Tiistai, 22.05.2007

Blogi, tiistaina 22.05.2007

Tänään aamulla uutiset kertoivat valtiovarainministeri Jyrki Kataisen esille tulosta liityen talouden mahdolliseen ylikuumenemiseen. Merkkejä on ollut ilmassa erityisesti rakennusalalla. Katainen totesikin, että nyt on syytä lykää veronalennuksia ja menolisäyksiä talouden ylikuumenemisen riskin takia. Tämän tiedon mukaan tuloveronalennuksista ei päätetä vielä tänä vuonna. Niidn aika on vasta vaalikauden lopulla ja myös valtion menojen lisäykset tehdään pääasiassa vasta silloin.

Tämä ei tarkoita kuitenkaan muutamia tärkeimpiä korjauksia ja oikaisuja jotka ovat luvassa jo etupainotteisesti niin kuin viime viikkoina on jo kerrottu. Itse pidän ensiarvoisen tärkeänä mm. sitä, että opintorahan korotus hoidetaan kuntoon jo ensi vuonna ja näin uskon, että tapahtuukin. Yhtenä esimerkkinä niistä etupainotteisesti tarpeista, joita ei ole korjattu suuresta tarpeesta huolimatta aiemmin. Nyt ne siis korjaantuvat. Hyvä niin.

Vaalirahoitukseen vielä. Niin siinä sitten kävi, että aikalailla kauaksi suurimpien eduskuntabudjettien listalla putosin, kun kaikki kansanedustajat yhtä demaria lukuunottamatta omat vaalirahoitusilmoituksensa ajallaan jättivät. Oma kampanjani oli 30. suurin ja edellä niin demareita, keskustalaisia kuin kokoomuslaisiakin eli kaikista puolueista löytyi hyvinkin laidasta laitaan budjetteja. Meidän puolueen suurin oli 119335,62, keskustan 102155 ja damarien suurin 84720. Pienin läpimenon varmistanut kokoomuskampanja oli 10582,55, SDP:n 11577,96 ja keskustan pienin tasan 15 000 euroa. Eli kaikissa kolmessa suuressa puolueessa isoja ja pieniä kampanjoita ja kaikilla samatulos eduskuntapaikka.

Laskin tuossa uteliaisuuttani mitä 199 ilmoituksen jättänyttä kansanedustajaa yhteensä rahaa kampanjointiin käytti ja loppusumma on 7 709 136,32. Keskiarvo läpimenoon oli siis 38 739,38 euroa. Oma kampanjani oli suuruudeltaan 57135,21. Eli tässä vielä hieman pohdintaa. Palaan asiaan vielä, kun saan tuon lopullisen menopuolen kampanjapäälliköltäni. Sen julkistan täällä lupaukseni mukaan asap.

Nyt kuitenkin Hyvinkäälle Talousaluetoimikunnan kokoukseen. Esillä kuntaliitosasiat ja kuntiemme välinen yhteistyö. Sitten Hauholle ja sieltä Helsinkiin.

….

Kello 19.04 ja juuri kotiin. Tänään kilometrejä kertyi kiitettävästi. Ensin aamulla jo kahdeksaksi Hyvinkäälle talousaluetoimikunnan kokoukseen. Esillä muutamia yhteistyöasioita joita pyrimme saamaan eteenpäin vielä ennen kesää. Oma toiveeni puheenjohtajana niin, että asiat menisivät yksituumaisina eteenpäin tai ei oikeastaan muuta vaihtoehtoa edes ole. Näissä syntyy yhteinen kompromissi tai ei mitään. Siksi nyt halusinkin puheenjohtajana vielä hieman aikalisää. Hyvältä kuitenkin yhteistyön saralla näyttää tai ainakin kohtuulliselta.

Hyvinkäältä takaisin Lopelle ja sitten Hauholle eduskunnan lähettämänä laskemaan seppeleen eduskunnan edesmenneen puhemiehen hauholaisen Wäinö Wuolijoen haudalle. Paikalla oli luonnollisesti myös Hauhon oma kansanedustaja Jari Koskinen ja itse osallistuin tilaisuuteen hämäläisenä itsekin pienen maalaiskunnan poikana erityisen mielellään. Kaunis tilaisuus samalla kellonlyönnillä kymmenen muun kunnan kanssa mihin puhemiehiä haudattu. Oli kunnia saada olla mukana.

Hauholta sitten täysistuntoon tiukka siirtymä ja sitten sivistysvaliokunnan ryhmäkokoukseen ja sieltä Ylen Radio Hämeen Politiikan puhemyllyyn. Tänään aiheena eduskunnan ja päätöksenteon vieraantuminen kansasta ja itse ainakin nostin esille uusia rohkeita keinoja kiinnostuksen tehostamiseksi. Tärkeänä olisin itse viemässä äänestyspaikkoja kauppakeskukseen ja erityisesti nuorten kannalta yliopistoihin ja oppilaitoksiin. Eli tehdään äänestäminen nyt aluksi helpoksi. Toki olisin itse valmis myös lisäämään avoimuutta päätöksenteossa ja tiedotuksessa. Asioista on hyvä puhua ja kuunnellakin.

Osa väläytteli ohjelmassa myös kaksipuoluejärjestelmää ja listavaalia. Itse en niille ole lämpiämässä. Monipuoluejärjestelmä ja nykyinen suora henkilöä äänestäminen takaavat minusta parhaiten kansan tahdon. Vaalijärjestelmää toki olisin itse valmis tarkistamaan niin että äänikynnys ei nousisi kohtuuttoman korkeaksi.

Itse pyrin kuitenkin tulevaisuudessakin olemaan se sama tuttu Timo, jona sain kehuja vaalikampanjan aikana mm. siitä, että minua on kuulemma helppo lähestyä ja kanssani helppo keskustella. Lupaan pysyä samana. Ja itse asiassa ainakin entisen kouluni oppilaat pitävät minua edelleen sinä samana Timona ja hyvä niin. Toivottavasti muutkin ja jos muutosta tapahtuu niin tulkaa sanomaan.

Kommentit