Kuntapäivä. Aamu kello 7 ja juuri ylös. Ajattelin, että ehdin vielä tässä aamulla hoitamana muutamat yrityksenikin asiat ennen kuin loppupäivä menee kunnan asioissa. Aamupäivällä yksi neuvottelu ja lounaan jälkeen aloitamme sitten kunnan veroperuste- ja budjettikeskustelun.
Tilanne kuntakentällä on haastava ja en usko pelkän puitelain tilannetta ratkaisevan. Puitelain lisäksi nyt keskusteluun pitäisi ottaa myös valtionosuusjärjestelmän remontti ja myös mahdollisesti tiettyjen merkittävämpien järjestämisvastuiden uudelleen mietintä kunnan ja valtion kesken. Nämä isot kysymykset eli tehtävät ja rahoituspohja unohtuivat hallitukselta puitelaista kokonaan.
Eilen illalla Ylen tv-uutiset kertoivat, että yli puolet kunnanjohtajista uskoo oman kuntansa yhdistyvän toiseen kuntaan lähi vuosinan. Viimeistään ennen vuoden 2012 loppua. Hieman yli puolet kuntajohtajista uskoi, että oma kunta yhdistyys toiseen ja 43 prosenttia ei pitänyt tätä todennököisenä.
Kuntaliitoksiin tässä vaiheessa eli seuraavien vuosien aikana uskoi vahvimmin kuntien ääripäät eli pienimmät ja toisaalta suurimmat kunnat. , Mukana kyselyssä oli kuntajohtajat joista 222 vastasi kyselyn. Kaiken kaikkiaan johtajia on 415.
Niin mitäkö Helsinki vastasi? Helsinki vastasi kyllä ja Vantaa ja Espoo ei 🙂 Sipoo ei kyselyyn osallistunut. Olisi mukava tietää mitä muutamat muut kuntajohtajat vastasivat kun saivat vastata vain omasta näkökulmastaan ja omalla äänellään.
Samassa kyselyssä kuntajohtajat tyrmäsivät aika tylysti hallituksen toimet kynta ja palvelurakenneuudistuksessa. Asteikolla 1-5 hallitus sai asian hoitamisesta arvosanan 2,9. Kiitettäväksi hallituksen toimet asian käynnistämisessä ja eteenpäinviemisessä arvioi vain 59 kuntajohtajaa 415. Mielipiteet jakautuivat erittäin jyrkästi.
No pulinat pois… nyt on aika tehdä kuitenkin työtä asian eteen ja meidän on ratkaistava se problematiikka miten pystymme turvaamaan kunnan tuottamat palvelut myös tulevaisuudessa. Siinä on haastetta.
…
Nyt aamun lehdet ja sitten töihin ja kuntaan.
…
Aamulla töissä hoidin viikon perusasioita ja päivitin muutamia asioita. Tällä viikolla pitäisi käydä neuvotteluja ensi vuoden asioista ja niitäkin varten hieman asioita eteenpäin laitoin. Aika meni kuitenkin kovin nopeasti ja ennen kunnatalolle menoa ehdin vielä heittää mainoksen Lopen Lehteen. Seurakuntavaalit kun lähestyvät ja lupasin hoitaa kokoomuksen ja sitoutumattonan seurakuntaväen mainosasiat kuntoon.
Hieman ennen kymmentä menin kunnantalolle ja ehdimme juoda kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Sakari Vuorisen ja kunnanjohtajan kanssa noepasti kahvit ja käydä hieman päivän asioita läpi. Puoli yksitoista alkaen kävimme neuvotteluja ja ennen kello 13 alkanutta kunnanhallituksen budjettikokouksen jatkoa ehdin vielä nopeasti käydä syömässä.
Kunnantalousarvio ensi vuodelle aiheuttaa töitä ja todellakin töitä. Säästöjä lautakuntien esityksiin täytyy löytää perusturvan ja sivistyspuolen puolella kohtuullisen reilustikin ja ei paljon hyvää ole jaettavana muuallekaan. En ymmärrä millainen yhtälö kuntatalous oikein voi olla? Ymmärtääköhän maamme hallituskaan kun eivät asialle mitään teen? Sopii epäillä.
