Keskiviikko, 29.04.2009

Blogi, keskiviikkona 29.04.2009

Kello 6.30 ja uuteen päivään. Upea auringonpaiste ja taas jaksetaan. Eilen saimme vihdoin vahvistusta sille, että myös meidän omat peliyhtiöt ovat tulossa ns. 2000-luvulle. RAY aloittanee oman nettipelaamisen mm. pokeri-, automaatti- ja kasinopelien osalta jo noin vuoden kuluttua. Olen tätä jo odottanut pitkään jatkuvan nettipokerin pelaamisen kieltämis -keskustelun sijaan. Emme pysty ja eikä netin suitsimisessa ole mitään järkeäkään ja siksi on syytä elää ajassa ja vastata haasteeseen. Arvioiden mukaan jopa 300 000 suomalaista pelaa jo nyt netissä ja tällä hetkellä nuo rahat valuvat kaikki ulkomaille. Niin tietenkin hyviä pelaajien voittoja lukuunottamatta.

Nyt RAY on tulossa mukaan markkinoille vastuullisella tavalla eli mallilla jossa voidaan tarkistaa mm. pelaajan henkilöllisyys ja ikä. Samalla on tarkoitus selkeyttää Veikkauksen, RAY:n ja Fintoton roolia ja sisäistä kilpailutilannetta. Se onkin ainoa mahdollisuus jos ja kun haluamme turvata urheilun ja kulttuurimme rahoitusta pelimonopolilla. Se on tulevaisuudessa entistä haasteellisempaa nimenomaan netin myötä ja siksi pitää olla valmiuksia myös muunlaisiin malleihin tilanteen sitä vaatiessa. Erittäin keskeistä on nyt saadussa ratkaisussa mm se, että tehdyn ehdotuksen mukaan myös rahapelihaittojen ehkäisy tulisi Veikkauksen, RAY:n ja Fintoton nimenomaiseksi tehtäväksi. Samalla työryhmä edellyttää myös, etteivät Veikkaus, RAY ja Fintoto kilpaile keskenään päällekkäisillä tai liian samankaltaisilla peleillä. Juuri näin.

Mutta nyt kohti työmaata. Kello juoksee.

….

Nyt kello jo yli kuuden ja kohta ajattelin ehtiä vielä ratsastelemaan. Onneksi tänään lyhyt täysistunton ja näin ehdimme mukavasti jo tänään tekemään ensi lauantain Enduron MM-sarjan tv-ohjelman. Vieraanani tänään nopeissa haastatteluissa Juha Salminen, Samuli Aro ja Marko Tarkkala ja heidän mietteitä nyt siis lauantaina tulevassa ohjelmassamme MTV3:lla.

Mutta eduskunnassakin siis jo täysi päivä. Valiokunnissa tänään mietintöjä ja lausuntoja eteenpäin ja ensi viikolla tarkoitus saada jo isoonkin saliin muutama kohti lopullista päätöksentekoa. Tänään esillä mm. radiotaajuuskysymykset joissa ehdotin vielä lisäkuulemisia lähinnä langattomien miksofoni- ja konfrenssijärjestelmien tulevaisuuden toimivuuden varmistamiseksi. Palaan siihenkin kysymykseen täälläkin myöhemmin. Sitten myös eteenpäin esitys, jonka tavoitteena on saada jatkossa pakkohoitoon ulkomailla rikoksen seurauksena hoidetut suomalaiset hoitoon kotimaahan. Vastavuoroisesti me voisimme lähettää ulkomaalaiset saamaan hoitoa omaan kotimaahansa. Asia meillä maannut jonkin aikaan nimenomaan sen takia, että halusimme erityisesti selvittää siirtojen kustannusvaikutuksia niin valtiollemme kuin henkilön kotikunnallekin. Nyt asiaan löytymässä ratkaisu ja saamme kokonaisuuden eteenpäin. Istunnossa tänään oikeastaan vain yksi asia eli kilpailulainsäädäntö. On hyvä, että kokemuksista nyt otetaan opiksi ja sinänsä ihan hyvää tavoittelevaa lainsäädäntöä ollaan uudistamassa ehdottomasti parempaan suuntaan. Nykymallissa monia haasteita. Mutta nyt kello jälleen tikittää ja yritän ehtiä vielä Lopelle ratsastamaan illaksi. Myös vapunpäivän Hämeenlinnan puhetta vielä illalla tarkoitus viimeistellä. Huomenna sitten kiihdytämme kohti vappua.

Tänään julkistettiin meidän puolueidemme ja piiriemme keskeisimpien toimijoiden mielipiteet omista ministereistämme ja hallituksen onnistumisesta. Puheenjohtajamme ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen keräsi huikean kannatuksen, kun 99 prosenttia vastanneista totesi Jyrkin onnistuneen työssään erittäin tai melko hyvin. Luvut olivat täysin omaa luokkaansa yli puoluerajojen. Myös ulkoministerimme Alexander Stubb sai erinomaiset arviot ja periaatteessa jopa Jyrkiäkin paremmat kun Stubbin katsoi onnistuneen erittäin hyvin peräti 90 prosenttia vastanneista. Kataisen erittäin hyvin -prosentti oli 72. Periaatteessa kahden kärkemme tulos on tasapeli sillä kummankin kannatus on 99 prosenttia kun siis katsotaan nuo erittäin hyvin ja melko hyvin annetut vastaukset. Keskustasta lähimmäksi kärkiämme pääsee Mauri Pekkarinen, mutta eroa on aikalailla. Mielenkiintoinen tutkimus ja itse olen tyytyväisin siihen, että yhteistyö keskustan kanssa sujuu hyvin ja tuloksia olemme saaneet aikaan haasteellisessakin tilanteessa.

Nyt tässä seurailen Suomen peliä Tsekiä vastaan. Itseasiassa nyt juuri summeri soi ja makea voitto 4-3 maalein. Näyttää vaikean alun jälkeen hyvältä. Nyt vielä hetki puheeni parissa ja sitten nukkumaan. Huomenna vapaapäivä ja tarkoitus Vappua juhlistaa niin Helsingissä Mantan lakituksessa kuin Lopellakin.

Kommentit