi 2020 tai jopa 2025 olisi järkevää ainakin näillä alueilla, Heinonen kertoo

– Ja kirjaus siitä, että remontit tulee tehdä vasta kun kiinteistöjä muutenkin remontoidaan olisi järkevä, hän jatkaa

Heinosen mukaan nyt jätevesiasetukseen tartutaan ensimmäistä kertaa tosissaan ja huolella.

– Olen varma, että ei kukaan anna omien jätevesien pilata omaa juomavesikaivoa tai lähivettään. Tämä on päivän selvää ilman kohtuutonta sääntelyäkin. Tällaiset remontit tulee totta kai tehdä ensi tilassa, muistutti Timo Heinonen.

Kommentit