Tiistai, 24.10.2006

Blogi, tiistaina 24.10.2006

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu välitti eilen vakavan viestin. Verivarastot ovat kriittisen pienet ja erityisesti pulaa on yleisimmistä veriryhmien verestä A+ ja O+.

Syysflunssat ovat verottabeet luovuttajia ja viimeisen puolentoista kuukauden aikana verivalmisteiden tarve on ollut sairaaloissa suurempaa kuin koko vuonna. Punasoluja tarvitsevien lisäksi myös verihiutaleiden tarve on äärimmäisen suuri. Verihiutaleita tarvitaan leukemiapotilaiden hoitoon ja tilanne on kriittinen. Verihiutaleet säilyvät nimittäin käyttökelpoisina vain viisi vuorokautta luovutuksesta ja luovutustarve on nin verihiutaleiden puolella päivittäinen.

Itse olen ”harrastanut” verenluovutusta armeija-ajoista ja kahden kuukauden välein Hämeenlinnan OKL:n opiskeluajoista alkaen. Yli 50 kertaa olen verta luovuttanut ja aika usein yritän aina mukaan saada jonkun uudenkin luovuttajan. Nyt haastankin teidät kaikki blogini lukijat ratkaisemaan tilannetta ja toivon, että mahdollisimman moni kävisi tällä viikolla verta luovuttamassa. Hämeenlinnassa Palokunnankadulla on päivittäin aukioleva luovutuspaikka ja muut paikat löytyvät kotisivuilta www.veripalvelu.fi aukioloaikoineen.

Tuttu sanontahan kuuluu: ” Pieni vaiva minulle – suuri lahja lähimmäiselle!” Verta voi luovuttaa terve yli 50 kiloa painava ja 18-65-vuotias henkilö ja mukaan tarvitaan verenluovutuskortti tai virallinen henkiötodistus

Flunssaisena ei toki voi luovuttaa, mutta pian parantumisen jälkeen voi eli otetaan haaste yhdessä vastaan. Minullakin kohta 2 kk luovutusväliraja täyttyy ja voin osallistua haasteeseen. Toivottavasti Sinäkin!

….

Eilen Lopella keskustelimme pitkään kunnan taloudesta. Maanantaina samaan aikaan Janakkalan valtuusto päätti korottaa veroprosenttinsa 19,0:ää eli korotus on puoliprosenttia. Päätös syntyi tietojeni mukaan valtuustossa pitkän ja monipuolisen keskustelun jälkeen ilman äänestyksiä ja samalla hyväksytiin kunnan palvelustrategia. Palvelustrategia aiheutti äänestyksiä ja nyt hyväksytty Janakkalan strategia esimerkiksi vaikuttaa siihen, että koulu voidaan lopettaa heti seuraavana syksynä sen jälkeen, kun sen oppilasmäärä vajoaa alle 20:n. En sitten tiedä mitä voidaan sana tässä merkitsee.

Nyt aamun lehdet luettu ja uutiset katseltu. Tänään menen Helsinkiin töihin ja illalla onkin vapaata. Ajattelin hieman pihatöitä jatkaa, josko tuo talvi tuolta tulee.

Eilen illalla Hyvinkään kaupunginhallitus kokoontui käsittelemään uuden kaupunginjohtajansa Ossi Savolaisen avausta suurkunnasta. Sain asiasta jo tietoa etukäteen kiitos siitä, mutta nyt kun asia julkinen niin uskallan sitä täälläkin käsitellä. Hyvinkään hallitus esittää nyt virallisesti Riihimäelle, Hausjärvelle ja Lopelle, että kunnat aloittaisivat talousalueen kuntaliitoksen selvitystyön. Toisena ehdotuksena Hyvinkään hallitus esittää, että asiaa varten nimettäisiin ulkopuolinen selvitysmies. Hyvinkää odottaa nyt vastauksia kunniltamme ja asia tullee hallituskäsittelyihin ja jopa valtuustokäsittelyihin muissa kunnissa nyt lähiviikkoin niin, että kannat ovat selvät marraskuun loppuun mennessä.

Alueellammehan on tehty yhteistyötä jo pitkään ja viime aikoina 90 000 asukkaan Hyvinkään-Riihimäen talousalueellamme on selvitetty yhteistyömalleja ja hyötyjä sektorikohtaisesti. Yhteistyönmalleja ja jopa yhteisiä tuotantomalleja on selvitetty talous- ja henkilöstöhallinnon organisoinnin osalta. Päätöksiä ei tässäkään asiassa vielä ole syntynyt.

Savolaisen avaus kuitenkin avaa uuden oven ainakin raolleen. Toistaiseksi ei nimittäin ole selvitetty mahdollisuutta neljän kunnan kuntaliitokseen alueella ja nyt Hyvinkää tätä asiaa esittää. Tänään lupasin olla asian tiimoilta yhteyksissä. Olen avoin tällekin esitykselle, mutta edelleen haluan painottaa kahdelle suurelle kaupungille Hausjärven ja Lopen erityisasemaa. Itäistä ja läntistä maaseutu-ulottuvuutta ei saa unohtaa ja se tulee ottaa jo selvitysvaiheessa korostetusti esille.

