Lopen Kokoomus piti eilen illalla kokousta kesän tapahtumista ja kunnallisvaaleista. Vaaliohjelma valmisteilla syksyn kuntavaaleihin ja myös ehdokashankinta käynnissä. Mukaan kuitenkin edelleen mahtuu hyvin eli jos olet kiinnostunut Lopen asioista ja haluat vaikuttaa loppilaisena kotikuntasi asioihin niin ota rohkeasti vaikkapa suoraan minuun yhteyttä. Juodaan vaikkapa kahvit ja pohditaan askelmerkkejä eteenpäin.
Jos kotipaikkasi on taasen joku muu kunta tai kaupunki niin silloinkin voit myös minuunkin olla yhteydessä. Autan mielelläni eteenpäin myös ehdokkuuksissa muissa kunnissa tai sitten muuten vain mukaan mukavaa kokoomustoimintaamme. Tällainen toimija tarvitsee siis erilaisia tekijöitä ja osaajia. Osa lähtee ehdokkaaksi, mutta paljon on mukavaa ja haastavaakin tehtävää muillekin, jotka eivät vaikka ainakaan vielä itse halua ehdokkaaksi asettua.
Mutta ottakaapa rohkeasti yhteyttä jos kuntapolitiikka tai kokoomustoiminta kiinnostaa.
…
Nyt aamusta työmatkalla poikkean entisella koulullani. Siis sillä koululla missä aikanaan opettajana toimin ja missä myös itse ala-asteeni 80-luvulla kävin. Tänään teemme siellä osamme Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kampanjaan ja istutamme koulun pihalle jälleen uuden puun. Minulla muistoja lapsuudestani miten vanhan puukoulun pihalla kasvoi kirsikoita ja omenoita. Siksipä valitsin tänäänkin istutettavaksi puuksi juuri kirsikan. Koululaisten kanssa kohta lapiohommiin.
…
Kello 21.51 ja kotona. Päivästä tulikin hieman pidempi kuin kuvittelin. Aamuinen tavarajunan vaunun kaatuminen sotki autoliikennettäkin koko päivän ja vielä illansuussakin kollegani Aino-Kaisa Pekosen kanssa paluumatka Helsingistä kesti kaksi tuntia. Sellaista ruuhkaa tänään.
Mutta eduskunnassa saimme kaikki pakettiin aamuisen puunistutusurakan jälkeen. Aamulla siis ennen eduskuntaan menoa kävin istuttamassa Kirkonkylän koululle luumupuun. Istutus oli osa Puidenistuttamisen maailmanennätystä ja tavoitteena siis Suomen itsenäisyyden 2017 juhlavuoteen mennessä istuttaa aivan huikea määrä puita ympäri maailmaa. Tänään vanha ”oma” kouluni sai siis omansa ja haateena ensi syyskuun istutuspäivään haastoin puunlahjoittajiksi koulun entiset opettajat Ritva Nikkolan, Seppo Liukkosen ja Juhani Kurjen johdolla. Katsotaan minkä puun he valitsevat oman entisen koulunsa pihamaalle.
Mutta eduskunnassa sitten kolmen valiokunnan päivän ja myös yksi mietintökin valmiiksi. Puolustusvaliokunnan mietintö varusmieskoulutuksen lyhentämisestä ja kouluttajien määrän lisäämisestä ja koulutuksen tehostamisesta ei minua kyllä tyydyttänyt. Valitettavasti jäin aiheen kanssa yksin, mutta palaan aiheeseen vielä kun mietintö takaisin saliin. Lähinnä huoleni oli siitä, että vaikka kuinka nyt virittäisimme ja viritämme varusmieskoulutuksen hyvään malliin niin se ei hyödytä ja auta jos samaan aikaan pitkään laiminlyömme kertausharjoitusten toteuttamisen. Tämä toinen pari armeijamme toimintakyvystä pitää saada pian entiselleen ja kokonaisuus näin toimimaan.
Sitten iltapäivällä vielä Vapo:n tapaaminen ja täysistunto missä tänään keskustelussa opiskelijoiden opiskelemaan pääsyn helpottaminen ja nopeuttaminen. Aiheeseen liittyvä puheenvuoroni löytyy tuolta Eduskuntatyö-sivulta. En siihen nyt sen syvemmälle mene.
Ja sitten illalla vielä sain johtaa Lopen Elinkeinotoimikunnan kokouksen Puotinkulman Timjamissa. Paikka on taas uudistumassa ja tämän kesän uutuus tulee olemaan oma ravintolan hyötypuutarha. Nyt jo paljon siellä kaikkea ja vielä lisää tulossa. Kannattaa Timjamissa ehdottomasti poiketa ja nyt tämän kuun lopussa alkaa siellä myös sunnuntainbrunssitkin. Mutta itse kokouksessa tänään läpi elinkeinopolitiikkamme ajankohtaisia asioita ja paljon on tässä jälleen tapahtumassakin. Palaan niihin.