Lupasin eilen, että kerron ratkaisun hevosten lannan polton ongelmaan Suomessa. Eli näin sen voisi hoitaa jos ministeri haluaa:
1. Haetaan ympäristökeskukselta lupaa rajoitettuun jätteenpolttoon eli kuivike jossa hevosen lantaa ja virtsaa. Eli ei mitään ruhoja, jäteöljyä, muoveja jne.
2. Edelliseen vedoten haetaan poikkeusta jätteenpolttoasetuksen mukaisiin mittauksiin eli ei mitata koko ajan vaan tarkistusmittaus kerran vuodessa mikäli ympäristökeskus sitä vaatii.
3. Päästöt on tunnetusti riippuvaisia polttolämpötiloista joten mitataan kuitenkin koko ajan polttolämpötilaa ja dokumentoidaan ne.
4. Laitteiston toimittaja sitoutuu jätteenpolttoasetuksen mukaisiin päästöarvoihin eli niihin päästään.
Tällä tavalla voisimme Suomessa edetä asiassa. Ratkaisu vaatii kuitenkin ministeriön puollon, mutta sen jälkeen voisimme seurata Ruotsin, Tanskan, Hollannin ja Saksan esimerkkiä. Niin ja Ranskan.
Kuka lähtisi kokeilemaan ja hakemaan? Mielelläni olen mukana hommassa. Laitan tämän idean myös eteenpäin muutamille pontentiaalisille kohteille. Katsotaan, josko nyt saisimme asian etenemään.
Tässä vielä linkkejä toimiini ja uutisiin aiheen ympärillä:
”Hevosen lannan energia on hukattu!”
Lämmittäisitkö talosi lannalla?
Miksi lanta ei kelpaa, Heinonen kysyi
Kansanedustaja Timo Heinonen (kok) odottaa ministeriltä nopeampia ratkaisuja ja aitoja toimia
Toimenpidealoite 62/2007 vp Hevosenlannan jätestatuksen poistaminen polttotilanteessa
Tuorein puheenvuoroni aiheesta eduskunnassa 18.12.2009
Eli on tätä jumpattu aikalailla ja aikalailla pitkään. Mutta katsotaan jos tuo ratkaisumalli nyt kelpaisi.
Tänään tarkoitus hakea kuusi kotiin ja käydä Anoppilassa joulua aloittelemassa. Joulu se tästä yö yöltä tulee.
…..
Kaunis kuusi kaunistaa nyt olohuonettamme. Päivällä ajelin kuusen hakuun ja nyt paikalla. Odottamassa vielä koristeitaan. Päivä siis tänään kulunut jouluvalmisteluin ja jouluruokien ja Sadun sukulaisten kanssa ajasta nauttien. Oikein rentouttava ja mukava päivä.
Esitykseni hevosen lannan poltto ongelmaan on saanut erinomaisen vastaanoton. Ratsastajaliitosta tuli tänään viestiä ja esitykseni myös heidän kotisivuillaan vahvasti esillä ja myös muuten asia herättänyt aikalailla suurta kiinnostusta. Katsotaan ottaako jossain vaiheessa ympäristöministeri esitykseeni kantaa. Toivotaan, että vaikkapa joku media ongelmaan nyt tarttuisi ja veisi asian ja esitykseni hänelle ja katsoisi mikä on vastaus. Myös mainio moniottelija ja kirjoittaja Jussi Lähde oli bongannut blogistani asian ja esitykseni ja tänään käsitteli aihetta omassa Aamulehden blogissaan. Aika hieno juttu ja ennen muuta tärkeää se, että asia nousee niinkin luetussa mediassa ja blogissa esille. Lämmitti mieltä ja toivottavasti lanta pian myös taloja.
Olen tässä vuodenvaihteen aikana uusimassa myös hieman tätä kotisivukokonaisuuttani tai tässä vaiheessa oikeastaan tuomassa hieman uusia elementtejä tänne. Mielenkiintoinen uusi juttu alkamassa missä myös teillä lukijoilla oma iso rooli. Itse odotan innolla sitä ja alkuun pääsyä ja nyt varmasti teistäkin moni. Palataan siis pian siihen.
Mutta huomenna vielä Hämeenlinna-päivä ennen joulua. Tarkoitus tavata muutama ystävä, pitää palaveria tulevasta ja ennen muuta vuodesta 2011 ja ehkä hakea vielä pari pientä pakettiakin.