Tiistai, 20.03.2007

Blogi, tiistaina 20.03.2007

En taida vieläkään oikein ymmärtää mitä tuli tehtyä yhdessä ja mitä on tapahtunut. Asioita on valtavasti hoidettavana ja sähköposti ja puhelin edelleen tukossa. Antakaa anteeksi, että en ole kaikkiin viesteihin ja puheluihin pystynyt millään vastaamaan, mutta soitelkaa uudestaan tässä pikku hiljaa niin ruuhka purkautuu. Olen hämilläni.

Puheluita on tullut aina USA:n Floridaa myöten, sähköpostia Saksasta, Espanjasta, Englannista, Ruotsista ja ympäri Suomen. Kiitos paljon.

Tänään korusähkeitä iso nippu, kukkia valtavasti, onnittelukäyntejä. Kiitos.

Tänään päivä menee juoksevien – todellakin juoksevien – asioiden hoidossa. Yritykseni vaatii nyt hieman uudelleen järjestelyitä ja samalla pitää laittaa kuntoon myös eduskuntavaalien asioita ja sitten jo uuden työnkin asioita. Tukiryhmä onnekseni toimii ja auttaa hyvin edelleen ja monella eri rintamalla tapahtuu. Eilen siis laitoin toiveeni valiokunnista ja työhuoneestani ja tänään järjestelen myös avustajakysymystä ja Riihimäen seutukunnan asioita. Kalenteri täyttyy kovaa vauhtia ja tällä viikolla jo kaksi kokoomusyhdistysten kevätkokousta ohjelmassa ja ensi viikolla yksi. Kiitos luottamuksesta.

Nyt kuitenkin töiden pariin. Illansuussa ensimmäinen live-radiohaastattelu tämän uran osalta. Ja muutama muukin media tänään vielä hoidettavana. Kiitos vauhdista.

….

Työntäyteinen päivä takana. Tänään juoksevia asioita kuntoon ja myös yhteydenottoja Helsinkiin Eduskuntaan ja muihin kansanedustajiin. Työt alkavat siellä jo nyt torstaina ja moni asia on vaatinut nyt omia järjestelyjä.

Tänään myös kävin neuvotteluja eduskunta-avustajastani. Haluan henkilön joka toimii maakunnassa ja Helsingissä ja nyt sellainen on. Kävimme asiasta vaalipäällikköni kanssa tänään keskustelun ja tulin sellaiseen tulokseen, että näin etenemme. Itse haluan henkilön jolla on uutta intoa ja uutta tapaa tehdä ja toimia. Sellainen nyt on – hyvä niin.

Päivällä kävin poistattamassa Vaali-Vitosta mainostarrat Tarkkalan Kuljetuksen hallilla ja sitten Ylen Radio Hämeen politiikan puhemylly -ohjelmaan vieraaksi. Suora lähetys missä vieraana tällä kertaa vain Risto Autio ja minä ja aiheena eduskuntavaalit ja hieman myös tuleva. Kiva tuokio ja Riston kanssa tässä sama tie jatkuu ensi viikollakin. Hämeen Sanomat seuraavat ensimmäistä eduskuntapäiväämme ensi maanantaina aamusta iltaan. Luvassa varmasti jännittävä ja mielenkiintoinen päivä.

Illalla vielä kävin ratsutallilla. Varmistamassa, että paikkani huomenna ratsastustunnille on varattuna ja niinhän se onkin. Huomenna siis muutaman vaaliviikon jälkeen paluu hevosen selkään. Yritän jatkaa harrastusta, mutta katsotaan mistä löytyy sopiva päivä. Se on löydyttävä.

Kiitokset lukuisista onnitteluviesteistä tänäänkin. Puheluita on tullut edelleen huimaan tahtiin, mutta nyt sillä erolla, että olen pystynyt myös vastailemaan niihin. Soittaa saa ja yritän vastaillakin mahdollisuuksien mukaan. Ajatuksia teille, ketkä niitä nyt eniten tarvitsette. Tiedätte.

Tänään hyvä uutinen Yleltä. Yleisradio ilmoitti tänään toistaiseksi lopettavansa puolueiden kannatusarvioiden julkaisut. Syyksi ilmoitettiin yhtiön Taloustutkimukselta tilaamiin mielipidemittauksiin kohdistunut arvostelu. Perustelu on järkevä ja Yleisradion onkin syytä miettiä ja miksei ennen muuta tekijän miten vaaleista toisiin mittaukset voivat epäonnistua täydellisesti?

Nytkin Yle ja Taloustutkimus menivät täydellisesti metsään. Ylen viime perjantaina julkistama mittaus näytti puolueellemme pahasti alenevaa kannatusta vastoin kaikkia muita gallupeja. Ylen ja Taloustutkimuksen mukaan kokoomuksen kannatus oli tippunut 20,4 prosenttiin, kun vielä helmikuussa se arvioitiin olevan 21,9 prosentiksi. No mikä oli todellinen tilanne. Kaksi päivää myöhemmin puolueemme voitti eduskuntavaalit ja osoitti kannatuksen olevan 22,3 prosenttia. Jotain mätää tässä on?? Jälleen siis Yle ja Taloustutkimus metsään kokoomuksen kohdalla 1,9 prosenttia?

No kun katsotaan tilannetta pidemmällä aika välillä on nämä toimijat epäonnistuneet vaaleista toisiin puolueemme kohdalla. Eurovaaleissa 2004 Taloustutkimus meni kokoomuksen kohdalla metsään 6,3 prosenttia siis alakanttiin, 2004 kunnallisvaaleissa 3,5 prosenttia, presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella viime vuonna 4,1 prosenttia ja toisella kierroksella 3,2 prosenttia.

On siis varmasti syytä Ylellä miettiä tilannetta ja Taloustutkimuksellakin syytä itsetutkiskeluun. No nyt onneksi hyllytyksen lisäksi Yle on pyytänyt Taloustutkimukselta selvityksen sen tutkimusmenetelmistä huhtikuun alkupäiviin mennessä. Tämän jälkeen Yleisadio päättää kuulemma, miten kannatusarvioita vastaisuudessa käytetään.

….

Nyt vapaa ilta kotona. Harvinaista herkkua kiertueen jälkeen. Ihana hetki hengähtää.

Kommentit