Tiistai, 27.04.2010

Blogi, tiistaina 27.04.2010

Vihreällä on ainakin viisi miljoonaa sävyä!

Tänään se alkaa! Uusi aika ympäristöpolitiikassa. Ympäristöfiksuaika.

Jokainen meistä tarvitsee hengityskelpoista ilmaa keuhkoihinsa, ja tuskinpa kellään on mitään esimerkiksi uimakelpoista Itämerta tai kotijärveäkään vastaan. Näiden ja monien muiden tärkeiden asioiden turvaamiseksi tarvitaan konkreettisia tekoja meiltä kaikilta. Me kaikki voimme olla vihreitä. Kysymys on vain sävyeroista.

Ole Sinäkin ympäristöfiksu ja tunnusta omaa sävyäsi: Vihreät Toivotalkoot.

Kokoomuksen Ympäristöfiksumanifesti tarkoittaa tätä:

* Arkipäivän vihreistä teoista on tehtävä osa jokanaisen ja –miehen arkea, puoluekirjaan ja vihreyden sävyyn katsomatta.

* Ihmisten elämä on erilaista. Siksi myös vihreät teot, joita me voimme tehdä omassa elämässämme, ovat erilaisia. Vaihtoehdot eivät voi olla ainoastaan toimimattomuus tai täydellinen vihreä elämäntapa.

* Me kokoomuslaiset olemme aina uskoneet, että ihmisten ja ympäristön kohtalo kulkevat käsi kädessä. Siksi teot ympäristön hyväksi ovat tekoja myös ihmisten hyvinvoinnin puolesta.

* Meidän mielestämme talouskasvu on ympäristötekojen edellytys ja vastuullinen markkinatalous luonnonsuojelijan työkalu. Ilman toimivaa taloutta ei nimittäin ole hyvinvointia, ja vain hyvinvoiva kansakunta pystyy toimimaan kestävän kehityksen oppien mukaan. Samoin vain menestyvä yritys pystyy kehittämään ympäristöystävällisempiä tapoja toimia.

* Muutos alkaa yksilöistä, ja heidän ympäristöfiksuista teoistaan. Lisää puhtia saamme reippaasta talkooasenteesta, joten tule mukaan kotikuntasi Kokoomuksen Vihreisiin Toivotalkoisiin. Talkoita odotellessa voit katsoa vinkkejämme ympäristöfiksuista teoista ja haastaa kaverisikin mukaan.

***********

Tänään teemme erityisesti kunniaa maamme veteraaneille. Kansallinen veteraanipäivä 27. huhtikuuta muistuttaa meitä jälleen isiemme ja isoisiemme suurimmasta mahdollisesta uhrauksesta isänmaan hyväksi ja tämä päivä velvoittaa osaltaan meitä tekemään parhaamme, että Suomi on vähintäänkin yhtä hyvä maa myös lapsillemme ja lapsenlapsillemmekin. Kansallista Veteraanipäivää on vietetty vuodesta 1987 lähtien ja päiväksi määräytyi silloin päivä jolloin Lapin sota päättyi. Tänään tasan 65 vuotta sitten 27.4.2010 viimeisetkin saksalaisen 20. vuoristoarmeijan sotilaat vetäytyivät Suomesta kello 13:30 mennessä Kilpisjärveltä Norjan puolelle rajaa.

Tänään käännämme katseemme jälleen sotiemme veteraanien puoleen. Teemme kunniaa ja kiitämme.

********

Politiikan saralla keskustelu käy myös kiivaana. SDP:n uusi Urpilaisen ”Maassa maan tavalla” –puheesta lähtenyt ja sitä jatkanut Eero Heinäluoman koventuva maahanmuuttolinja saa osakseen kasvavaa ihmettelyä myös nyt SDP:n omissa riveissä. Ja syystäkin.

Netissä uutisoitiinkin jo eilen, että Eero Heinäluoman lauantaiset kommentit maahanmuutosta ovat herättäneet vilkkaan ja riitaisen keskustelun SDP:n sisällä. Demareissa on pidetty erittäin epämiellyttävänä sitä, että solidaarisuutta ja kansainvälisyyttä korostava puolue nyt näin irtaantuu vanhoista perinteisistä arvoistaan ja lähtee perussuomalaisten linjoille ja antaa jopa perussuomalaisten vetää maahanmuuttokeskustelua.

