Tänään aloitamme eduskunnassa valtion talouden vuosien 2009-2012 kehyksistä. Kello yksitoista poikkeuksellisesti siis täysistunto ja varmasti pitkä onkin ja mielenkiintoinenkin. Kohta siis suureen saliin.
Aamun uutisissa silmiin osuin otsikko: ”Jopa kolmannes opiskelijoista lopettaa AMK-opinnot”. Otsikko huolestuttavampi kuin itse asia – ainakin nuoren näkökulmasta katsottuna. Eli näistä nuorista ei todellakaan moni ns. putoa kelkasta vaan luopuvat paikasta vapaaehtoisesti. Kyse siis erikoisesta pakkohausta, jossa nuori pakotetaan hakemaan opiskelupaikkaa saadakseen sitten valtiolta työmarkkinatukea. Järjestelmä on varsin eriskummallinen ja ennen kaikkea ikävää on se, että nämä ”pakkohakijat” aiheuttavat monelle aidosti opiskelupaikkaa tavoittelevalle suuria ongelmia ja myös aiheuttavat aivan turhaa paperityötä oppilaitoksissakin. Nyt alkaneessa yhteishaussa ammattikorkeakouluihin valitaan noin 30 000 uutta opiskelijaa ja heistä osa edelleen pakkohaun mukanaan tuomia haamuopiskelijoita.
Kaiken kaikkiaan keskimäärin joka kymmenes opiskelija lopettaa ja joillakin aloilla jopa joka kolmas opiskelija jättää paikan.
Nyt olisi varmasti syytä miettiä miten jatkossa tulisi asian kanssa toimia. Tämä syy on hyvin tiedossa ja sen haittakin eli ehkä asialle on jotain tehtävä ja tehtävissä. On toki erikoista sekin, että yhteiskunta antaisi nuorelle lukion jälkeen ”tuosta vain” työmarkkinatuen esimerkiksi välivuoden rahoittamiseen. Se ei varmasti ole työmarkkinatukijärjestelmän tarkoitus. Mutta ei tämä porsaanreikäkään ole reilua ei kenellekään. Asiaan on siis syytä puuttua.
…
Nyt valtiontalouden tulevaisuudesta keskustelemaan.
…
Kello 17.01 ja keskustelu salissa jatkuu. Nyt vain hieman kahvia ja takaisin. Päivä on mennyt siis valtiontalouden ja sen tulevaisuuden parissa. Salissa käyty erittäin hyvää ja vilkasta keskustelua ja omaa puheenvuoroani saanen odotella ehkä torstaille. Mutta koitetaan debattiin päästä mukaan toisella tai kolmannella kierroksella.
Päivällä vilskeen keskellä vieraanani kävin ”omasta” koulustani eli Lopen Kirkonkylän koulusta viidesluokkalaiset. Nämä vielä sellaisia oppilaita joiden kanssa olen itsekin saanut tehdä töitä ja tietysti opettajansa Kaisamarin kanssa. Hän aikanaan rehtorina kun minut kouluun valittiin ja monta upeaa ja opettavaista vuotta sain Kaisiksen ja muiden kanssa koulussa tehdä. Yksi oppilas kysyikin kumpaako työtä teen mieluummin. Eli olen opettajana vai kansanedustajana. Pakko tai mukava oli myöntää, että usein ikävä koulua on ja usein siellä piipahdankin. Nytkin olemme sopineet jo yhdeksi maanantaiksi koulun linnunpönttöpäivän ja sitten ensi maanantaina olen ajatellut mennä seuraamaan koulun Kykykisoja. Mukava luokka ja täytyy todeta, että asiat hyvin hallussa. Kun Kaisiksen tunnen niin en ihmettele. Ja ne käytöstavat.
Nyt kuitenkin takaisin saliin.
…
Kello 22.13 ja nyt taas työhuoneessa. Kehyskeskustelu keskeytettiin kymmeneltä ja jatkamme jälleen huomenna. Nyt pöydällä ja keskustelussa maitoasia eli ilta jatkuu. Takana myös erittäin hyvä keskustelu muutaman kollegan kanssa tulevaisuusasioista ja ulkopolitiikasta. Niiden merkitys kasvaa ja uusia asioita tulossa. Mutta nyt takaisin saliin. Palataan huomenna aiheisiin.