Budjettiriihessä on päästy sopuun ensi vuoden ja tulevien vuosien keskeisistä talousasioista. Torstaina syntyneen päätöksen myötä perintöverouudistus tapahtuu heti ensi vuoden alussa. Uudistus kohentaa merkittävällä tavalla lesken ja alaikäisten lasten asemaa perijöinä. Uudistuksen myötä myös 3/4 perinnöistä tulee verottomiksi. Riihiratkaisussa päätettiin samalla, että bensiinivero nousee ensi vuonna 3,94 senttiä litralta ja dieselvero 4,46 senttiä. Myös kotitalouksien sähkövero nousee 0,14 senttiä kilowattitunnilta. Ensi vuoden veronkiristykset kohdistuvat ilmastonäkökulmasta energiaveroihin ja korotuksilla kerätään yhteensä 300 miljoonaa euroa.
– Tämä oli kompromissi niin kuin hallitusratkaisuissa usein joudutaan tekemään. Nyt on tärkeä seurata mikä merkitys dieselin korotuksella on julkiselle liikenteelle ja suomalaisille kuljetusalan yrittäjille. Voisi olla perusteltua sallia linja-autoille polttoöljyn käyttö monen Euroopan maan tapaan. Maaseudulta ei ole enää varaa nipistää yhtään julkisenliikenteen vuoroa, totesi kansanedustaja Timo Heinonen.
– Myös työmatkoihinsa välttämättä omaa autoa tarvitsevien tilannetta tulee seurata ja olla valmis nopeisiinkin ratkaisuihin. On kestämätön tilanne koko maamme kannalta, jos asuminen 100 kilometrin päässä pääkaupunkiseudusta tulee mahdottomaksi. Työpaikat kuitenkin pysyvät kehäteillä ja niiden sisälläkin, totesi Heinonen.
– Kuitenkin tämä on vain osa autoilun verotuksen kokonaisuudistusta. Tietojeni mukaan hallitus antaa vielä tänä vuonna lakiesityksen henkilöautojen ajoneuvoveron muuttamiseksi vähäpäästöisiä dieselautoja suosivaksi. Eli verotuksen painotus siirtyy käytönsuuntaan. Tämä osaltaan auttaa uudistamaan autokantaamme ympäristöystävällisemmäksi ja myös turvallisemmaksi. Muutos tullee kokonaisuutena voimaan vuonna 2010, kertoi Heinonen ja muistutti hyväksyvänsä korotuksen taustalla olevan ilmastopoliittiset tavoitteet ja velvoitteet.
– Hieman sama tilanne on alkoholin verotuksen kanssa. Terveyspoliittiset tavoittet ovat tärkeitä. Verotusta ei kuitenkaan voi loputtomiin kiristää, minusta tämä pitää muistaa ja etsiä ratkaisuja myös muuta kautta.
Budjettiriidessä vahvistettiin myös alkoholiverojen korotukset. Väkevien juomien vrotus kiristyy 15 prosenttia ja mietojen 10 prosenttia.
75 prosenttia perinnöistä verottomiksi
Yksi merkittävä sinivihreän hallituksen tekemä uudistus on odotettu perintöverotuksen selkeä keventäminen. Ensi vuoden alussa verotettavan perintöosuuden alaraja nousee 3 400 eurosta 20 000 euroon.
– Vielä tätäkin merkittävämpää minusta on se, että nyt perintöveron uudistuksilla parannetaan nimenomaan lesken ja alaikäisten lasten asemaa. Puolisovähennys nousee nyt 6 800 eurosta 60 000 euroon ja alaikäisyysvähennystä 3 400 eurosta 40 000 euroon. Esityksen mukaan lesken ei tarvitsisi maksaa ensi vuoden alusta lähtien ollenkaan perintöveroa alle 80 000 euron perinnöstä. Nykyisin raja on noin 10 000 euroa. Kolmas veroluokka poistuu kokonaan, kertoi Heinonen ja totesi, että uudistuksen myötä 75 prosenttia perinnöistä on verottomia.
Esimerkiksi lapsettoman pariskunnan tapauksessa lesken ei tarvitse enää ensi vuonna maksaa lainkaan perintöveroa alle 80 000 euron perinnöistä. Nykyisen lain mukaan veroa menisi noin 9 400 euroa.
– Esimerkiksi jos perintö on tänä päivänä aika tavanomainen talo ja kesämökki eli esimerkiksi noin 300 000 euroa. Uudistuksen jälkeen veroa maksetaan 9 500 euroa. Vielä tänä vuonna vastaavassa tilanteessa vero on yli 20 000 euroa, laskeskeli Heinonen uudistuksen vaikutuksia arkipäivän tilanteisiin
-Toinen esimerkki voisi olla esimerkiksi perhe, missä on kaksi alaikäistä lasta. Surun hetkellä leski päättää pitää itsellään hallinta-oikeuden yhteisessä käytössä olleeseen 520 000 euron arvoiseen asuntoon. Tällaisessa tilanteessa ei uudistuksen jälkeen veroa makseta. Perintövero on siis pyöreä nolla.