Tällaisten Urpilaisen ja Heinäluoman puheiden jälkeen on vaikea enää ottaa todesta Urpilaisen maanantaista kirjoitusta kotisivuillaan jossa hän väittää kaiken tämän jälkeen ” SDP olevan suvaitsevaisuuden ja vapauden liike sekä Suomen kansainvälisin puolue”. Tuli sellainen paikkomisen maku.

Mm. Demarien opiskelijajärjestön SONK:n pj Katri Nokela totesi olevan hyvin hämmentynyt puolueensa linjasta ja huolestunut SDP:n suunnasta. Heinäluoma sai nuorilta kovaan kritiikkiä ja Nokela totesi, että häntä harmittaa, että SDP on lähdössä tälle linjalle ja, että valitusta linjasta tulee ongelmia kun sekoitetaan kaksi asiaa eli maahanmuutto ja työttömyys.

Myös SDP:n vahva vaikuttaja ja entinen ministeri Arja Alho totesi blogissaan, että Urpilaisen pitäisi myöntää virheensä. Alhon mukaan ”maassa maan tavalla” -politiikkalinjaus oli virhe ja se pitäisi myös Urpilaisen myöntää.

Myös SDP:n eduskuntaryhmän johdosta Heinäluoman syrjäyttämä Tarja Filatov totesi demarien kotisivuilla olleessa uutisessa, että ” Maahanmuuttokritiikin ja rasismilla flirttailun välinen ero on usein vain veteen piirretty viiva. Olisi parempi keskittyä ongelmien ratkaisuun kuin niillä pelotteluun”.

Olen tästä Filatovin kanssa täysin samaa mieltä. Ja edellä oleviin muihinkin demareihin ja demarien omaankin kovaan kriittiikkiin on helppo yhtyä. Muut puolueethan jo Urpilaisen ja Heinäluoman flirttailun tyrmäsivät ja vain perussuomalaiset Timo Soinin johdolla myhäilivät tyytyväisenä. Soinihan jo naureskeli, että kenenköhön puheen Urpilainen luki.

Eilen vielä Urpilainen hämmensi soppaa toteamalla illan MTV3:sen Kymmenen Uutisissa koko opposition olevan yhtenäinen maahanmuuttopolitiikkassaan. Olisi todellakin mielenkiintoista, että kelpaako SDP:n ja Perussuomalaisten linja mukana vasemmistoliitolle ja Kristillisdemokraateille. En usko. Toivottavasti ei. Toivotaan myös, että SDP:kin palaa vastuulliselle keskustelun tasolle vaikeissakin asioissa. Flirttailun sijaan.

******

Tänään itse suunnistan Helsinkiin ja illalla sitten jos VR suo niin Lahteen ja Padasjoelle. Päivä tänään tiukasti töiden parissa siis aamusta iltaan asti ja päivällä mm. tapaan OKL:n väkeä Kajaanista ja toiveemme ja tavoitteemme edelleen, että Oulun yliopistokin näkisi Tampereen tapaan miten arvokasta työtä paikalliset opettajankoulutuslaitokset tekevät. Työ siis jatkuu. Huomenna esitämme sitten taasen huolemme hätäkeskuksista sisäministeri Anne Holmlundille sisäministeriössä ja monenlaista muutakin tässä päiviin mahtuu normaalien kokouksien lisäksi.

Eilen illalla myös Facebookin tukiryhmäni sai jo 500. jäsenensä. Olen hämmentyneen yllättynyt ryhmän saamasta kiinnostuksesta ja haluan kiittääkin teitä kaikkia myös täällä tuohonkin ryhmään liittymisesta. Jatkamme työtä yhdessä eteenpäin ja toivon vähintäänkin yhtä aktiivista yhteydenpitoa ja keskustelua jatkossakin. Vaikeistakin asioista. Saija Grönholmin ylläpitämän Facebook-ryhmän löydätte täältäTimo Heinonen – kansanedustajamme.

Nyt kuitenkin kello jo kohta puoli kahdeksan ja syytä kääntää auton nokka Helsinkiä kohden.

