Tiistai, 25.10.2011

Blogi, tiistaina 25.10.2011

Olipahan päivä. Joskus aina näinkin eli blogissani vasta illalla kun kello jo 21.03. Juuri hetki sitten Lopen paikallisesta hevosshowsta kotiin. Eli ratsastustunti ja olikin tunti. Eminemt alias Mimmi oli fantastinen ja esitti parastaan kanssani koko tunnin ja yliajalla sitten vielä yksi upea esteratakin. Tuli sellainen anna-juliakontiomainen yes-fiilis. Teki hyvää tähän viikkoon.

Päivä meni nimittäin aivan uskomattomassa kokousjuoksussa. Aamusta ensin kolme puhelinpalaveria ennen valiokuntia ja sitten päätöskokoukset niin ympäristövaliokunnassa kuin puolustusvaliokunnassakin ja sitten sen väännön jälkeen vielä täysistunto. Ja sitten yksi puhe tulevalle viikonlopulle minun tyylillä niin sanottuun kakkosvaiheeseen eli yksi oikoluku ja tsekkaus vielä ja sitten se on valmis.

Nyt ajattelin nostaa muutaman paikallisen ja alueellisen asian esille… 

Aloitetaan Loppijärven lahnoista. Olipahan huikea uutinen kun nyt näyttää selvinneen kesän suurien ja nälkiintyneiden lahnojen kuolinsyyksi selviävän maksakirroosi. Joskus olen kuullut, että sen voisi joku kalastaja saada, mutta kalatkin vielä. Vakavasti ottaen tilanne on erittäin huolestuttava. Nyt näyttää siltä, että vedessä on joku ”kemikaali” joka aiheuttaa tämän. On varmasti syytä selvittää mistä tämä johtuu ja mitä esimerkiksi vanhan saha-alueen pohjassa järvessä on? Vai lötyykö syy kunnan vanhasta puhdistamosta? Vai joltain muulta rannalta? Tässä on syytä käynnistää nyt kunnollinen selvitys.

Samalla selvisi, että samaa ongelmaa on myös samaan vesistöön kuuluvassa Särkijärvessä ja sen ravuissa ja pahimmassa tapauksessa yläjuoksulta vesi vie ongelmat Vanajaveteen? Nälkiintyneitä lahnoja oli järvessä kesällä satoja kiloja puolikuolleina ja kuolleina ja tukkivat mm. pääpadon. Suurilla ja nälkiintyneillä lahnoilla oli ikää tutkimusten mukaan yli 30 vuotta – paljon siis ehtivät elämää nähdä.

Toinen mielenkiintoinen uutinen oli Hämeenlinnan kaupungin suunnitelma luopua lasten kotihoidon tuen kuntalisästä. Yleisesti puhutaan aina kunnan nimestä ja lisästä eli tässätapauksessa ns. Hämeenlinnan-lisästä. Kyse on siis kunnan tai tässä tapauksessa kaupungin maksamasta korvauksesta, että joku perhe hoitaa subjektiivisen päivähoidon piiriin kuuluvat lapsensa itse. Hämeenlinnassa kotihoidon tukea maksettu runsaasta 1 100 lapsesta. Itse ihmettelen esitystä luopua tällaisesta järjestelmästä. Itse aikanaan esitin Lopelle vastaavaa ja se on toiminut sanalla sanoen erinomaisesti. Se on lapsen kannalta hieno tapa viettää lapsuuden ensi vuodet omassa kodissa ja myös kunnan kannalta erittäin edullinen tapa ”vastata hoitopaikkavelvoitteestaan”. Me aikanaan Lopella selvitimme, että yhden lapsen päivähoito päiväkodissa maksaa Lopen kunnalle joka kuukausi perheen maksaman päivähoitomaksun jälkeen vielä 800-1000 euroa. Siis jokaisesta Loppi-lisällä hoidetusta lapsesta kunta säästää tuon vajaan tonnin joka kuukausi. Eli vuodessa säästö lasta kohden on vajaa 10 000 euroa. Mielenkiinnolla jään seuraamaan mitä Hämeenlinna asiassa päättää? Lopella pohditaan muuten samaan aikaan lisäystä Loppi-lisämäärärahaan. Asiasta teki juuri aloitteen kokoomuksen valtuutettu Sirpa Hopearuoho ja itse olen sitä kannattamassa.

Tässä nyt pari poimintaa ja pohdintaa arjen uutisista ja mietteitäni niihin. Laittakaapa kommenttejanne tulemaan vaikkapa sähköpostilla.

 

Kommentit