Olemme useamman vuoden ajan suunnitelleet Suomeen uutta kansainväliset mitat täyttävää moottorirataa. Unelmahan on elänyt pitkää – ehkä niin kauan kuin moottoriurheilua on harrastettu. Tai ainakin siitä asti kun legendaarinen Keimolan moottorirata ajettiin alas. Kolmisen vuotta aihe on ollut aivan uudella tavalla esillä ja palaverejä on ollut lukuisia. Erilaisilla kokoonpanoilla. AKK-Motorsport on toiminut veturina yhdessä Moottoriliiton kanssa, mutta keskusteluissa on ollut mukana monia muitakin tahoja ja mikä hienointa monta eri ministeriötäkin. Itseasiassa tuo laaja-alainen yhteistyö onkin ollut tämän hankkeen voimavara ja tulee olemaan ratkaisunkin avain – jos ja kun hanke toteutukseen etenee.
Tänään otamme aiheeseen jälleen kantaa myös Valtion Liikuntaneuvostossa. En edes muista kuinka monta kertaa asia on ollut sielläkin esillä. Ensin yleisessä keskustelussa sitten huippu-urheilun ja valtakunnallisten urheilupaikkojen hankelistalla jne. Tänään asia esille nyt ensi vuoden ja tulevien vuosien OKM:n rahoitusta pohdittaessa ja toivon, että myös myönteisessä mielessä. Tulen itse esittämään hankkeelle nyt jo ensi vuodelle OKM:n liikuntapaikkarakentamisen rahaa ja toivottavasti se toimii bensiininä muulle rahoitukselle.
Mukana jättihankkeessa tulisi olemaan liittojemme lisäksi alueen kunnat eli Iitti ja Kouvola ja moni muu toimija ja tavoitteena noin 4,7 kilometrin mittainen kansaiväliset mitat (lue kaiken muun paitsi F1:set) täyttävä moottorirata ja kaikki muut toiminnot sen rinnalla ja sisällä. Alueen on tulossa mm. kartingradat, rallicrossirata, motocross-rata, mutta mikä tärkeää myös paikat ajokoulutukseen mm. raskaalle kalustolle ja henkilöautoillekin. Paikasta tulisi myös motorsportin oma valmennuskeskus ja paljon muutakin. Mukana hankkeessa on myös vahvasti kansainvälinen autoliitto FIA, joka on ollut mukana jo rahoittamassakin hankkeen suunnittelua ja nyt valmis Apex Design Ltd. tekemä ratasuunnitelma on julkaistu. Master plan vie siis juttua eteenpäin nuottivihon tapaan.
Nyt aluksi noin 25 miljoonan euron hanke on siis etenemässä. Toivottavasti saan esitykselleni tänään tukea ja saisimme koneen käyntiin. Tästä tulee huikea juttu monessakin mielessä.
Valtion Liikuntaneuvoston listalla myös valtavasti muita liikuntapaikkahankkeita ympäri Suomen. Hankkeita myös mukavasti Hämeessä. Ensi vuonna saamme käyntiin jälleen valtavan määrän uusia rakentamishankkeita ja myös tulevat ns. suunnitelmavuodetkin näyttävät hyvältä. Palaan näihin vielä tänään kun kokous ohi ja päätökset tehty meidän osalta.
….
Mutta nyt Helsinkiä kohden. Tai jos ensin vielä aamukahvit ja Aamuposti ja Hämeen Sanomat. Kello jo kohta seitsemän ja ennen ruuhkaa ajattelin olla matkassa.
…
Kello 19.50 ja jälleen takaisin Lopella. Päivän isoin juttu oli tuo Valtion Liikuntaneuvoston kokous. Käsittelimme 184 liikuntapaikkarakentamisen hanketta ensivuosille ja moni työmaa saadaan käyntiin heti ensi vuoden alkupuolella. Palaan niihin huomenna hieman laajemmin. Tänään valtion lisätalousarviossa saimme vielä ensi vuodelle 5miljoonaa euroa lisää liikuntapaikkarakentamiseen ja ne rahat vielä ilman varauksia eli alkuvuodesta saamme vielä uusiakin hankkeita mukaan ja toivottavasti jo nyt esitettyihin hieman myös lisää valtiontukea. Suuret uimahalliremontit yms. tarvitsevat paljon rahaa ja hyvä kun niitä nyt saamme laitettua kuntoon.
