Tiistai, 20.07.2010

Blogi, tiistaina 20.07.2010

Muista jostain lukeneeni, että Autoliitto oli laskenut, että me teiden käyttäjät maksamme vuosittain noin 7miljardia veroina valtiolle ja siitä tienpitoon käytetään vajaa miljardi – noin 800 000 miljoonaa euroa.

Tänä vuonna on tullut minullekin poikkeuksellisen paljon palautetta ja yhteydenottoja teiden kunnosta. Erityisesti nyt ovat puhuttaneet meidän maaseudun pienemmät valtion tiet ja niiden luvattoman heikko kunto. Vanhoja kestopäällysteisiä teitä on korjattu ja reikiä paikattu soralla. Aivan soralla asfaltti tien reikiä. Voisi kysyä, että miten se säkillä tupaan kannettu valo siellä tuvassa pysyy.

Tällä hetkellä teiden päällystämiseen käytetään rahaa noin 150 miljoonaa euroa vuodessa. Kestävä teiden hoito vaatisi alkuun reilua 215 miljoonaa euroa ja tämän jälkeen perusrahoituksena vuosittain 200 miljoonaa euroa. Ei siis puhuta luvattomankaan suurista summista ja kun tiet on päästetty vuosien saatossa rapistumaan niin lasku on aina entistä suurempi. Tuollainen noin 200 miljoonan euron vuotuinen asfaltointiraha takaisi uutta pintaa jopa 5000 tiekilometrille nykyisen 3 500 kilometrin sijaan.

Lisäksi aivan oma iso huolenaihe on sillat. Maassamme on yleisillä teillä yhteensä lähes 14 000 siltaa. Sillat tulevat peruskorjausikään noin reilun 30 ehkäpä osa vasta 40 vuoden iässä. Mutta tuo aika on juuri nyt monen sillan kohdalla. Suomessa rakennettiin 60- ja 70-luvulla nykyisistä silloista lähes puolet eli noin 6 000 siltaa ja ne huutavat nyt joka vuosi yhä kovemmin korjausten perään. Itseasiassa Tiehallinto on arvioinut, että noin 4 500 siltaa kaipaa peruskorjausta vuoteen 2020 mennessä ja nykyinen noin 160-170 sillan vuosikorjaustahti ei tule siis riittämään.

Ja sitten kolmas iso juttu on maamme noin 100 000 yksityistiekilometriä. Siis 100 000 km yksityistietä on pysyvän asutuksen käytössä ja yksityisteiden varressa maaseudulla asuu noin puoli miljoonaa suomalaista. Ja näin kesäaikaan on hyvä muistaa, että aika moni kaupunkilainenkin on yksityisteidemme varassa.  Nimittäin valtaosa maamme lähes 400 000 kesämökistä on yksityisteiden varressa tai vaikutuspiirissä. Yksityisteiden rahoitus on laskenut koko ajan huolestuttavalla tavalla. Valtiontuki on jopa yli puolittunut ja monien kuntien tuki jopa enempikin. Näin ollen tiehoitomaksut eivät riitä kuin pakolliseen päivittäiseen hoitoon eli lumien auraukseen ja ehkäpä lanaukseen. Jopa teiden suolaus on tänä päivänä niin kallista lystiä, että moni tiehoitokunta jättää nekin tekemättä puhumattakaan isommista töistä – ojien perkuusta, tierumpujen kunnostuksesta, silloista, murskeen ja soran ajosta ja teiden höyläyksesät. Teiden kunto onkin laskenut pitkään huolestuttavan nopeasti.

Teidenkunto onkin nostettava yhdeksi ensi vaalikauden ykkösteemaksi. Emme voi antaa miljardien arvoisen tieverkkomme rapistua ja samalla vaarantaa meidän tienkäyttäjien turvallisuuden. Esimerkiksi urille kuluneet tiet ja halkeilleet tiet ovat autoille ja puhumattakaan moottoripyöräilijöille hengenvaarallisia juttuja. Aihe pitää nostaa nyt keskustelun keskiöön ja sen kautta tekemisen ykkösasiaksi.