Meillä Lopella on valtuuston strateginen päätös, että kuntamme haluaa tulevaisuudessakin säilyä itsenäisenä. Selvitykseen mukaanlähtö vaatineekin meillä näin ollen minusta valtuustokeskustelun ja sitten valtuustokäsittelyn. Tämäkin asia vaatii nyt hieman selvitystyötä.

Kello jälleen 22.00 ja päivä alkaa olla pulkassa. Tänään todellakin sai tehdä töitä. Ensin Lopen Lehteen seurakuntavaalimainokset Lopen kokoomuksen ja sitoutumattoman seurakuntaväen puolesta. Mainos löytyy myös sivuilta www.loppi.net/kokoomus. Sitten heti aamusta toimistolle ja siellä juoksevat asiat kuntoon. Sitten puhelin onkin soinut kiitettävästi. Muutamalle lehdelle ensin lausuntoja Hyvinkään kaupunginhallituksen esityksestä ja siitä myös neuvonpitoa niin oman ryhmän kuin kunnanjohtajankin kanssa.

Tänään asiasta totesin Lopen Lehdelle kutakuinkin samoilla sanoilla kuin aamulla tänne kirjoitin ja painotin sitä, että asia on ainakin Lopella valtuustotason kysymys. Kerroin mielipiteeni myös kunnanjohtajalle ja sanoin, että asia pitää tuoda valtuuston keskusteluun ja päätöksentekoon marraskuun aikana. Tarvittaessa tämän asian takia olen valmis kutsumaan koolle myös ylimääräisen valtuustonkokouksen. Ehtoni on, että strategisista päätöksistä vastuun kantaa valtuusto ja tämä on sellainen suurimmasta päästä.

Toivon vahvasti, että tämä esittämäni Hyvinkää-Riihimäen talousalueen Itäinen ja läntinen maaseutu-ulottuvuus saadaan esille ja neuvottelujen johtolangaksi. Toivon, että Hausjärven kanssa pääsemme asiassa etenemään yksissä tuumin. Meillä on tässä yhteisiä intressejä. Toisaalta voi myös kysyä olisiko jollain muulla kunnalla tai kunnan osalla halua ollakin aktiivisemmin yhteistyössä Riihimäen suuntaan? Tämäkin pitäisi ottaa esille.

No asia etenee ja siitä jatkamme keskusteluja lähipäivinä.

Töistä ehdin vielä nopeasti käymään Helsingissä. Matkalta sain mukaani myös muutaman uuden kauluspaidan ja muutaman kravatin. Ne meni heräteostosten piikkiin.

Oikeastaan syy miksi menin oli yhden uuden valaisimen hakeminen kotiimme ja sen sainkin. Nyt enää puuttuu olohuoneen valaisin. Siitä pientä makujen erimielisyyttä Satuni kanssa. Puheenjohtajan äänikö silloin ratkaisee? 🙂

Illansuussa ennen pimeää otimme Sadun kanssa laiturin pois järvestä. Hain Erälopesta kahluuhousut ja niillä homma onnistuikin hyvin. Samalla laitoimme hieman pihaa talvikuntoon. Vaikka nyt vettä tuleekin kuin kaatamalla, niin pian se muuttuu varmasti lumeksi ja talveksi. Pekkala alkaa olla valmis siihen.

Illalla vielä piipahdin kummitytöllä ja uudella kodillamme. Venlan kanssa virkkasimme. Pääsi kummisetä käyttämään vanhoja oppeja ja aika hyvin ne opettajan vanhat sormet virkkuukoukkuun taipuivatkin. Kerroinkin siinä samalla hauskasta vuodesta, kun olin käsityönopettajana kakkosluokkalaisille. Oli erittäin mukava vuosi, mutta siitä olen saanut kuulla, että kuulemma kaikki vanut menivät sinä vuonna, kun opettaja Heinonen innostui tekemään kohtuullisen isoja pehmoleluja. Mutta niistä tuli hienot. Eikös se ole pääasia 🙂

Venla 6-vuotta oli tänään oppinut virkkaamaan ja aika kivasti saimmekin ketjua aikaiseksi. Herttainen etten sanoisi hurmaava kummityttö. Pikkuveli Feetu siinä samalla hauskuutti meitä tempuillaan.

Nyt jälleen kotona. Pitäisi hieman lehtiä vielä lukea ja sitten nukkumaan. Huomenna paljon töitä.

Niin verenluovutukseen palatakseni. Itselläni täyttyy tuo 60 vuorokauden luovutusväli vasta marraskuun alkupäivinä eli sitten menen. Luovutusten välissä pitää siis olla tarkasti vähintään tuo 60 vuorokautta. Mutta hoidan homman tai haasteen silloin.

Kuinkakohan moni blogini lukijoista tänään jo kävi ja kuinka moni meinaa tällä viikolla mennä verenluovutukseen? Toivottavasti todella moni. Soittelinkin tänään Hämeenlinnan Veripalveluun ja hauska kuinka he aina muistavat ei pelkästään miestä vaan myös erikoisen veriryhmäni. Sillä he aina minua puhuttelevatkin. Sieltä tulee ”herra AB miinus”. Olivat huomanneet myös yleisönosastokirjoitukseni koskien Hämeenlinnan Veripalvelun parkkiongelmaa ja toivoivat, että asia menisi nyt eteenpäin. Lupasin vielä puhua siitä myös Hämeenlinnan suuntaan.

Kommentit