Mielestäni olemme hoitaneet kuntamme asioita varsin maltillisesti. Investointeja on toki tehty paljon, mutta ns. pakon edessä ja aina järkevästi miettien. Esimerkiksi siirtoviemärit, koulukeskusremonttia, kouluremontteja, hoivakotia ja päiväkoteja. Kuntaamme tulee koko ajan uusia asukkaita ja viime vuonna väkilukun kasvu oli koko Kanta-Hämeen vilkkailta ja tonttikauppa käy hyvin. Tänäkin vuonna kauppa jatkunut vaikkei muuttovoitto olekaan viime vuoden luokkaa. Fakta kuitenkin on, että poismuutto ei taloja ja asuntoja tyhjiksi jätä – ne täyttyvät ja sitten näemme jälleen tosi tilanteen. Kuntamme kasvaa kovaa vauhtia.
Tästä kaikesta huolimatta kuntatalous on vaikea. Viivan alle jää miinusta ja vuosikatteenkin positiiviseksi saaminen vaatii kovia ponnisteluja ja pahaa pelkään, että myös veroprosentin korotusta. Itse olen sitä mieltä, että nyt pitää selvittää kaikki faktat juurta jaksaen. Se on nimittäin fakta, että vaikka nostaisimme veroprosentin 25 niin kaikki menee. Nyt kuntamme veroprosentti on 18.75 ja näyttää siltä, että sillä emme toimeen tule. On nimittäin kuitenkin niinkin, että peruspalvelut pitää tuottaa eikä rimaakaan saa aina hipoa. Kyse kuitenkin ihmisten tärkeimmistä asioista.
Tästä huolimatta pitää asioita nyt tarkastella kriittisesti ja tarkasti. Käydä läpi kaikki vanha ja uusi ja vasta sitten minä olen valmis ottamaan kantaa veroprosentin korotukseen. Toisaalta haluan myös valtuustonpuheenjohtajana kuulla valtuustommekin mielipidettä asiassa. Minusta se on vähintäänkin velvollisuuteni. Valtuustomme kokoontuu iltaseminaariin keskustelemaan talousasioista 2.11. illaksi ja silloin näihin asioihin saamme vastauksia. Itse olen valmis tekemään vaikeitakin ratkaisuja ja voi olla, että sellainen on edessä tässäkin, mutta sitä ennen on kaikki kortit katsottava.
Itseasiassa pettynein olen tässä asiassa valtiovaltaan. Miksi kuntatalouteen ei maamme halitus halua puuttua millään tavalla? Minusta se on aivan käsittämätön asia. Kunnat eivät yksinkertaisesti pärjää tällä rahoituspohjalla. Uudistuksia on pakko tehdä rahoituksen vahvistamiseksi tai toiseksi esimerkiksi erikoissairaanhoito tulisi siirtää pois kuntien järjestämisvastuulta. Toimintoja on kunnille annettu koko ajan lisää eikä rahoitusta ole osoitettu täydellisessä mitassa. Hyviä asioita ovat esiopetus ja opetussuunnitelmauudistukset ja muut, mutta Vanhasen ja hallituksen pitäisi ymmärtää se, että kunnat eivät pärjää näiden kanssa. Lupauksista huolimatta uusia kustannuseriä tulee kunnille vaivihkaa ja yllättäen kuin fakseja entisille pääministereille. Eli vielä pyytämättäkin.
Jotain asioiden ratkaisemiseksi pitää nyt tehdä ja vastaukseksi ei valitettavasti riitä pelkkä kunta- ja palvelurakenneuudistuskaan.
…
Kunnahallituksen kokouksen jälkeen puheenjohtajiston kanssa kävimme läpi hallintojohtajan virkaa hakeneet. Valitsimme haastateltavat ja asia etenee niin.
…
Nyt jälleen kotona. Kotimatkalla kannoimme vielä uudelle kodillemme laudepuut ja huomenna kylpyhuone ja sauna saa lattian ja sitten parven. Kyllä se siitä. Uskokaa vaan nyt.