Tänään suuntaankin aiheen tiimoilta vuorostaan Hausjärvelle. Hausjärvellä on lukuisia sellaisia valtionteitä jotka kaipaavat pikaista korjausta. Tänään kohteena Hausjärvellä ainakin Isonpellontie ja Kalliontie ja muutama tie myös Lopella. Palaan aiheeseen vielä tänään todennäköisesti myös kuvin ja otan muuten enemmän kuin mielelläni myös vastaan vinkkejä teiden kunnosta Hämeessä.

….

Kello 22.18 ja juuri Riihimäeltä VIT:n terassirevyystä kotiin. Palataan siihen myöhemmin. Mutta tänään siis päivä Hausjärvellä tieasioiden parissa. Ja täytyy kyllä todeta, että surullisessa, luvattoman huonossa kunnossa, oli useampikin jopa valtionkin tie. Kalliontie ja Isonpellontie ehkä päällimmäisinä jäivät mieleen. Päijännetunnelin louhosten rekat ovat rikkoneet tiet oikein kunnolla ja kun vanhaa kestopinnoitetta on korjattu soralla niin voitte arvata mitä siitä tulee. No tosin tänään kuin vahingossa katselmuksemme alla teitä oli muutamasta kohdasta hieman myös lapiolla ja öljysoralla paikkailtu, mutta monessa paikassa niin pitkiä ja laajoja sorapaikkoja, että olivat saaneet pintaansa jopa sitä kuuluisaa nimismiehenkiharaakin. Muutamat muutkin tiet kyllä huutavat isompaakin korjausta kuin vain ensihoitoa ja laastaria ja samanlaisia teitä poimimme täältä Lopeltakin muutaman vielä iltapäivällä. Ja olen varma, että nämä tiet eivät varmasti ole maamme ainoat ja eivät varmaan huonoimmatkaan vaikka varmasti huonoimmasta päästä. Aihe on siis syytä nostaa vahvasti esille viimeistään seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Tarvitsemme lisää rahaa maaseudun tieverkon kunnossapitoon ja peruskorjauksiin niin kuin aamulla jo totesin.

Mutta mitä tullee Riihimäen Varsin Iloisen Teatterin – VIT:n – tämän kesän vetoon. Viides kerta ja uskallan sanoa, että parasta mitä on nähty. Niina Lahtisen terävä kynä oli nyt erimomainen ja myös pidemmät teatteri tai näytelmälliset osuudet toimivat hienosti. Ehkä omaan makuuni parasta hersyvän hausta kuvaus suomalaisten rouvien etelänmatkasta ja kyllä paikalliset Peltosaaren jututkin kuin myös kunnallispolitiikankin satiirit toimivat. Katja Lapin musiikki ja kapellimestarointi antoi upeat puitteet Heidi Musakan, Jukka Kurosen, Kalle Ropposen ja Lauri Ketosen ilottelulla lavalla. Nelikosta on vaikea nostaa ketään ylitse muiden ja 16 sisääntulon joukosta yhtään ”sketsiä” tai vetoa toisia paremmaksi. Siis ei tasaisen varmaa vaan tasaisen huippua. Minusta sellainen kuvaava oli yhden ensikertalaisen ystävämme toteamus shown jälkeen, että eihän revyyn innoittajana aikanaan toiminut UIT ole mitään tähän verrattuna. Niinpä. Eli nostan hattua, kiitän ja kumarran, minkä herkiltä vatsalihaksiltani nyt reilun tunnin naurun jälkeen pystyn. Toimii. Hei menkää siis ihmeessä katsomaan, mutta varatkaa liput ajoissa ja menkää ajoissa myös paikalle. Tänäänkin helteen hieman helpotettua väkeä oli paikalla aivan valtavasti ja parhaat paikat viedään ensin. Tosin hyviä paikkoja on paljon ja kaikilta paikoilta show näkee hienosti. Ja tuo Daddy´s Pubin terassi jo vehreydessään on sisänsä ihan kokemisen arvoinen paikka vaikka useamminkin. 

Lisää VIT:stä netistä täältä: http://www.viisveisaa.net/.

 

 

 

 

Kommentit