Lapsettoman avoparin tapauksessa eloon jääneelle avopuolisolle testamentatun 300 000 euron arvoisen, yhteiskäytössä olleen asunnon veroksi tulisi toiseen veroluokkaan siirtymisen ansiosta 86 200 euroa. Nykyisen lain mukaan asunomaisuudesta menee veroa 137 200 euroa.
Opintoraha nousee ja eläkkeiden verotus oikenee
Uusi hallitus nostaa opiskelijoille maksettavaa opintorahaa 15 vuoden odotuksen jälkeen viimein 15 prosentilla. Samalla opintorahan suuruuteen vaikuttavia tulorajoja korotetaan 30 prosentilla.
– Tämä on juttu mitä ei edellinen hallitus hoitanut. Vaalitulos siis näkyy tässäkin. Nouse jo kampanjan voi nyt laittaa naftaliiniin, totesi Timo Heinonen tyytyväisenä, vaikka totesikin, että tärkeää on nyt seurata ettei vastaavaa jälkeenjääneisyyttä enää pääse syntymään.
– En usko siihen. Ainakin tälle hallitukselle ja näille hallituspuolueille tämä on tärkeä asia ja uskon, että se on sitä jatkossakin.
Vuoden 2008 alussa nousee myös lapsilisän yksinhuoltajakorotus 10 eurolla kuukaudessa ja vuoden 2009 alussa lapsilisiä korotetaan 10 eurolla kuukaudessa kolmannesta lapsesta alkaen. Lisäksi samaan aikaan nousee työmarkkinatuen tasolle vähimmäisäitiys-, isyys-, ja vanhempainraha sekä sairauspäivärahojen vähimmäistaso.
Kansaneläkkeisiin tulee 20 euron tasokorotus ja kun kuntien kalleusluokitus poistuu samaan aikaan, kansaneläke nousee suurella osalla eläkeläisiä tuplaten eli 40 eurolla kuukaudessa.
– Tämän rinnalla erittäin merkittävä tasa-arvokysymys on se, että nyt hallitus oikaisee myös eläkeläisten verotuksen suhteessa työnverotukseen. Tämä epäkohta on vanha ja sitä ei ole haluttu korjata. Nyt korjaus tulee ja tämän jälkeen ei kukaan eläkeläisistä maksa enää työntekijöitä enempää veroa. Tämä on sinivihreälle hallitukselle oikeudenmukaisuuskysymys – arvokysymys, totesi Heinonen tyytyväisenä.
Veronkevennys koskee vuodessa 13 000–31 000 euroa eläkettä saavia, jotka ovat maksaneet nykyisin palkansaajia korkeampaa tuloveroa. Veronkevennys maksaa valtiolle 200 miljoonaa euroa.
Myös tulovero kevenee ensi vuonna
Budjettiriihen päätösten myötä myös tuloverotusta kevennetään vuonna 2008 330 miljoonaa euroa mm. korottamalla kunnallisverotuksen ansiotulovähennystä ja lieventämällä tuloveroasteikkoa. Samalla tuloveroasteikkoon tehdään kahden prosentin inflaatiotarkistus, joka vähentää valtion verotuloja 170 miljoonaa euroa. Palkansaajien tuloverotus kevenee noin alle sadasta eurosta yli 300 euroon vuodessa.
– On tärkeää, että nämä kevennykset kohdistetaan nyt kaikki tuloluokkiin. Se on tehokkain tapa vaikuttaa työllisyyteen.
….
Hallituksen veroratkaisut 2008 (Lähde www.mtv3.fi)
– Bensiinin vero nousee ensi vuonna 3,94 senttiä litralta
– Dieselöljyn veroon tulee 4,46 sentin korotus litralta
– Kevyen polttoöljyn vero nousee 1,64 sentillä litralta
– Keskivertoautoilijan kustannukset nousevat 52-57 euroa vuodessa
– Sähköveron korotus nostaa kerrostaloasunnon sähkön hintaa noin 3 euron verran vuodessa
– Sähkölämmitteisen omakotitalon kustannukset nousevat arviolta 28 euroa vuodessa
– Biopolttoöljy saa verovapauden
– Perintö- ja lahjaverotuksen alaraja nousee 3400 eurosta 20 000 euroon.
– Uudistuksen jälkeen kolme neljästä perinnöstä ovat verottomia
– 13 000 – 30 000 vuodessa eläkettä saavien verotus kevenee
– Tuloverotukseen tehdään ansiotason nousua ja inflaatiota vastaavat lievennykset
– Työpaikkakunnalta vuokratusta toisesta asunnosta enintään 250 euron vähennys kuukaudessa
– Väkeviin alkoholijuomiin 15 ja mietoihin 10 prosentin veronkorotus
– Uusi alkoholiveron tiukennus mahdollisesti vuonna 2009
– Ruoan arvonlisävero laskee viisi prosenttiyksikköä lokakuussa 2009