Aurinkoinen aamu ja aikainen sellainen. Eilisestä Kormun koulun keskustelutilaisuudesta tuli mukavasti palautetta. Kiitos niistä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja itse uskon, että löydämme tuon eilen kertomani kautta tähän vielä järkevän ratkaisun tiukassakin taloustilanteessa. Nyt kuitenkin eduskuntaviikko käyntiin. Aamusta Keilarantaan missä kokoontuu NesteOilin hallintoneuvosto. Tänään otan esille luonnollisesti jälleen yhtiön suuren investointiohjelman ja sen rahoittamisen sekä myös Fortumin kautta pinnalle nousseet palkitsemisjärjestelmät. Myös palmuöljykysymys tänäänkin esille. Sitten lakivaliokunta ja Kormun koulunväen vierailu eduskuntaan. Sivistysvaliokunta ja täysistunto ja sitten illalla uuteen Hämeenlinnaan eli Tuulokseen Kokoomuksen Kevätiltaan puhumaan. Mukava päivä siis tulossa.
….
Päivä edennyt aikamoisella rumballa. Nyt jo takana lakivaliokunta ja sivistysvaliokuntakin ja tuo Kormun koulun vierailuikin. Aikaa hetki ennen istuntoa ja sen ajattelin käyttää nyt kupille kahvia ja Vapunpäivän Hämeenlinnan puheelle.
Viime päivinä olemme saaneet seurata miten sikainfluenssa on edennyt. Tuoreimpien tietojen mukaan myös WHO:n pitää nyt jo epidemiaa niin laajalle levinneenä, että sen tuhaduttaminen on hankalaa. Tauti on jo nyt levinnyt matkustajien mukana ympäri maailmaa ja on varmasti vain ajankysymys koska meiltä tullee tietoon ensimmäiset tapaukset. Nyt onkin äärimmäisen tärkeää, että ympäri maailman tehdään kaikki mahdollinen taudin leviämisen rajoittamiseksi ja pandemialta välttymiseksi. Eilenhän jo WHO nosti omassa kriisikokouksessa Genevessä sikainfluenssan aiheuttaman hälytystason 3:sta 4:ään ja samalla todettiin, että nyt jo julkitulleet tapaukset osoittavat, että sikainfluenssa voi tarttua ihmisestä toiseen ja, että pandemian ”riski on kasvanut merkittävästi”. Kriittinen aika on nyt seuraava vajaa puolivuotta mikä mennee siihen, että tautiin saadaan kehitettyä rokote. Nyt jo sikainfluenssa on tappanut Meksikossa 149 ihmistä ja uusia tapauksia on tullut tietoon päivittäin nyt jo myös Euroopasta.
…
Nyt myös tuo eilinen Veteraanipäivän puheeni tuolla Kynästä -sivulla. Jos joku haluaa lukaista. Muutokset toki aina puhuttaessa mahdollisia ja myös näin nytkin.
…
Täysistunnossa nostin tänään esille virkistyskalastajien ja kotitarvekalastajien asiat ja erityisesti nyt kun käsittelimme aiheeseen liittyviä vielä kohtuullisen pieniä teknisluontoisia uudistuksia. Nyt käsittelyssä olleessa esityksessä säädettiin lähinnä virkistyskalastajia edustavat järjestöt tai heidän edustuksensa sekä kumottiin kalastuslain 113 §:n kumoamista niin, että kalastusrikkomukset käsitellään jatkossa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain perussäännön mukaisesti eli tulevaisuudessa siellä tekopaikan toimivaltaisessa käräjäoikeudessa. Tästä oikeastaan tämän esityksen kohdalla nyt vain on kyse. Mutta siis itse nostin tuon keskusteluun myös viime syksynä vihdoin liikkeelle saadun kalastuslain kokonaisuudistuksen. Tämä kalastuslain kokonaisuudistushan lähtee liikkeelle hallituksemme hallitusohjelmasta, jossa todetaan, että huomioidaan erityisesti vaelluskaloihin liittyvä kokonaisuus sekä ammattikalastuksen toimintaedellytykset. Korostin tänään, että ennen muuta Itämeren luonnonlohikannat ja meritaimen ovat niitä, jotka ovat lähellä monen suomalaisenkin harrastajan ja kotitarvekalastajan sydäntä ja niistä olisi nyt myös syytä kantaa erityistä huolta. Syynä on se, että näitä lohikantoja liikakalastetaan ja toisaalta Itämeren kunto on ekologisesti erittäin huono. Suomi ja Ruotsi Itämeren vaelluskalojen kutuvaltioina ovat erityisesti vastuussa lohen suojelusta ja kalastuksen sääntelystä kestävän kehityksen periaatteella, ja tämä on yksi painopiste, joka tuossa kokonaisuudistuksessa on nyt käyttöön ja esille nostettu. Yhteistä toimintapolitiikkaa Itämeren vaelluskalakantojen suojelemiseksi ei ole kuitenkaan vielä saatu aikaiseksi valtioiden kesken, ja se on valitettavan suuri puute.