Pettymys oli sen sijaan se, että VLN:ssä en saanut tukea esitykselleni liittyen Iitin Moottoriratahankkeeseen. Valtavan suuri hanke olisi valmis starttamaan jo ensi vuonna ja esitin sille nyt 1+3 miljoonan euron valtionosuutta. Esitys ei kuitenkaan saanut tukea kokouksessamme ja sen jälkeen jatkoimmekin työtä jo toista kautta. Onneksi tänään tehty esitys vasta ns. rahoitussuunnitelmapäätös eli varsinainen rahoitus päätetään ensi vuodenkin osalta vasta alkuvuodesta. Yritämme vielä saada asiaa eteenpäin.
Mutta palaan näihin muihin hankkeisiin huomenna. Hämekin saa uusia liikuntapaikkoja ensi vuodenkin valtionbudjetin tukemana. Hyvä niin.
Valiokunnat ja täysistuntokin jo takana ja myös Radio Hämeen Politiikan Puhemylly. Radiossa tänään keskustelussa uusi ampuma-aselaki ja täytyy nyt todeta, että en todellakaan ole tyytyväinen tähän pakettiin. Pahaa pelkään, että uusi laki tulee nujertamaan lähes kokonaan maamme pistooliampumaharrastuksen ja -urheilun ja myös jokaiseen aseenkantolupaan liittyvä psykologinen testaus tuntuu ja onkin täysin kohtuuton mm. metsästäjille ja ampumaurheilijoille. Minusta olisi ollut järkevää ja perustellumpaa tehdä syvällisempi ”testaus” ja taustojen selvitys ensiaseen hankkijoille. En usko, että sillä saavutetaan mitään, että metsästäjä joka hankkii keväällä luodikon ja syksyllä haulikon istuu kaksi kertaa puolen vuoden sisällä armeijan PI-palikkatestiä vastaavassa testauksessa. Mutta esimerkiksi ensimmäistä asettaan hankkivan kohdalla olisi voinyt hyvin tehdä perusteellisemmankin testauksen ja esimerkiksi nuorille aseenhankkijoille esimerkiksi perheen haastattelun. Olen vakuuttunut, että koulusurmissakin ase olisi jäänyt saamatta jos perheillä olisi ollut tieto aseenhankinnasta ja heiltä olisi aiheesta kysytty.
Myös lääkäreille tuleva minusta varsin kohtuuton ilmoitusvelvollisuus olisi ollut huomattavasti tehokkaampi lähipiirin haastattelun ja esimerkiksi metsästysseuran tai ampumaseuran jäsenten kuulemisen kautta. Uskon, että sieltä olisi se oikea tieto löytynyt paremmin vaarantamatta potilas-lääkäri-luottamussuhdetta.
Mutta hallintovaliokunta on nyt muutoksensa tehnyt ja tällä edetään. Mutta edellä kertomani paljastaa sen, että vielä on tarvetta asiaan palata. Uskon, että nyt esitetyt monet kohdat kaatuvat omaan mahdottomuuteensa. Ja pitää nyt kuitenkin muistaa, että koulusurmaajat yms. tarvitsevat ennen muuta aivan toisenlaisia lakeja kuin aselain tiekennusta. He tarvitsevat nyt ministeri Paula Risikon johdolla valmisteltua ja tulevaa jokavuotista kouluterveydenhoidon tarkistusta ongelmien havaitsemiseksi ja apuun pääsemiseksi. He tarvitsevat lääkäri ja mielenterveyspalveluita ja tällä saralla on vielä paljon tehtävää. Tekovälineitä maailma on täynnä niin kuin mm. Myyrmannin surullinen tapaus joitakin vuosia aiemmin osoitti. Nuoret tarvitsevat apua ongelmiinsa ja se tarkoittaa lisää rahaa terveydenhoitoon ja sosiaalitoimeen.
Ja samaan aikaan pitää muistaa se, että uskallan sanoa, että hyvin suuri valtaosa aseluvan omaavista on rehellisiä, esimerkillisiä ja vastuullisia aseenkäyttäjiä – metsästäjiä ja ampumaharrastajia. Ei heitä kaikkia pidä syyllistää teoista joihin heillä ei ole osaa eikä arpaa.
Mutta nyt jo siis kotona. Huomenna uusi päivä. Tänään kotimatkalla ja kotona vielä hieman työtä ja puheluita. Toivotaan, että voin niistäkin jutuista pian kertoa hyviä uutisia täälläkin.