Timo Heinonen jakoi palkintoja Heinolassa – Enduron MM-kisaviikonloppu huipentui viimeiselle maastokokeelle

Uutiset, sunnuntaina 02.09.2012

Kansanedustaja ja Valtion Liikuntaneuvoston jäsen Timo Heinonen nautti pitkän viikonlopun enduron parissa Heinolassa. MM-sarjan toiseksi viimeinen kilpailuviikonloppu ajettiin Suomessa ja suomalaiskuskit olivatkin hyvässä vireessä. Kotiyleisö kannustikin omiaan aina viimeisen maastokokeen sekunttitaisteluun asti.

– Hieno viikonloppu. Heinolan Moottorikerho on ammattilainen tällaisten isojen kilpailujen järjestelyissä ja se näkyi nytkin. Homma toimi ja tunnelma oli hyvä, kiitteli Timo Heinonen toisen kilpailupäivän jälkeen.

Sunnuntaina Heinonen jakoi myös kilpailun palkintoja. Vielä viimeisellä pätkällä eläteltiin toiveita useammastakin suomalaisesta palkintopallilla.

– Hyvä ystäväni Marko Tarkkala lähti viimeisen kerran metsään ja taisteli tiukasti vielä jopa kilpailun voitosta. Vääntö oli huikeaa, mutta lopulta Make joutui taipumaan aina pois koko korokkeelta nelänneksi, kertasi Heinonen iltapäivän tapahtumia.

Marko Tarkkala ajoi neljänneksi Enduro 3-luokassa jääsen kolmostilasta vain 2,43 sekuntia. Ison luokan voittoon ajoi ensimmäisen MM-osakilpailuvoittonsa ajanut virolainen Aigar Leok TM:llä.

– Olisin mielelläni ojentanut pokaalin Makelle. Totta kai. Mutta täytyy myöntää, että oli sekin hieno hetki kun sain antaa voittajan pokaalin Aigar Leokille ja hänen piskuiselle pojalleen. Siinä oli herkkä hetki.

Enduro 2-luokassa Heinolassa tuplavoittoon ajoi ranskalainen Husaberg-kuljettaja Pierre Renet ennen Cristopal Guerreoa ja kaksi kertaa kolmanneksi ajanutta Juha Salmista. Salmisen 96 voiton voittotili ei siis tällä kertaa kotikilpailussa kasvanut.

Pikkuluokan maailmanmestaruuteen ajoi jo ennen kahta viimeistä starttia Antoine Meo. E3 mestaruuteen Heinolassa varmasti taasen Christophe Nambotin.

– Tänään Eero Remes oli eilisen tapaan epäonninen kuten myös Matti Seistolakin joka eilen vielä ajoi hienosti voittotaistelussa mukana. Mutta toivotaan heillekin parempaa onnea kauden päätökseen. MM-mitaleille kummallakin on vielä hyvät saumat.

Moottoriratojen tulevaisuus huoletti Heinolassakin

Timo Heinonen kiersi koko viikonlopun MM-enduron maastokokeilla, mutta ehti myös käydä keskusteluja moottoriurheilun tulevaisuudestakin.

– On todella huolestuttavaa, että järjestäin nämä meidän kaikki moottoriurheilukeskukset ovat ympäristölupien puristuksissa. Nyt pitää tehdä kaikki sen eteen, että Suomessa voi tulevaisuudessakin harrastaa näitä upeita lajeja, totesi Heinonen.

Lukuisat moottoriurheiluradat ovat joutuneet viime vuosina valituksien kiusaamiksi, mutta myös pohjavesiasiat ovat ajaneet monet radat ahtaalle.

– Kyllä joku ratkaisu pitää siihenkin löytää. Tiukennetaan sitten vaikkapa valvontaa kisapäivinä ja turvakalustoakin, mutta se ei voi olla ratkaisu, että kaikki radat suljetaan järjestäin. Lupaan tässä olla aktiivinen ja kantaa huolta, jatkoi Heinonen.

– Oma lukunsa on sitten jatkuvat valitukset. On varmasti ihan tärkeää, että epäkohdista voi valittaa, mutta joku roti valittamisessakin pitää olla. Nyt on selkeitä esimerkkejä siitä, että valituksia tehtaillaan ihan mistä vaan ja ilman faktaperustaa. Mutta jostain kummasta se kuitenkin johtavat aina järjestäin ratalupien merkittäviin kaventamisiin. Tuntuu, että tässä on joku lähes vaino myös virkamiestasolla käynnissä, päätti Heinonen tiukasti.

Enduron MM-sarjaa on vielä ajettavana yksi kilpailuviikonloppu. Sitä ennen maailman parhaat endurokuljettajat ajavat vielä joukkuemaailmanmestaruudesta Saksan SixDaysillä.

Kommentit