Tiistai, 23.01.2007

Blogi, tiistaina 23.01.2007

Tänään uutiset nostivat esille Hämeen vaalipiirin tiukan tilanteen. Viimeisestä paikasta Hämeessä kisaavat Kokoomus, SDP ja Vihreät ja meille sen saaminen tietäisi yhtä lisäpaikkaa eduskunnassa. Uutisten mukaan vaaleissa voi käydä niinkin, että Hämeen molemmat uudet kansanedustajat tulevat Kokoomuksen ehdokaslistalta. Vastaavasti SDP menettäisi näin ollen yhden paikan tai Vihreät ainoan paikkansa. Uutinen löytyy osoitteesta www.verkkouutiset.fi. (Tarkka osoite: http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=102868)

Mielenkiintoinen tilanne ja katsotaan mitä äänestäjät päättävät. Työtä ja kiertämistä ja tekemistä tämä vaatii, mutta siihen olen valmis ja lupautunut ja parhaani olen luvannut tehdä.

….

Tärkeitä asioita uutisissa muutenkin tänään. MTV3:sen mukaan Valtiovarainministeriössä on valmisteilla verouudistus, missä auton hiilidioksidipäästöt määräisivät autoveron suuruuden. Tämän päästöihin sidotun veron uskotaan ja toivotaan kannustavan ihmisiä ajamaan uudemmilla ja ympäristöystävällisillä autoilla. Arvioiden mukaan autojen päästövero on voimassa aikaisintaan vuonna 2009.

Autoverotus tuo valtiolle vuodessa yli 500 miljoonan euron tuotot. Tämän summan valtio aikoo kerätä jatkossakin. Jos uudet autot halpenevat, vanhojen autojen käyttömaksut nousevat. Tämä ratkaisu on minusta pitkässä juoksussa aivan oikea, mutta minusta olisi nyt syytä tarkkaan miettiä miten kohdellaan vanhoja autojen omistajia. Onko se sitten oikein, että nyt juuri auton ostanut on maksanut autosta kovan suomalaisen hankintaveron ja yhtäkkiä päätöksellä hän joutuisikin uudestaan vastuunkantajaksi ja nyt päätösverotukseen siirtymisen myötä? Asia siis vaatisi minusta oikeudenmukaisuuden nimissä hienoista siirtymäaikaa ja ehkä lyhyelle ajalle kahta päällekkäistä verotusjärjestelmää.

Eli itse olisin valmis muuttamaan autoverotusta nopeamminkin, mutta en niin että se rankaisee ankaralla kädellä heti juuri autokaupassa vierrailleita.

Minun mielestäni Suomen olisi kuljettava etujoukoissa myös liikenteen biopolttoaineiden kehittämisessä. Ratkaisuista tulisi tehdä muutenkin houkuttelevia ja erityisesti dieselvero on yksi tälläinen jäänne historiasta, joka estää autokannan muuttumista ympäristöystävällisemmäksi. Ajoneuvojen dieselverosta luopuminen nostaisi dieselajoneuvojen osuutta uusista ajoneuvoista ja olisi näin palvelus ympäristölle.

Itse näen autoverotuksen kokonaisuudistuksen tällaiselta pohjalta: ”Uuden auton hankinnan yhteydessä perittävää autoveroa tulee laskea selvästi tai poistaa kokonaan ja verotuksen painopiste siirretään auton käytöstä vuosittain perittävään ajoneuvoveroon. Vuotuinen ajoneuvovero eli nk. käyttömaksu tulee porrastaa polttoaineen kulutuksen ja päästöjen perusteella.” Tässä siis suora lainaus tuolta kampanjani Tavoitteita -sivulta.

….

Huomenna kuvaamme tv-mainostamme. Jätetään tuo juttu vielä salaisuudeksi, mutta luvassa hieman erilainen mainos. Samalla tulemme tekemään myös hieman pidemmän esittelyvideon tänne kotisivuilleni ja jos kaikki menee hyvin niin näette sitten minut hevosenkin selässä 🙂

Tänään kävimme läpi kuntamme ajankohtaisia asioita ja sitä miten tästä eteenpäin menemme. Uusi valtuuston puheenjohtajistomme, uusi kunnanhallitus uuden puheenjohtajan johdolla ja samalla myös uusi hallintojohtajamme aloittavat työt samassa rytinässä keskellä kunta- ja palvelurakenneuudistusta ja tämä tulee olemaan suuri haaste meille kaikille.

Iltapäivällä oli hieman vapaatakin ja päätin hoitaa tuon yhden ”velvollisuuden” pois. Puhelin ilmoitti eilen, että jälleen olisi kaksi kuukautta edellisestä verenluovutuksesta kulunut ja olisi aika pyörähtää Veripalvelusta. Nyt kun sopiva rako oli niin päätin ajella Hämeenlinnaan. ”Herra AB miinus” niin kuin he minua Hämeenlinnan veripalvelussa jo vanhasta muistista puhuttelevat suoritti tehtävän – 55 kerta verta pussiin ja tässä vuosien aikana kun olemme aika tutuiksi jo tulleet talonväen kanssa niin lupasin jälleen kerran heittää haastetta täälläkin peliin. Eli lähdethän Sinäkin talkoisiin mukaan – Hämeenlinnassa on Veripalvelu auki arkena joka päivä eli sinne helppo mennä. Toivottavasti mahdollisimman moni ottaa haasteen vastaan. Pieni työ – suuri apu. Nyt ei aivan suurin veripula ole, mutta osoitteesta www.veripalvelu.fi löytyy veribarometri ja sieltä on helppo seurata minkä kokoiset varastot mitäkin verta varastoissa on. Mutta fakta on se verta aina tarvitaan ja jo nyt nämä muutama kylmempi päivä näkyy luovuttajamäärissä.

Tänään illalla katsomme vielä hieman vaalilehtemme asioita läpi ja huomenna sitten kuvauspäivä – onneksi oman tutun tv-ryhmän kanssa.

Kommentit