Vapaa-ajankalastajathan ehdottivat joitain aikoja sitten, että merilohen ja taimenen pyynti tehtäisiin luvanvaraiseksi niin, että ainoastaan lisenssillä saataisiin kalastusta tehdä ja tämän lisenssin saisivat kalastajat, jotka kalastavat ammatikseen. Vapaa-ajankalastajat korostivat myös matkailukalastuksen merkitystä, joka on tosiasiallisesti taloudelliselta arvoltaan ammattikalastukseen verrattuna moninkertainen, ja tämä valitettavan usein unohtuu. Toivoin, että nämä nyt kokonaisuudistuksessa otettaisiin erityisesti huomioon. Maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on nimittäin nyt juuri saada aikaan uusi kalastuslaki, joka vastaisi nykypäivää, ja tämä on iso haaste. Mutta itse haluan uskoa siihen, että tällä tiellä nyt vahvasti edetään niin, että on mahdollista Suomen kalavedet nähdä ennen muuta arvokkaana luonnonvarana, niin sisävedet kuin nuo merialueetkin ja joet, jotka ovat erityisen herkkiä. Toivotaan, että työ nyt etenee ja järkevällä tavalla ja linjalla.
Täysistunto oli tänään muuten kääntyä farssiksi. Uusi upea äänentoistolaitteisto teki tenän ja sali hiljeni ja puheenvuoroja pidettiin ennen kuulumattomasti puhemiehen korokkeelta. Aika erikoinen tilanne kun siellä seisoi vuoroin ministejä ja vuoroin kansanedustajia. No laitteet lopulta edes jonkinlaiseen kuntoon ja säästyimme sentään koko istunnon keskeyttämiseltä. Ei siis miljoonat takaa toimivuutta. Sellaista se tekniikka on.
Istunnon jälkeen sitten ajelin Hämeenlinnan Tuulokseen missä paikalliset kokoomuslaiset viettivät kevätiltaa kunta-asioiden ja kokoomusasioiden ympärillä. Itse kävin läpi valtakunnan asioita ja mm. taloutta mitä ei tänäpäivänä voi yhdessäkään poliittisessa puheessa sivuuttaa. Mutta myös puhuin Hämeen Kokoomuksen toiminnan kehittämisestä jonka olemme saaneet nyt jo hyvään vauhtiin. Monenlaisia uusia toimintatapoja olemme ottaneet jo käyttöön ja syksyllä jälleen muutama uusi juttu ja myös hieman strategiatyötäkin. Pian saamme käyttöön myös Hämeen Kokoomuksen uudet sivut ja näin tässä etenemme määrätietoisesti niin järjestötyössä kuin vaalienkin parissa. EU-vaaleihin aikaa enää reilu kuukausi. Nyt kello jo puoli yksitoista ja juuri hetki sitten Tuulosesta kotiin. Hieno ilta ja innokasta kokoomusväkeä. Näistä aina saa itsekin uutta virtaa jaksaa eteenpäin. Kaasutetaan.