……

VR oli jälleen tänäänkin totutun varma. Ensin Lahteen 45 minuuttia myöhässä ja palatessa jätti Pasilaan. Että sellaista tällä kertaa. Mutta eduskunnassa kuitenkin tätä Lahden ja Padasjoen matkaa ennen täysi työpäivä mm. Saimaannorppien suojelukysymyksen parissa ympäristövaliokunnassa ja sitten sivistysvaliokunnassa valtion talouden kehysten parissa. Asiat etenevät ja toivotaan, että Saimaalla saavutetaan sellaisia vapaaehtoisia suojelutoimia, että pakkoihin ei olisi tarvetta mennä. Maa- ja metsätalousministerin tulee tässä asiassa olla todellakin valppaana ja ryhtyä toimenpiteisiin jos kanta ei muuten käänny takaisin kasvu-uralle. Muutama tätä talvea edeltänyt vähäluminen talvi oli jälleen kuuttikannalle kohtalokas ja montaa sellaista ei laji kestä. Mutta nyt siis käsittelyssä lainsäädäntökokonaisuus joka sallii myös ministeriltä tiukemmat otteet säädöksin mm. verkkokalastuksen kielloin jos siihen tarvetta ilmenee.

Päivällä eduskunnassa kävi vieraana myös Oulun yliopiston Kajaanin lopetusuhan alla olevan OKL:n väkeä. Olin itse vastaanottamatta kokoomuksen puolesta heiltä yli 10 000 allekirjoittajan adressia ja viestini oli selkeä. Toivon, että asiassa päätösvaltaa käyttävä Oulun yliopiston hallitus näkisi OKL:n erinomaisuuden ja merkityksen ja turvaisi sen jatkon. Sama miesti minulta myös Tampereen yliopistolle koskien Hämeenlinnan OKL:ää ja siellä näyttääkin, että järki olisi voittamassa. OKL:listä valmistutaan määräajoissa, sijoitutaan koulutettuun työhön ja opiskelijat ovat erittäin tyytyväisiä saamaansa opetukseen. Ja kun vielä usein on vakuuteltu, että kyse OKL:n alasajossa ei ole taloussyistä niin en yksinkertaisesti löydä yhtään syytä miksi näin hallitukset toimisivat.

On surullista tosin se miten populismiin tässäkin asiassa sorrutaan. Oppositio puolueet syyttivät asiasta uutta yliopistolakia ja jopa keskusta venkoili asiasta irti vierittäen syytä opetusministeri Henna Virkkusen niskaan. Haluan uskoa, että he kyllä tietävät sen, että opetusministeriö ja saatikka opetusministeri ei voi päättää tällaisista asioista vaan päätösvalta on yksiselitteisesti yliopistojen hallituksella ja näin oli jo ennen uutta yliopistolakiakin. Yliopistot nyt perustelevat toimiaan tieteen tasolla ja vastaavalla, mutta tosiasiat kuitenkin painavat huomattavasti enemmän vaakakupin nykymallin puolella. Siksi itse kannatan vahvasti OKL:n jatkoa ja tulen tekemään työtä aktiivisesti, että mm. Hämeenlinnan OKL:ää ja yliopistokoulutusta Hämeenlinnassa tullaan jatkossa vahvistamaan ja verkostamaan. Uskon, että tässä on mahdollisuutemme.

Tuo keskustan venkoilu OKL-asiassa oli surullista katseltavaa. Tehdä toista ja yhdessä uudistetaan ja sitten megafoniin puhutaan aivan muuta. Niin kuin totesin viime viikolla niin yhtä rehellistä olisi nyt kokoomuslaisena meuhkata, että on se kumma kun keskustalainen liikenneministeri Anu Vehviläinen ei taaskaan saa junia pysymään aikataulussa tai saatikka raiteilla. Toivotaan asiallisuutta hallituskumppaneilta.

Mutta ilta sitten ensin Lahdessa ja sen jälkeen Padasjoella. Kävin ystävien kanssa onnittelemassa pitkäaikaista ja todella vahvaa kokoomustekijää Räsäsen Anttia ja juhlat olivatkin kertakaikkisen upeat. Padasjoella näkyy vahva kokoomuslainen kädenjälki ja siinä vahva painanta Antin sormista. Henki on hyvä ja siellä myös tehdään eikä vain meinata. Onnea vielä Antille täälläkin ja tsemppiä kohti uusia tekoja.

Mutta nyt kello jo aikalailla paljon. Huomenna aamusta ennen valiokuntia sisäministeriöön tapaamaan sisäministeri Anne Holmlundia liittyen hätäkeskusuudistukseen. Katsotaan mitä asian kanssa on vielä tehtävissä. Ja sitten päivällä muutama neuvottelu Hämeen tiehankkeista. Katsotaan jos kohta saisimme jo jotain isompaakin aikaiseksi. Palaan.

Kommentit